Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko tällaiset mielialan (tai persoonallisuuden) vaihtelut ja harhakuvitelmat normaalia masentuneelle?

Vierailija
17.03.2021 |

Olen masentunut ja siihen on lääkityskin. Pelkään kuitenkin, että minussa on jotain muutakin vialla. Joinakin päivinä oloni on aika normaali ja olen jopa ihan hyvällä mielialalla. Jaksan ulkoilla ja selviän kotihommista. Kukaan ei varmaan uskoisi, että voin olla masentunut.

Joinakin toisina päivinä en pääse ylös sängystä. Ajatuksissani ääni kertoo, miten huono ja ala-arvoinen ihminen olen. Tajuan ne omiksi ajatuksiksini, mutta kuulen ne päässäni tuttujen ihmisten sanomina. Minusta tuntuu, että kaikki vihaavat ja halveksivat minua. Tuntuu, että kaikki vastaantulijat kadulla puhuvat minusta pahaa, nauravat, haukkuvat ulkonäköäni. Olen lähtenyt kaupasta kotiin itku kurkussa, koska tuntui kuin kaikki olisivat ajatelleet minusta pahaa. Pelkään, että minusta kirjoitetaan vauvapalstalla. Pitäisi varmaan hankkia bannit itselleen tänne. Minulle tulee mieleen ajatuksia itseni vahingoittamisesta, menetän ruokahaluni jne. Ymmärrän jotenkin, että nuo viha-ajatukset itseäni kohtaan eivät ole totta, mutta sillä hetkellä ne tuntuvat todellisilta.

Onko tämä normaalia?

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Masennus paranee aalloittain. Välillä on huonompi olo ja välillä parempi olo.

Vierailija
2/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieli ry/fi

Terkkari

Google

...voivat auttaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hyvin tavallista masentuneena.

Vierailija
4/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johtuu hormonitasojen vaihtelusta, jos olet nainen.

Vierailija
5/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sinulla tuollaisia tunteita myös, kun vietät aikaa tuttujen ihmisten seurassa?

Tai siis toistuuko sama, että olet vaikka juhlissa, jossa on sinänsä kivaa, mutta sitten alat ajatella, että kaikki ovat sinua vastaan?

Vierailija
6/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehillä on ihan samoin hormonit ja ikääntyminen murrosikä ja masennukset kuin naisillakin on joten masennukset ei ole mitään sukupuolta erityisesti tarkoittavaa.Myös krapulassa kaikki ovat yhtä kipeitä tai ahdistuneita.Naisilla on kuukautisiin liittyvää kipua kerran kuukaudessa mitä miehillä ei ole.Miehillä voi olla muita doping testosteroni häiriöitä ja tunteiden hallinnan menetystä.Itku suru ilo ja huumori kuuluu ihmisen olemiseen.Olo paranee myös kun palauttaa varastettua,pyytää anteeksi ja palauttaa kirjastoon mikä sinne kuuluu.Onhan selvää ettei toisen tavarat tai rahat korut vaatteet autot kuulu muille.Miehillä on sairasloman syynä masennus yhtä paljon kuin naisilla.On myös vääriä syytöksiä mitkä painaa sillä ei saa syytellä toisia mistään eikä väärin.On paljon syytöksiä jotka ei ole totta.Esimerkiksi voi joku toinen ihminen tai paha henki väärentää ja syyttää väärin perustein kiusata työssä tai tehdä tahallaan pahaa myös noidat tekee pahaa.Woodoo esineet pitää viedä sinne mistä ne tuotiin.Sitten on erot mitkä masentaa ja vanheneminen. Kaikki vanhenee joten ei kannata surra sitä.Liikunta auttaa usein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla muuttumassa psykoottiseksi masennukseksi.

Vierailija
8/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet kristitty voit uskoa että muu uskonnot vihaa sinua etkä kuvittele mitään vaan se on totta. Toisissa uskonnoissa jopa kielletään Kristus.On myös kristittyjä ryhmiä jotka inhoaa muita kuin heitä.Sitten on huume yms.porukat joille vain heidän tapa elää on oikea.On myös ilkeyttä.Mutta älä välitä muista vaan päätä keskittyä sinuun ja mitä opiskelet tai työssä mitä teet.On myös selvää rasismia eri ihonväristen ja maalaisten välillä etkä kuvittele sitäkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinulla voi olla jokin persoonallisuushäiriö. Itsellä epävakaa ja mieliala vaihtelee päivittäin tai joka toinen päivä.

Vierailija
10/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Masennukseen kuuluu toisinaan psykoottiset oireet, ja siltä nuo kuulostaa. Oireet voivat olla lievähköjäkin, ei siis tarvitse luulla olevansa presidentti tai elää kuvitteellisen perheen kanssa maakuopassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristitty kokee vainoa myös.Esimerkiksi voi ilmestyä woodoonukkeja hennamerkkejä tai syljetään päälle tai ovella sylkeä myös on varastettu kristyiltä ruokaa vaatteita kasseja rahaa.

Vierailija
12/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla välillä menee kaikki kiinnostus harrastuksiin, alku vuodesta oli muutaman viikon ankea olo, tuli katottua pelkästään leffoja ja youtube videoita joka ilta. Viikonloppu ei tuntunut sunnuntai iltana enää viikonlopulta, ajattelin vain että hukkaan meni taas.

Nyt on onneksi taas hyvä olo, viime viikonloppuna meni todella lujaa, saa nähdä milloin taas rytisee pimeyteen, kivoja juttuja on ainakin seuraavalle 3 viikolle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä liikkuu niin paljon rikollisia vankiloista vapautumista jne.ettet kuvittele mitään.Et tietenkään kuvittele olevasi kuin sinä.Pelot on pelkoja osa aiheellisia osa ei.Se että luulee olevansa huonompi tai omituinen vaivaa kaikkia ihmisiä ajoittain.

Vierailija
14/14 |
17.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liikuntaharrastus on paras lahja itsellesi ja hyvä ruoka. Yritä miettiä mistä pelot tulee.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kolme