Miksi lapsi ärsyttää sisarustaan?
Meillä on kaksi fiksua, kohteliasta ja mukavaa lasta. Silti toinen heistä (nuorempi) on aina silloin tällöin ärsyttänyt tahallaan sisarustaan. Pitävät selvästi toisistaan, mutta silti tämä toinen aina välillä suorastaan kaivaa verta nenästään.
Miksi ihmeessä lapset tekevät noin?
Kommentit (22)
Mietin samaa. Meillä vain toisinpäin eli vanhempi ärsyttää nuorempaa.
Ilmeisesti on vain tylsää eli pitäisi olla koko ajan jotain organisoimassa. Eikös sen tylsyyden pitänyt olla hvä juttu ja saada lasten mielikuvitus kukkaan? Meillä siis ainoa idea on ärsyttää.
Vanhemman vastuulla siis tämäkin ideointi. Auttakaa.
Huvin vuoksi, jos sillä on tylsää. Tai jos nuorempi olis vaikka halunnu leikkiä ja isompaa ei huvita ja isompi kieltäytyy niin pienempi alkaa sitten ärsyttämään isompaa kun ei ole parempaakaan tekemistä. Saattaa olla ihan seuran kaipuuta.
Ainakin oma veli alkoi tahallaan ärsyttään minua, jos kieltäydyin leikeistä. Veli kaipasi seuraa niin alkoi sitten ärsyttämään ja kiusaamaan minua jos kieltäydyin leikeistä.
Onko teillä omia sisaruksia? Kai tekin ärsytitte pienenä niitä. Edellisten syiden lisäksi: Lapsilla on vähän heikohkot tunnekäsittelytaidot vielä, että jos joku juttu ärsyttää niin sen voi purkaa sisarukseen. Lisäksi kun provosoi sisarusta kunnes se tekee jotain niin vanhemmat rankaisee tätä provosoitua sisarusta eikä tätä provosoijaa.
Äsken juuri kuopus tosiaan olisi halunnut tehdä jotain esikoisen kanssa. Esikoinen sanoi, että kuvaa äkkiä läksynä olevan lyhyen esitelmän ja sitten puuhaa kuopuksen toivomaa asiaa. Esikoinen on kuvannut lähes koko esitelmän huoneessaan, mutta sitten kuopus tulee hyppimään videolle eikä suostun lähtemään pois esikoisen huoneesta. Esikoinen on ihan raivoissaan ja karjuu, että nyt pitää sitten kuvata alusta lähtien uudestaan. Kuopus karjuu, että sä lupait pelata mun kanssa.
Jos olisi vaan odottanut pari minuuttia, olisivat voineet olla jo hyvillä mielin pelaamassa. Nyt sitten oli kauheaa draamaa.
Ja ei, ei ole kyse pikkulapsista, vaan teini-ikäisistä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä omia sisaruksia? Kai tekin ärsytitte pienenä niitä. Edellisten syiden lisäksi: Lapsilla on vähän heikohkot tunnekäsittelytaidot vielä, että jos joku juttu ärsyttää niin sen voi purkaa sisarukseen. Lisäksi kun provosoi sisarusta kunnes se tekee jotain niin vanhemmat rankaisee tätä provosoitua sisarusta eikä tätä provosoijaa.
Minulla on sisko. Olimme pieninä erottamaton kaksikko. Emme todellakaan ärsyttäneet toisiamme tahallaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Huvin vuoksi, jos sillä on tylsää. Tai jos nuorempi olis vaikka halunnu leikkiä ja isompaa ei huvita ja isompi kieltäytyy niin pienempi alkaa sitten ärsyttämään isompaa kun ei ole parempaakaan tekemistä. Saattaa olla ihan seuran kaipuuta.
Ainakin oma veli alkoi tahallaan ärsyttään minua, jos kieltäydyin leikeistä. Veli kaipasi seuraa niin alkoi sitten ärsyttämään ja kiusaamaan minua jos kieltäydyin leikeistä.
Huvitteletteko te muut ärsyttämällä? Minusta se ei kuulosta kivalta. Tai onhan niitä trolleja täälläkin ärsyttämässä muita huvikseen.
Yksi ainoa oikea vastaus: Koska hän voi.
Vierailija kirjoitti:
Yksi ainoa oikea vastaus: Koska hän voi.
Miksi jotkut lapset eivät tee tuota? Eivätkö muka voi?
Harjoittelua elämää varten. Koti ja sisarukset ovat siihen paras ja turvallisin vaihtoehto. Ei sitten tarvitse olla päiväkodissa, koulussa ja kavereiden kanssa toisten kimpussa. Sisaruksella on testattu mikä on sopivaa ja mikä ei. Ihan normaalia, vaikkakin pistää vanhempien vanteen kiristämään pahemman kerran.
Mun lapset nahistelee paljon keskenään, mutta koulussa ovat erittäin kohteliaita muita kohtaan. Opettaja juuri kehui yhtä lapsistani poikkeuksellisen ystävälliseksi ja luokan "rauhan rakentajaksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä omia sisaruksia? Kai tekin ärsytitte pienenä niitä. Edellisten syiden lisäksi: Lapsilla on vähän heikohkot tunnekäsittelytaidot vielä, että jos joku juttu ärsyttää niin sen voi purkaa sisarukseen. Lisäksi kun provosoi sisarusta kunnes se tekee jotain niin vanhemmat rankaisee tätä provosoitua sisarusta eikä tätä provosoijaa.
Minulla on sisko. Olimme pieninä erottamaton kaksikko. Emme todellakaan ärsyttäneet toisiamme tahallaan.
Ap
Kysyppä äidiltäsi oliko näin ;)
-eri

Äidin mukaan oli. Sitä paitsi meillä oli niin kova kuri, että käyttäydyimme äärimmäisen hyvin oikeastaan aina.

Välillä sitä toivoisi, että lasuvaaraa ei olisi, eli voisi pitää kovaa kuria lapsille nykyisinkin.

Ihmisiä ja ihmissuhteita on erilaisia. Ei ole millään tavalla väistämätöntä, että kaikki lapset toimivat samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä omia sisaruksia? Kai tekin ärsytitte pienenä niitä. Edellisten syiden lisäksi: Lapsilla on vähän heikohkot tunnekäsittelytaidot vielä, että jos joku juttu ärsyttää niin sen voi purkaa sisarukseen. Lisäksi kun provosoi sisarusta kunnes se tekee jotain niin vanhemmat rankaisee tätä provosoitua sisarusta eikä tätä provosoijaa.
Minulla on sisko. Olimme pieninä erottamaton kaksikko. Emme todellakaan ärsyttäneet toisiamme tahallaan.
Ap
Kysyppä äidiltäsi oliko näin ;)
-eri
Äidin mukaan oli. Sitä paitsi meillä oli niin kova kuri, että käyttäydyimme äärimmäisen hyvin oikeastaan aina.
Ap
Välillä sitä toivoisi, että lasuvaaraa ei olisi, eli voisi pitää kovaa kuria lapsille nykyisinkin.
Auktoriteettia voi olla ilman väkivaltaa. Tiukkojen rajojen pitäminen on täysin laillista. Voi lastensuojeluilmoituksen tehdä vaikka päästä keksityistä syistä, mutta ei lastensuojelulla ole mitään tiukkoja rajoja vastaan, päinvastoin.
Lamisa kirjoitti:

Ero on tosiaan siinä, että tiukat rajat ovat ok, mutta tiukka kuri ei ole.

Mitä tapahtuu jos lapsi ylittää rajan ilman lupaa?
Hän ärsyttää siksi, koska hän on pieni ja lapsi. Kun tulee enemmän järkeä, niin se vääntö loppuu. Lasten siis kuuluukin tapella. Siinä harjoitellaan sosiaalisia taitoja. Muistan, että pienenä tappelin joka päivä pikkusiskoni kanssa. Sitten yhtäkkiä lopetimme tappelun, emmekä enää tapelleet. Ehkä jotkut taidot olivat kehittyneet ja järkeä oli tullut lisää. Olimme silloin ja olemme edelleen parhaita kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Lamisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä omia sisaruksia? Kai tekin ärsytitte pienenä niitä. Edellisten syiden lisäksi: Lapsilla on vähän heikohkot tunnekäsittelytaidot vielä, että jos joku juttu ärsyttää niin sen voi purkaa sisarukseen. Lisäksi kun provosoi sisarusta kunnes se tekee jotain niin vanhemmat rankaisee tätä provosoitua sisarusta eikä tätä provosoijaa.
Minulla on sisko. Olimme pieninä erottamaton kaksikko. Emme todellakaan ärsyttäneet toisiamme tahallaan.
Ap
Kysyppä äidiltäsi oliko näin ;)
-eri
Äidin mukaan oli. Sitä paitsi meillä oli niin kova kuri, että käyttäydyimme äärimmäisen hyvin oikeastaan aina.
Ap
Välillä sitä toivoisi, että lasuvaaraa ei olisi, eli voisi pitää kovaa kuria lapsille nykyisinkin.
Auktoriteettia voi olla ilman väkivaltaa. Tiukkojen rajojen pitäminen on täysin laillista. Voi lastensuojeluilmoituksen tehdä vaikka päästä keksityistä syistä, mutta ei lastensuojelulla ole mitään tiukkoja rajoja vastaan, päinvastoin.
Ero on tosiaan siinä, että tiukat rajat ovat ok, mutta tiukka kuri ei ole.
Vaikka tiukalla kurilla olisi miten hyvä, rakentava ja rakastava tarkoitus tahansa, niin on vain fakta, että periaatteessa ihan pienistä pienimmänkin fyysisen kurituksen eleen on mahdollista johtaa johonkin fyysisesti vakavaan. Joskus ihmiset nimenomaan ystävällisyyden ja ilon eleenä tönäisevät kaveria selkään ja silti ihmisiä kuolee tönäisyn seurauksena. Ihmisiä kuolee jopa vahingossa. Me kaikki olemme liukastuneet ja kompastuneet joskus ja silti on niitä kompastumisia ja liukastumisia, joihin ihmisiä sitten kuolee.
On aivan laillista vaatia ja edellyttää lapselta hyvää käytöstä ja sääntöjen noudattamista ja rangaista ruutukielloilla tai kotiaresteilla. Laki ei edes määrää, että lapsen pitäisi päästä elokuviin, jos kaveritkin pääsevät tai saada pukeutua samalla tavalla kuin muut. Ei ole lastensuojelun asia, vaikka vanhemmat olisivat hieman kohtuuttomiakin, eivätkä maailman reiluimpia.

Esim. tukistus tai risun saanti ei käytännön elämässä johda mihinkään vammautumiseen tai vastaavaan.
Ei saa sinulta tarpeeksi huomiota.