Tiedättekö ketään jonka mies on väkivaltainen, miten heillä menee?

Olet selvästi väkivaltainen ihminen, turha ruikuttaa. Lienee Jumalan tahto että jäät lapsettomaksi.

niin fyysisesti kuin henkisesti. Aluksi ei tietenkään ollut, mutta pikkuhiljaa se on tullut ja lisääntynyt.

Tiedän että elämä mieheni kanssa on kamalaa ja ainoa vaihtoehto olisi erota, mutta se on miljoon kertaa helpommin sanottu kuin tehty.

kaikessa karmeudessaan elämäni hänen kanssaan on yhtä helvettiä!

Hän kontrolloi tekemisiäni täysin. Tutkii puhelut mihin soitan ja ketkä minulle soittavat. Listaa paperille numerot, joita ei tiedä kenen ne ovat ja minä joudun niitä sitten hänelle selvittämään kenen numeroita ovat. Epäilee missä milloinkin olen, epäilee jopa että en ole töissä, vaan pettämässä häntä. Koskaan en ole pettänyt, enkä edes antanut minkäänlaista aihetta epäilyille.

Fyysisesti kaikki alkoi kiinni pitämisestä ja tönimisestä. Kerran on lyönyt silmän mustaksi ja useamman kerran olen ollut täysi mustelmista. Tappaa on uhannut useinkin.

Miksi sitten olemme edelleen yhdessä? En tiedä, en tosiaan tiedä. Mies osaa olla katuvainen (harvemmin nykyään enään sitäkään). Ehkä syynä on se, että haluan uskotella tutuille ja sukulaisille, että hyvin meillä menee. Koskaan en kenellekkään tutulle ole väkivallasta kertonut. Turvakodissa kävin kerran juttelemassa ja sairaalassa olen lääkärille kertonut.

Ehkä se on se usko ja toivo paremmasta huomisesta ja pelko siitä, mitä mies tekee, jos ero tulee ja mitä muut sanovat.

Taidan olla tyypillinen väkivaltaisen miehen vaimo.

ei parannu, ainakaan ilman aupua... n heikkoutta jäädä sellaiseen suhteeseen. Jos ei ole lapisa, niin ihan ok (teoriassa) jos tahtoo pilata oman elämänsä... Mutta lapset oppivat venhemmistaan... Joten tahtotteko että oma lapsenne on se joka hakkaa muijaansa/ottaa turpiinsa mieheltään tulevaisuudessa...?

Näennäisestihän heillä menee ihan ok mutta oikeasti nainen elää lääkkeiden ja viinan voimin ja piilottelee mustelmiaan. Mies ryyppää hirveästi. Mies ei halua erota ja nainen on varmaan vuosien mukiloinnin jälkeen niin henkisesti rikki että ei vaan osaa tehdä mitään. En usko että heillä on enää mitään toivoa paremmasta, mutta valitettavasti ihmistä ei voi auttaa jos hän ei sitä itse halua :(

äiti ei halua erota ihanasta miehestään. Nyt taitaa olla vähän rauhallisempi jakso menossa, mut en ymmärrä.

Toinen eros ja toinen meinas erota mutta puhuivat miehensä kaa asiat läpi ja jatkoivat yhteis eloa. Ilmeisesti mies sit lakkas käyttämästä väkivaltaa.

Joskus läpsii kädellä, estää kulkemisen ja raahaa väkisin johonkin. Enemmän sitten on henkistä väkivaltaa eli haukkuu koko ajan ja arvostelee tekemisiäni.



Miksi kestän tätä? Ehkä suurin syy on se että lähetminen tuntuu todella raskaalta ja mietin kuinka pärjäisin lasten kanssa ilman miestä. Mietin kuinka raskaalta ero lapsista tuntuisi. Tiedän, että nykyinen tilannekin on lapsille tosi raskasta.



Jotenkin elättele toivetta, että kaikki vielä muuttuu, vaikka ei niin varmaakaan käy.



Viimeisen riuhumisen jälkeen, kerroin meneväni keskustelemaan asioista terveydenhoitajan kanssa ja mies hermostui täysin ja sanoi, että se on tosi tyhmää ja minä saan vain leiman otsaani. Lopulta pyysi tekojaan anteeksi ja lupasi, ettei koskaan enää tee minulle pahaa. Saa nähdä miten käy. Sama haukkuminen jatkuu edelleen, ehkä pientä parannusta välillä. Mutta fyysisesti ei ole pahoinpidellyt sen jälkeen. Mutta en kyllä usko, etteikö mitään enää tapahtuisi.



Seuraavan kerran jälkeen yritän saada itsestäni, niin paljon irti, että menen puhumaan terveydenhoitajalle asiasta. Ehkä asiat sitten menevät helpommin eteenpäin, kun saan puhuttua asioista ulkopuoliselle.



Uskon, että jos näkyviä merkkejä pahoinpitelystä olis, olisi helpompi puhua asioista. Vaikka mustelmia on kyllä joskus ollutkin.



Mutta jotenkin vaan tunnen häpeää siitä, mitä mies minulle tekee. Yhdelle sukulaiselle olen asiasta puhunut, mutta hän vaan voivottelee ja mies on entistä kiukkuisempi, kun tietää, että muut tietävät.

Eikä meillä mene kovin hyvin. Itse elän jonkinlaisessa pelossa lähes aina. Ennen harmitti, kun miehellä oli menoja. Nykyisin olen iloinen, kun mies on poissa kotoa.



Miehen mielestä kaikki on hyvin. Jos vikaa on, vika on minussa.

1v sitten käytännössä karkasin lapsemma kanssa kotoa. takana 5v perhehelvetti, lapsi 2v. mies makasi sammuneena lattialla, edellisen yön jäljiltä mulla oli 2 kylkiluuta paskana, molemmat silmät mustina ja nenä murtunut. mukaan pystyin ottamaan lapsen lisäksi vain sen minkä pystyin kantamaan eli matkalaukullisen vaatteita. muutin toiseen kaupunkiin, eri puolelle suomea. seuraavan vuoden aikana mies hakkasi minut vielä kolmesti. oli jotenkin onnistunut puhumaan talonmiehen päästämään hänet sisälle asuntooni. tämänjälkeen hain ja sain hänelle lähestymiskiellon. ei auttanut. kerran tullessani töistä mies odotti pihassa, tuli jalkapallomailasta. jouduin sairaalaan viikoksi. viimeinen kerta päättyi veljeni ja hänen kavereittensa väliintuloon. silläkertaa sai ex mies takasin niin että tuntui. Sen jälkeen ei ole enää tullut turpaan, häiriösoittoja tulee vielä viikoittain.



Niinpaljon mä pelkään vieläkin että kannan laittomasti mm. kyynelkaasua mukanani. Ostin koulutetun koiran turvakseni. kotona on varashälyttimet viimeisen päälle:(

Seuraavan kerran ku joku tulee sanomaan että muslimi naisia alistetaa niin näytän tämän ketjun sisällön. Ja painostan varsinki 6 tekstiin.



Jokasessa rodussa ja uskonnossa löytyy varmasti perheitä joissa nainen kokee väkivaltaa ja on perheitä missä naista hemmotellaa ja naista rakastetaa. Mielestäni on vaan todella tyhmää että hyvin suuri osa suomalaisista ajattelee tyyliin että jos yks muslimimies hakkaa vaimoaan niin silloin Koraanissa käsketää tekemään niin. EI EI EI asia ei ole ollenkaa niin.



Mutta siis... sulle 6 pliis jätä miehes. Sun ei tarvi sietää sitä väkivaltaa. Niin mä tekisin.

henkisen ja fyysisen väkivallan takia. sekosi siis ihan kunnolla vuosien suhteen jälkeen. ei lähtenyt vaikka kaverit koitti puhua että sen lisäksi että sua hakataan alat itsekin vaikuttaa tosi murtuneelta. suljettuun hoitoon päätyi kun sitten lopulta murtui totaalisesti. oli siellä pitkään ja meni monta vuotta toipuessa. nyt kuulemma näkee että olsi pitänyt lähteä silloin kun mies ekan kerran hivautti.



kyseinen viinaa ja huumeita käyttävä mies vaihtoi onneksi paikkakuntaa.



ja nykyään muuten kaveri on löytänyt kunnollisen miehen ja perustanut perheen. ovat onnellisia.

Ilmeisesti miehesi on saanut sinut uskomaan että sinusta ei ole mihinkään .

Käy täällä www . narsistienuhrientuki . info / keskustelu /



Välit pois ja tuolta parisuhdepuolelle .

kerran tullessani töistä mies odotti pihassa, tuli jalkapallomailasta. jouduin sairaalaan viikoksi.

Itse olen perheestä, jossa oli ajoittaista humalassa riehumista ja muksimista. Kohdistui äitiin, ei meihin lapsiin. Ainoa, joka sai isän rauhoittumaan, olin minä, siis pieni lapsi ja sittemmin isompi. Muistan, että joskus kun erosta oli puhetta, pyytelin kovasti, etteivät vanhemmat eroaisi. Eivätkä eronneet, äiti aina ajatteli, että onhan se niin hyvä isä jne. Erosivat sitten, kun olin yli kaksikymppinen. Mikä mieletön helpotus! Ennen sitä en olisi uskaltanut muuttaa pois kotoa, kun piti rauhoitella riehuvaa isää ja suojella äitiä. Siskoni kävi sitten vuosikaudet terapiassa, jonka tuloksena tajusi, ettei syytä tilanteesta niinkään isää vaan äitiä, joka antoi homman jatkua! Näinhän se menee. Vaikka itsekin lapsena vastustin vanhempien eroa, olisi äitini aikuisena pitänyt tajuta lähteä: suojella itseään ja suojella minua joutumasta sovittelijaksi noihin sairaisiin tilanteisiin. Olet äiti, olet aikuinen, tee päätökset sen mukaan, vaikka lapset ensin vastustaisivatkin muutosta (niinhän itsekin teet). Opeta lapsillesi, ettei väkivalta ole sallittua. Jos jäät, opetat, että se on ok. Näin lapsen näkökulmasta: lähde, selviätte kyllä, vaikka vaikeaa olisi. Itsekään en vuosiin tajunnut, miksi äiti sieti sitä touhua enkä oikein tajua vieläkään vaikka ymmärränkin, että vuosien jälkeen sitä on niin tottunut ja alistettu....

Jatkuvassa pelossa ei voi kukaan elää! On jo iso asia että olet " uskaltanut" kirjoittaa asiasta tänne ja edes ajatella asiaa... Olet myöntänyt itsellesi että kaikki ei ole ihan niinkuin pitäisi olla. Se on tärkeä askel. (taisin olla nro 2 tai 3 joka kirjoitti miten kaveria lyödään... hän on siinä pisteessä että ei näe asiassa enää mitään sen suurempaa ongelmaa, on jo niin nujerrettu henkisesti)

Liitto päättyi eroon hyvin äkkiä. Väkivaltaisuus paljastui vasta jälkikäteen, mutta tarkemmin ajateltuna sen olisi voinut aavistaa. Äkkipikainen, narsistinen ja suuttuessaan ihan arvaamaton tyyppi.

Kutoselle haluan minäkin sanoa että lähde, LÄHDE NIIN KAUAN KUIN VOIT! elämä väkivaltaisen ihmisen kanssa jättää ikuiset arvet mutta parempi ne arvet sielussa kuin kirves päässä, näin kärjistetysti. t:10

se, että olet itse kokenut syyllisyyttä vanhempiesi erosta ei tarkoita, että lapsesi kokisivat asian samalla tavalla. Kyse on siitä, miten vanhemmat käsittelevät eroa lasten kanssa. Syyllisyys vanhempien erosta on varsin yleistä (pieni lapsi on itsekäs ja kuvittelee olevansa kaiken keskipiste, myös syy kaikkeen), mutta jos vanhemmat tekevät lapsille selväksi, ettei heillä ole osaa eikä arpaa eroon, ei sitä syyllisyyttä tule.

Ei sinun tarvitse eron oikeita syitä lapsille kertoa, vaikka isä olisi kuinka hirveä ei sitä tarvitse lapsille kertoa, onhan hän kuitenkin lasten isä.



Lastesi kannalta ero on parempi vaihtoehto kuin liitossa jatkaminen. Pelasta lapsesi ja eroa! Lapset aistivat ja näkevät paljon enemmän kuin me vanhemmat edes tajuamme. Teidän tilanteenne on lapsille todella ahdistava ja jättää elinikäiset arvet.

Väittäisin, että eronne on lapsille helpotus. Tottakai he kaipaavat isäänsä, protestoivat, mutta tärkeintä on kuitenkin, että he saisivat turvallisen ilmapiirin. Ja sitä teillä ei tällä hetkellä ole.

Lisäksi tuo tilanne vie sinulta paljon energiaa - ja se energia on pois lapsilta. Lapset vaistoavat pelkosi ja tunteesi.



Mene heti juttelemaan asiasta jonnekin: terveydenhoitajalle, neuvolaan, perheneuvolaan. Saat apua ja tukea itsellesi ja myös siihen, miten parhaiten tuet lapsiasi tuossa tilanteessa ja erossa.



Kerro tilanteesta ystäville, sukulaisille - se, että asiaa ei enää salaa ja että siitä puhuu on jo iso askel eteenpäin. Älä missään nimessä jää enää tilanteen kanssa yksin!

mulla on samanlaisia kokemuksia. Ristiriitaisia tunteita vuosien varrelta. Alkoi ravisteluna, raahaamisena toiseen huoneeseen jne. Sitten sitä ihmettelee seuraavana päivänä, että mahtoiko tuo nyt olla väkivaltaa vai ei. Välillä vuosia taukoa. Sitten se aina riistäytyi entistä hullummaksi humalassa.



Sitä alkoi itse varoa ärsyttämästä miestä. Mies eristi minua ystävistäni hienoisesti. Esim. kun kävin lapsuuden kotipaikkakunnallani yksin, hän sanoi, että ' miksi et muka voisi olla yötä veljelläsi, kun hän on kuitenkin sukua' (kun ymmärsi ettei voi perheestäni erottaa). Mutta ei tykännyt yhtään, jos menin työttöystävlleni, sillä sittenhän me ois saatettu lähteä baariin, eikä hän olisi ollut mukana vahtimassa.



Koetti haastaa riitaa nakkikioskilla baari-illan jälkeen ja jouduin aina houkuttelemaan tuntikausia kotiin kun mökitti ja riehui pihalla.



Mies ei koskaan pyydellyt anteeksi. Vikahan oli minussa, kiun olin ärsyttänyt. Esim. piti minua silleen kiinni etten pysty liikkumaan. Niin mitäpä siitä seuraavana päivänä keskustelee, etä vitsit kun ahdistuin kun eilen taas pidit minua loukussa. Mies oli minusta jotenkin niin säälittävä, että vuosi pidättelin häntä pinnalla lasten takia. Hän oli luuseri ja minä menestynyt, ja sekös otti häntä aivoon, ja minua sitten säälitti. Olen hyvin kiltti ihminen.



Homma päättyi sitten kerran reilumpaan väkivaltaan, johon ystäväni tulivat apuun, en tiedä miten muuten olisin selvinnyt karkuun. Olin varmasti tosi tyhmä, kun elin tämän miehen kanssa 10 v. Mutta nyt se on mennyttä. En osaa selittää miksen lähtenyt aiemmin.

Osaako joku kertoa? Olen itkenyt tuota kommenttia että Jumalankin tahto on että olen lapseton. Tuntuu hirveältä, ehkä olen niin huono ihminen etten ansaitse lasta.



t: se joka löi miestään 2x käsilaukulla