Lue keskustelun säännöt.
Onko sinusta Antti Holman raastepöytä-teoria jotenkin todella suomalaisuuden ytimessä?
11.03.2021 |
"Raastepöydästä voipi aloitella.
Vuonna 2017 näyttelijä Antti Holma kertoi Ylen radio-ohjelmassa huomanneensa, että ”raastepöydästä voipi aloitella” -lausahdus on niin suomalainen, että sen todellisen merkityksen voi ymmärtää vain ja ainoastaan suomalainen.
Holma maalaili raastepöydän tunnelmaa näin: Aluksi kaksivärivärjätyt kutrit omaava maakuntaravintolan tarjoilija Marjukka kysyy, että ”mitäpä laitellaan”. Tilaat lehtipihvin tai kanaa paholaisen hillolla. Marjukka vastaanottaa tilauksesi ja sanoo: ”Raastepöydästä voipi aloitella.”
Osaat varmasti eläytyä tunnelmaan, sillä missään muualla ei ole samanlaisia raastepöytiä kuin meillä: pakasteherneitä, pakastemaissia, isopalaista kaaliraastetta ja voimakasta ranskalaista kastiketta. Tunnelmaan kuuluu suomalainen opeteltu rentous: oikeasti kaikki haluavat, että tilanne olisi nopeasti ohi."
Vanha juttu, mutta taas tämä raastepöytä-teoria ja sen erinomaisuus tuli esille Ylen Youtube-kanavalla, jossa Jaakko Keso kuvaa elämää Taiwanissa.
Itse en ole varmaan ikinä ollut tuollaisessa kuvatunlaisessa raastepöydässä, ja raastepöydästä tuleekin mieleen lähinnä kouluruokailun lanttu- ja porkkanaraasteet. Onko tuo raastepöytä-teoria teistä jotenkin onnistunut kuvaus suomalaisuuden ytimessä? Onko raastepöytä teille tuttu?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisuuden ytimessä ollaan, kun asiat tehdään tehokkaasti ilman mitään jaaritteluja. Mielestäni Rossossa on palvelu ollut ok, eikä nyt mitään kiusallisuutta ole ollut varsinaisesti. Kuitenkin Suomessa riittäisi vain nopea tilauksen kirjaaminen ysävällisesti ja samalla muistuttaminen raastepöydästä ilman mitään teatteria. Mitä nopeammin varsinainen ruoka tulee pöytään ja lasku myös sitä parempi.
Ruokakaupoissakin kassoilla ei tarvita mitään yliystävällisyyttä ja hyvien illanjatkojoen toivoksia jokaiselle. Riittää, että kassa toimii tehokkaasti, osaa sanoa ystävällisesti summan ja kiitos.
Tässä ollaan mielestäni todella suomalaisuuden ytimessä. Suomalainen tapa sopii minulle, ja pidän siitä että yritetään välttää tuhlaamasta muidenkin aikaa. Se on toisten, tuntemattomienkin arvostamista että vaikkapa kassajonosta siirrytään tehokkaasti eteenpäin jotta muutkin pääsevät. Asuin jonkin aikaa Keski-Euroopassa ja minulta meni pitkään tottua kaupan kassalla jaaritteluun. Mutta huomasin toki ajan myötä siinäkin hyvät puolensa. Asiat vaan tehdään eri tavalla eri paikoissa, ei siinä ole sen kummempaa eikä oman maansa tapoja tarvitse sen kummemmin alentaa kuin ylentääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ysärillä oli raastepöytiä. Nyt tuli ikävä! Ne olivat aika maukkaita, ja vain tyhmä mollaa niitä.
Oman muistini mukaan Rosson raastepöytä ysärillä sisälsi ainoastaan kaaliraastetta, paprikasuikalesäilykettä ja patonkia ja levitettä. Sekä hyvää kipakkaa salaatinkastiketta. Ei ollut salaattipöytä vaan raastepöytä sanan varsinaisessa merkityksessä. Minusta suomalaisuus tulee juuri siitä, että oli reilusti kaalia eikä mitään ulkomaan salaatteja.
On hienoa kokkailla kotimaisista kasviksista, erityisesti syksyn juuresherkut ovat hehkuttamisen arvoisia. Mutta sitten kun ne samat juurekset laitetaan ravintolan salaattipöytään, niistä tulee ankeita ja halveksuttavia.
Mun mielestä Holma nosti raastepöydän ansaitsemalleen jalustalle. Sehän on ankeudessaan hieno keksintö. Vaatimaton, konstailematon, erittäin arkipäiväinen. Mutta silti siinä on juhlantuntua, kun raastepöytää ei ole kotona, vain ravintolassa. Joskus kasarilla, varmasti aiemminkin, keskustan hienoin ravintola saattoi olla juuri Rosso ja siellä se raastepöytä odotti. Sillä aloitettiin juhlallinen ruokailu. Sitten huoltamot muuttuivat "kahvi ja munkki"-paikoista linjastoravintoloiksi, ja mikäs se siellä odottelikaan: raastepöytä! Jo himan arkipäiväisempänä.
En usko, että tänä päivänä on enää vastaavanlaisia raastepöytiä, jossa siis ihan oikeasti olisi porkkanaraastetta, kaaliraastetta, lantturaastetta, pakasteherneitä, kurkkuviipaleita ja patonkipaloja. Ja se kastike. Ei tuossa suomalaisuuden ydintä pilkata, vaan ylistetään! Vaatimattomasti, nostalgisesti ja konstailemattomasti.
Älykkäät ovat niitä, jotka osavat ylistää niitä eroavaisuuksia, joita maastaan löytävät. Muualla ollaan ylpeitä omista tavoista. Holma syyllistyi suomalaisten perisyntiin (kuten sinäkin) ja kyseenalaisti meidän raastepöytämme, kun suuressa maailmassa ei ole samanlaista, joten sen on oltava huono asia.