On kyllä kovin erilainen rokotustahti eri paikkakunnilla. Turussa rokotetaan jo 2. riskiryhmää
Itse kuulun 1. riskiryhmään ja saan rokotuksen ehkä maaliskuun lopussa.
Kommentit (5)
Turussa asuu Suomen typerin sakki. Siksi tartuntoja on siellä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Turussa asuu Suomen typerin sakki. Siksi tartuntoja on siellä paljon.
No sitten pk-seutu on vielä tyhmempi jos tartuntojen osuutta katsotaan.
Turussa on paljon moitittavaa, mutta koronatoimissa se on pärjännyt aika hyvin. Minna Arve osaa organisoida ja laittaa asiat pyörimään.
On kyllä aika ranteet auki -fiilis. 1-riskiryhmään kuuluvana koululaisten yh-äitinä olen odottanut omaa rokotusvuoroani Helsingissä päivästä ja viikosta toiseen, jotta pahin kuoleman- ja lasten orvoksi jäämisen pelko helpottuisi. Tänään piti ajanvarauksen alkaa omalle ikäryhmälleni. Ja ennen kuin ehdin päästä sinne läpi, tuli päätös että riskiryhmien rokotukset seis, kaikki rokotteet vanhuksille, yhä tasaisesti ympäri maata. Oman vuoron saaminen siirtyy taas jonnekin hamaan tulevaisuuteen. En kestä. Jos on ollut poikkeusvuosi lapsille ja nuorille rankka monesta syystä täällä alueella, missä rajoitukset on olleet tiukimpia, niin ei tämä perheen aikuisen stressi, jossa riskiryhmäläinen vanhempi nyt pakotetaan elämään, varmaan ainakaan paranna tilannetta.
Ymmärrän kyllä niitä ikä-ihmisiäkin, jotka kaipaavat päästä halimaan lapsenlapsiaan, mutta mites äiti jonka pitää sanoa sanassa kodissa asuvalle lapselleen, että pysy kaukana minusta äläkä ainakaan yritä tulla halaamaan?
Uudellamaalla on kuntia, joissa ei edes ole rokotettu yli 80-vuotiaita vielä.