Tätä ei teille kerrota. Hez-b-Allah= Allahin puolue aloitti Lähi-Idän sodan.
kaappasivat 2 israelin armeijan sotilasta ja tappoivat 8 sotilasta ja ovat siitä lähtien ampuneet mielivaltaisesti raketteja Israelin siviilikohteisiin, niin, että ne pohjois-israelilaiset, jotka eivät ole päässeet pakenemaan, istuvat lähes yötä päivää pommisuojassa.
Tässä sinulle kirje Israelista, joka hiukan valottaa sinulle sitä mitä Israelissa tapahtuu, Suomen terroristien päätäsilittävä valtiojohto ja siihen kytköksissä oleva punamedia ei asiasta puhu eikä pukahda:
" Maailma on melko tietämätön mitä Israelissa on tapahtunut viimeisen vuoden aikana johtuen tiedotusvälineiden virheellisestä informoinnista.
Israelin vetäydyttyä Gazasta sinne on tuotu aseistusta muista arabimaista. Hizbollahia ja Hamasia tukevat ja aseellisesti varustavat lähinnä Iran ja Syyria. Koko kuluneen vuoden Hamas-terroristijärjestö on pommittanut ohjuksillaan Gazan pohjoispuolella olevia juutalaisia lähikaupunkeja, erityisesti Siderotin kaupunkia, siis sen siviiliväestöä. Siderotin asukkaat ovat eläneet pelon alla, pelänneet lähettää lapsiaan kouluun, liikkua ulkona eivätkä ole kyenneet elämään normaalia rauhallista elämää. Jumalan ihme on, ettei ihmisuhreja ole syntynyt enempää.
Kuluneen kesän aikana ohjuksia alkoi tulla myös Askeloniin. Asukkaat järjestivät mielenosoituksia vaatien Israelin hallitusta pitämään parempaa huolta omasta siviiliväestöstään. Siksi, eikä vain yhden sotilaan kidnappauksen vuoksi, Israel tunkeutui Gazaan puhdistaakseen Hamasin ohjuskeskukset, jotta israelilaiset voisivat elää rauhassa omissa kodeissaan.
Todellinen sota alkoi Hizbollahin toimesta 12.7. aamulla, jolloin Hizbollah ampui Pohjois-Israeliin siviiliväestön keskuuteen toistasataa ohjusta ja sen turvin kidnappasi kaksi israelilaista sotilasta (ja tappoi kahdeksan). Siitä päivästä lähtien Hizbollah on ampunut 100-200 ohjusta Pohjois-Israelin kaupunkeihin siviiliväestön keskuuteen. Pommeja on tullut aina Afulaan, Haifaan, Tiberiakseen saakka. Hizbollah on uhannut myös lähettää pommeja Tel Aviviin asti. Eilinen päivä 3.8. oli tähän astisista rankin Hizbollahin pommituspäivä. Pommitukset uloittuivat jopa Beit Sheanin kaupunkiin, joka sijaitsee Genesaretin etelä kärjessä.
Ohessa otteita Poriassa asuvan perheen äidin viestistä:
" Tänään saatiin suurin annos pommeja, mitä tähän asti on tullut. Aamulla kymmenestä lähtien hälytys oli joka 5-10 minuutti. Kerralla pommeja tuli 10. Olimme koko ajan pommisuojassa talomme kellarissa ja kävin välillä nopeasti keittämässä ruokaa, jota sitten söimme pommisuojassa. Illalla olisi ollut seurakuntamme rukouskokous, mutta kukaan ei päässyt tulemaan, eräältä ystävältä esim. tänne ei ole enää yhtään tietä, johon ei olisi tippunut pommeja, Porian risteykseenkin 8. Myöhemmin kuulimme, että tämän päivän pommituksissa 8 sai surmansa. Rukoillaan ja katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan."
Israelin kannalta sota on puolustusotaa. Hizbollah-terroristijärjestö aloitti sodan ja Israel lähti puolustamaan omia siviilejään. Israelin ainoa tavoite on saada tuhotuksi Hizbollahin pesäkkeet, radiolinkit ja maan alle, aivan Israelin rajan tuntumaan rakennetut betonibunkkerit, jotka ovat olleet täynnä ohjuksia ja muuta aseistusta ja hyvin koulutettuja Hizbollahin kommandojoukkoja.
Yksi ongelma on se, että Hizbollah ei päästä siviilejä, eikä myöskään YK:n tarkkailijoita (kanadalaisen YK-tarkkailijan lausunto) lähtemään alueelta, koska se käyttää ihmisuhreja suojanaan. Viimeisin isku, josta nyt maailma syyttää Israelia ja jossa kuoli n.50 siviiliä (oikea luku 28), mukana myös lapsia Qanan kylässä, on esimerkki Hizbollahin sotastrategiasta. Israel pommitti Qanaa 7 tuntia aikaisemmin kuin tämä kyseinen rakennus räjähti. Ilmeisen selvästi Hizbollah on joko tahallaan tai vahingossa aiheuttanut kyseisten siviilien kuoleman.
Ehkä kuolleitten vähäisen lukumäärän selitys voi olla myös se, että pohjoisen kaupunkien asukkaat eivät liiku mihinkään. Ihmiset ovat eläneet koko sodan ajan pommisuojissa tai pysytelleet kotonaan tai paenneet Etelä-israeliin sukulaistensa luo. Hyvin monet ovat lähteneet maasta. Ne, joilla ei satu olemaan sukulaisia etelässä tai ei ole varaa matkustaa minnekkään yrittävät pysytellä kotonaan jatkuvasta pommituksesta huolimatta.
Kaupat, liikkeet, ja tehtaat ja työpaikat ovat suljettuina. Monet pommisuojat ovat olleet huonossa kunnossa, joissakin skorpionit ovat tervehtineet turvaa etsiviä ja jotkut ovat homeessa ja jotkut aivan liian pieniä. Postinkulku esim. Haifassa on ollut pari viikkoa pysähdyksissä.
Joillakin paikkakunnilla armeija toimittaa ruokapaketteja kotiin, toiset joutuvat lähtemään ruokaostoksille pitkien matkojen päähän, sinne, missä kaupat ovat vielä auki.
Metullassa pommitus on ollut niin jatkuvaa, ettei kukaan voi olla enää siellä, niinpä Metulla on evakuoitu siviileistä. Kirjat Shmonassa hedelmätarhojen hedelmät tippuvat maahan ja mädäntyvät, kun kukaan ei voi mennä korjaamaan satoa. Ongelma Hizbollahin ohjusten suhteen on ollut, että ne ovat niin nopeita, että sireenit hälyttävät vasta kun ohjus jo melkein iskeytyy maahan.
Israelin valtio halusi Kirjat Shmonan jäljelle jääneille asukkaille tarjota virkistysmatkan muutamaksi päiväksi pois pommitusten stressin alta. Bussin ollessa paluumatkalla Kirjat Shmonaan ihmiset kuulivat pommien äänen ja tulivat täysin hysteerisiksi, pysäyttivät bussin ja paniikissa huusivat, etteivät halua palata kotiinsa.
Erityisesti lapsille jatkuvan kuoleman uhan ja pelon alla eläminen, pommien odottaminen ja niiden äänien kuuleminen tuo stressitilan, jonka paranemiseen menee aikaa.
K. K.
Kuvitelkaa tällaista elämää omalle kohdallanne.
Kommentit (15)
Täällä joku yleissivistymätön av-mamma ylitti jälleen itsensä;
mainiota, jos tietämyksesi Israelin tilanteesta rajoittuu tuohon tekstiin. Elä rauhassa ja kuvittele, että muslimit ovat kaiken pahan alku ja juuri. Kysynpä huvikseni mielipiteitäsi Israelin valtion oikeutuksista alueeseen, jolle valtio perustettiin? Muita kuin Jumalan johdatus?
Ja Iran (jonka presidentti uhkaa tuhota Israelin ydinaseella ja aikookin tehdä sen) ja Syyria sekä Venäjä rahoittavat ja aseistavat heitä.
Tässä videossa näkyy millaisia nämä terroristit ovat ja kuinka he piiloutuvat siviilien sekaan ja käyttävät heitä kilpinään, tässä tapauksessa he piiloutuivat YK:n ambulanssiin, joten YK ei ole oikeasti yhtään puolueeton
http : // video. google. co. uk/videoplay?docid=-6079659052676503126
Oikeasti, oletteko aivan varma, että näitä haluatte tukea. He ovat puhdasta pahuutta ja väkivaltaa ja jos te näkisitte millaisia he oikeasti ovat, te hyvin äkkiä muuttaisitte mielipiteenne heistä. Kuolemaa, Israelin kuolemaa he vain haluavat ja huutavat Allahinsa nimeen.
Oikeasti nämä muslimiterroristit, heidän tukijansa sekä Iranin presidentti ovat Saatanan armeijaa. Saatana haluaa tuhota Israelin, Jumalan kansan, jotta Jumalan suunnitelma maailman pelastamiseksi ei toteutuisi. Mitään muuta tavoitetta heillä ei ole, kuin tuhota Israel. Se ja vain se on heidän ainoa päämääränsä, muuta päämäärää heillä ei ole. Myös Hitler halusi tuhota juutalaiset, koska Hitler oli ruumillistunut Saatana.
Te luulette, että nämä näkyvä maailma on kaikki. Mutta se ei ole niin, tämän näkyvän maailman alla näkymättömät henkivoimat käyvät koko ajan taistelua. Näkyvän maailman alla on Jumalan valtakunta ja paholaisen valtakunta, meidän sieluistamme käydään koko ajan kamppailua. Synti ja paholainen haluaa erottaa meidät Jumalasta, luojastamme, mutta Jeesus Kristus on tie takaisin Jumalan yhteyteen, meidän luojamme yhteyteen. Jokainen voi omalta osaltaan päättää, haluaako seistä pimeyden vain valon joukoissa, kuoleman vai elämän joukoissa. Jeesus Kristus pelastaa meidät pimeän ja valheen henkivalloilta, joita nämä terroristit ja islamin usko edustaa. Jeesus vie meidät ikuiseen elämään, Saatana vie ikuiseen kadotukseen ja ikuiseen eroon Jumalasta, kaiken hyvän lähteestä.
Et ymmärrä, että itse olet paholaisen puolella. Kristinusko on pimeyden ja tietämättömyyden uskonto. Rukoile, että opit tuntemaan todellisen Rakkauden Jumalan.
Kyllä aika sydäntä riipaisevia kirjeitä ja televisiolähetyksiä on tullut myös Palestiinalaisten ahdingosta. Heidät ajetaan kodeistaan, suljetaan slummiin asumaan, ei anneta mahdollisuuksia käydä kunnon kouluja, päästä kunnon töihin. Lapsia, naisia tapetaan, elämä on kehnoa. Ja miksi? Koska Israel on juutalaisten luvattu maa ( ja jenkkilän lempilapsi).
Että näin.
Kyllä nämä sodat on saaneet alkunsa hieman historiallisemmista asioista kuin mitä ap luulee...
Luuleeko täällä joku että jengi ihan intona tukee Hizbollahia?? Kyllä ihan tavalliset kaduntallaajat Libanonissa haluavat päästä terroristeista eroon. Mutta se, että Libanonissa pesii pieni terrori järjestö EI oikeuta tuhansien siviilien surmaamiseen ja miljoonien kärsimiseen!
Ihanko totta olette sitä mieltä, että jos kauniina kesäpäivänä tallustelet kauppatorilla ja sinne yhtäkkiä ihmisvilinän joukkoon pämähtää murhaaja selkäsi taakse piileskelemään, niin poliisit voivat ihan hyvillä mielin lahdata koko joukon ihmisiä, sinut mukaan luettuna? Piiloutuihan se liero siviilien joukkoon...
Järki käteen, oikeasti. Väkivallalla vastataan väkivaltaan, loppujanlopuksi ne ovat kaikista viattomimmat jotka kärsivät :(
Tuo sota juutalaisten ja muslimien kesken alkoi jo aikaa sitten kun II maailmansodan jälkeen ns palestiinalaisten käskettiin painua helvettiin VALITUN KANSAN = JUUTALAISTEN edestä. Pakolaisia on naapurimaissa 5 miljoonaa ja hemmetin katkeria ( JA SYYSTÄ) lapsia, lapsenlapsia jne toinen mokoma. Juutalaiset tekee saman HOLOKAUSTIN palestiinalaisille kuin saksalaiset aikoinaa niille. Kosto suloinen, mutta kohde väärä, ehkä sopivan heikko. Pommi israeliin ei ole rikos koska ne saatanat tappaa esim suomalaisia rauhanturvaajia jos niitä vitun kusipäitä sattuu huvittamaa (ne rauhanturvaajat ilmoitti pommeista jutkuille jotka osui lähelle 10 kertaa ennenkuin ne osui täsmääpommilla just eikä melkein niiden pommisujaan). Myös suomalaiset sotilasasiantuntijat USKALTAVAT myöntää että ne paskiaiset tappoi ne rauhanturvaajat tahallaan. Kuollut israelilainen juutalainen = hyvä juutalainen.
Kommunistit, ateistit ja muslimit ovat aina halunneet tuhota Israelin, koska Israel on Jumalan kansa! Ja Suomi on nyt näiden Halosen, Tuomiojan ja muiden DDR-diktatuuria ihannoideiden punakhmerien käsissä, jotka ovat Putinin lieassa, joka puolestaan aseistaa ja tukee Irania, Syyriaa, Hamasia ja Hizbollahia. Siksi tiedotus on täällä yksipuolista aivopesupropagandaa
Libanonin hallitus on yhtäkuin Hizbollah, Libanonin hallituksessa istuu Hizbollahin kuuluvia. Tiedättekö miksi " siviiliuhreja" on niin paljon, siksi koska kuolleet Allahin soturi- terroristit ja ohjusten ampujat muuttuvatkin kuolemansa jälkeen siviileiksi! Israel kertoo ampuneensa jo 300 terroristia, Libanon ei myönnä vasta kuin muutaman kuolleen. Lisäksi he paisuttavat ja liiottelevat lukuja. Qanan oikea luku olikin 28 eikä 50. Lisäksi he itse räjäyttivät tämän Qanan talon, jonne olivat sijoittaneet ohjusten laukaisualustan ja ampuivat sieltä ohjuksiaan, koska ne räjähtivät vasta 7 tuntia sen jälkeen, kun IDF oli tulittanut niitä ja tappoivat itse nuo lapset. Eräs Libanonilainen lehti kirjoitti, kuinka Hizbollah oli varta vasten vienyt nuo kehitysvammaiset lapset taloon tapettaviksi! Hizbollah murhautti heidät vierittääkseen syyn heidän kuolemastaan Israelin niskaan, ymmärrättekö he ovat häikäilemättömiä, valehtelevia, äärimmäisen pahoja ihmisiä!
Hizbollahit käyttävät siviilejä ihmiskilpinään, sijoittavat ohjusten laukaisualustoja keskelle siviiliasutusta ja tapattavat heidät Allahinsa (Saatanan) nimeen.
Vierailija:
Ihanko totta olette sitä mieltä, että jos kauniina kesäpäivänä tallustelet kauppatorilla ja sinne yhtäkkiä ihmisvilinän joukkoon pämähtää murhaaja selkäsi taakse piileskelemään, niin poliisit voivat ihan hyvillä mielin lahdata koko joukon ihmisiä, sinut mukaan luettuna? Piiloutuihan se liero siviilien joukkoon...
Järki käteen, oikeasti. Väkivallalla vastataan väkivaltaan, loppujanlopuksi ne ovat kaikista viattomimmat jotka kärsivät :(
Hiz-b-Allahin ohjuksilta, joita mielivaltaisesti ja summittaisesti ammutaan Libanonin puolelta keskelle Israelin siviiliasutustua jopa 200 päivässä.
Miltä sinusta tuntuisi elää, kun koska tahansa voisi tulla ohjus, joka tuhoaa talosi tai tappaa koulumatkalla olevan lapsesi? Voisi sinullakin olla vähän eri ääni kellossa.
Ohjuksia ammutaan Libanonin puolelta, joka on ollut kykenemätön riisumaan tätä terrorijoukkoa ohjuksista ja aseista, joita heille koko ajan toimitetaan Syyriasta ja Iranista. Myös antisemitisti, terroristiensyleilijä Kofi Annanin YK on ollut kykenemätön ja antanut vain Hizbollahin kasvattaa valtaansa ja Israelia vastaan suunnattua asearsenaaliaan.
Jos kukaan muu ei suojele Israelia näiden terroristien, jotka haluavat pyyhkäistä Israelin maailmankartalta terrorilta, niin Israelin täytyy tehdä se itse. He puhdistavat sen vyöhykkeen, jolta ohjuksia jatkuvasti ammutaan keskelle Israelin siviiliväestöä terroristeista ja heidän pesäkkeistään.
Minä siunaan Israelin kansaa ja rukoilen heidän puolestaan, jotta he saisivat elää rauhassa näiden muslimiterroristien jatkuvalta vihalta ja terrorilta. Iranin presidentti haluaa tuhota Israelin, koska hän odottaa jostakin kaivosta pomppaava Mahdia, imaamia, joka katosi vuonna 940 ja joka ilmestyy, kun maailma on kaaoksen ja sekasorron vallassa. Juutalaisten tuhoaminen on oleva Mahdia miellyttävä " suloinen merkki" ja jouduttaa Ahmadinejadin mukaan Mahdin saapumista. Siksi Ahmadinejad haluaa pyyhkäistä Israelin valtion ydinaseella kartalta. Ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö Iranin presidentti käytä ydinasetta Israelia vastaan, kun sen saa käsiinsä. Tämä johtaa maailman ydinsotaan.
Ydinsotaa ja kolmatta maailmansotaa nämä islamterroristit haluavat, koska tämän luojan luoman maailman tuho on se mitä Saatana haluaa ja Saatana on heidän herransa.
näin. Jeesukselta kysyttiin milloin hän palaa takaisin. Hän vastasi ettei tämä sukupolvi katoa ennen sitä. No on tulkittu, että sukupolvi alkaisi Israelin valtion perustamisesta (1940-luvun lopulla). Siitä on noin 60 vuotta eli sukupolvi on vanhentumassa eli Jeesuksen tuleminen on lähellä.
Maailman loppua ei voi kukaan ennustaa, niin sanoi Jeesus. Se tulee kuin varas yöllä, huomaamatta, arvaamatta.
Syy löytyy yleensä lapsuudesta ja kasvatuksesta...koskaan ei ole myöhäistä korjata sitä mikä on mennyt pieleen.
Mietipä miksi Usa tukee Israelia? Tutustu hieman asioihin ennenkuin alat vaahdota tuollaista. Ei kai täällä kukaan ole terroristien ystävä, olet ymmärtänyt sen(kin) väärin. Samoin kuin raamatun ja erityisesti Jeesuksen sanoman.
Vaan se on tähän mennessä lähes sokeasti puolustanut Israelia!!! On todellella positiivista, että myös palestiinalaisten, ja nyt libanonilaistenkin ahdinkoon kiinnitetään huomiota! Israel on näihin päiviin saakka saanut lähes esteettä tapaa moninkertaisen määrän viattomia siviilejä (palestiinalaisia ja libanonilaisia), ilman kenenkään puuttumista. Ajatella, Israelin armeija, joka on yksi maailman tehokkaimmista, hyökkää summamutikassa tuhoten kaiken mikä tielle sattuu! Pommittavat jopa pakolaisleirejä! Totta kai Israel väittää tappaneensa satoja Hisbollahin " terroristeja" , vaikka todellisuudessa ovat siis tappaneet lukemattomia siviilejä!
Olen käynyt keskusteluja Israelia sokeasti kumartavien kanssa, ja todennut heidän olevan täysin Israelin propagandan uhreja. Yksikään heistä ei tunne palestiinalaisia (ei kristittyjä, eikä muslimeja), vain maahanmuuttajajuutalaisia! Todellisuus vain ei ole sitä, mitä nämä ensimmäisenpolven " israelilaiset" antavat ymmärtää...
Raamattu ei oikeuta Israelin valtion mielivaltaa, eikä sitä olisi koskaan Länsi-maiden syyllisyyden tunnetta juutalaisten kohtalosta toisessa maailmansodassa olisi edes perustettu.
uskonnollisten piirein tulkintoja joista voidaan olla eri mieltä. Esim. Jehovan Todistajat eivät pidä juutalaisia valittuna kansana eli raaamttukain tulkitaan eri tavoin, se ei ole yksiselitteinen...
ettei Hizbollah olekaan rauhankyyhky. Luulin, että siinä sodassa on toinen oikeessa ja toinen väärässä.