Kiusaamisesta tullut ongelma
Olisi kiva saada järkevää ja vakavaa keskustelua nuorten kiusaamisesta. Tuntuu, että karannut kunnolla käsistä tämä kiusaaminen nuorilla.
Kommentit (34)
Vanhempia syytetään siitä ja nämä jotka näin kommentoivat eivät edes tunne vanhempia. Sitten kun pyydetään kertomaan, että mistä tuntee vanhemmat niin ei sitten uskalleta vastata.
Tarvitaan tasa-arvoa eli riuskoja miehiä opettajiksi, sosiaalikasvattajiksi ja hoitajiksi. Monella kiusaajalla ei ole jämäkkää miehen mallia.
Ostoskeskuksiin juttelupäivystäjiä/ neuvojia.
Toisen ihmisen kunnioittaminen lähtee kasvatuksesta eli kotoa. Tietysti on syytä luoda katse vanhempiin. Pitkään on ollut vallalla kasvattaa lapsia pärjäämään muita vastaan, mutta on unohdettu yhteiskunnan toimivan parhaiten yhteispelillä.
Kiusaamisesta ei ole tullut ongelma. Se on ollut ongelma jo kauan. Se on nyt vain nostettu pinnalle ja hyvä niin.
Ratkaisuja onkin sitten vaikea keksiä. Kiusaamista oli jo silloin kun opettajilla oli vielä auktoriteetti ja lupa puuttua myös fyysisesti. Esimerkiksi poistaa häirikkö tai mennä tappelun väliin.
Koulua suurempi ongelma on vapaa-aika, silloin pahimmat ylilyönnit tapahtuvat. Jalkautuvat nuorisotyöntekijät ja nuorten kanssa kommunikoivat poliisit ovat hyviä keinoja, jos vain ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Sitten valistus. Miten yksi "harmiton" lyöntikin voi vaikuttaa pysyvästi. Ei mitään ylitramatisointia, vaan rehellistä ja suoraa valistusta.
Kiusatulle keslusteluapua helposti ja nopeasti. Että uskaltaisi jättää ne kiusaavat kaverit kun "kaverit" ovat kiusaajia.
Kiusaajille matalalla kynnyksellä apua. Ei kukaan hyvinvoiva kiusaa. Jos on oikeasti vakavampi psyykehäiriö taustalla, sitä hoitoa ja ajoissa.
Olen vuosia eri paikoista yrittänyt saada apua koulukiusatulle lapselleni. Apu on lähinnä keskustelua, jossa kartoitetaan miltä kiusatusta tuntuu ja kiusaaminen vaan jatkuu. Opettaja ”seurailee” tilannetta. Terveydenhuollon puolella taas lopetettiin seuranta, koska näkivät että koulun pitäisi toimia asiassa. Mutta kun eivät toimi.
Internetti täytyy kieltää, siitä alkaa parantuminen.
Paskat siitä mitään ole nyt tullut. Kiusaamista on aina ollut olemassa.
Auktoriteetti ei katso sukupuolta, ikää, kokoa.
Yksikään ipana ei ole minulle pullikoinut eikä pullikoi.
Vierailija kirjoitti:
Naisopettajat on korvattava miehillä jotka saa homman kuriin.
Kiusaajat nauraa kimittäville naisopettajille.
nykylait on tehty naisopettajia varten. Opettajien ei tarvitse puuttua mihinkään, kun kaikki keinot on kielletty
Kiusaajista kehittyy päättäjiä, uusia sipilöitä, vanhasia ja vartiaisia. Taas vaikeutuu autoilu, paitsi sähköpxxalla. -Kunniakansa saavuttaa kuninkaallisen aseman.
Ei auktoriteetti vaadi kiveksiä. Ainakaan fyysisiä.
Meillä oli aikanaan yläasteella opettajana herttainen vanhempi naishenkilö. Pituutta noin 150. Helposti ja ilmeettömästi "saattoi käytävälle" ne pojat, jotka kuvittelivat voivansa riehua tämän neidin tunnilla. Eivät kuvitelleet toiste.
No, mutta eihän se ole ongelma, koska sitä tekee t.virtanenkin voicessa.
Vierailija kirjoitti:
Kiusaamisesta ei ole tullut ongelma. Se on ollut ongelma jo kauan. Se on nyt vain nostettu pinnalle ja hyvä niin.
Ratkaisuja onkin sitten vaikea keksiä. Kiusaamista oli jo silloin kun opettajilla oli vielä auktoriteetti ja lupa puuttua myös fyysisesti. Esimerkiksi poistaa häirikkö tai mennä tappelun väliin.
Koulua suurempi ongelma on vapaa-aika, silloin pahimmat ylilyönnit tapahtuvat. Jalkautuvat nuorisotyöntekijät ja nuorten kanssa kommunikoivat poliisit ovat hyviä keinoja, jos vain ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Sitten valistus. Miten yksi "harmiton" lyöntikin voi vaikuttaa pysyvästi. Ei mitään ylitramatisointia, vaan rehellistä ja suoraa valistusta.
Kiusatulle keslusteluapua helposti ja nopeasti. Että uskaltaisi jättää ne kiusaavat kaverit kun "kaverit" ovat kiusaajia.
Kiusaajille matalalla kynnyksellä apua. Ei kukaan hyvinvoiva kiusaa. Jos on oikeasti vakavampi psyykehäiriö taustalla, sitä hoitoa ja ajoissa.
Loistava pointti! Mietin itsekin korjata, että kiusaamistahan on esiintynyt jo pitkään. Nyt se on nostettu esille medioissa, kuten sanoitkin. Ja joku sanoikin, että häiriökäyttäytyminen saa alkunsa kotona. Lapseen täytyy luoda jämäkkä kontakti jo silloin, kun hän on pieni.
Ap
Kouluille vartijat? Vartijat hoitaa oppilaiden luokasta poistamisen ja muut likaiset työt.
Vierailija kirjoitti:
Paskat siitä mitään ole nyt tullut. Kiusaamista on aina ollut olemassa.
Kyllä, mutta tuntuu, että nykynuorten keskuudessa kiusaaminen on vielä vakavampaa ja muuttunut entistä rajummaksi väkivallaksi. Ja ehkä tosiaan tämä some on vaikuttanut siihen.
Kiusaamisesta rikos. Rikosten rangaistusten kärsiminen kerralla pois eli tekemällä viisi rikosta saat viisinkertaisen rangaistuksen.
Mielenterveystyöhön aidosti resursseja ja mahdollisuus laittaa ihmisiä mielisairaaloihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paskat siitä mitään ole nyt tullut. Kiusaamista on aina ollut olemassa.
Kyllä, mutta tuntuu, että nykynuorten keskuudessa kiusaaminen on vielä vakavampaa ja muuttunut entistä rajummaksi väkivallaksi. Ja ehkä tosiaan tämä some on vaikuttanut siihen.
Tuntuu.
Mutta ei pidä paikkaansa.

Okei! Mitä mieltä muut ovat? Onko kiusaaminen nykyään vakavampaa kuin ennen vanhaan? Onko se väkivaltaisempaa, alistavampaa, ilkivaltaisempaa, sadistisempaa jne? Minun mielestä kyllä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiusaamisesta rikos. Rikosten rangaistusten kärsiminen kerralla pois eli tekemällä viisi rikosta saat viisinkertaisen rangaistuksen.
Mielenterveystyöhön mahdollisuus laittaa ihmisiä mielisairaaloihin.
Päättäjiä olisi silloin runsaasti lusimassa tai joissain nikkilöissä.
Tänne voi myös ehdottomasti tulla kiusatut jakamaan kokemuksiaan, jos vain haluaa.
Ap