Mies tiuskii/käyttäytyy aggressiivisesti taaperoa kohtaan

Uskaltaako häntä ollenkaan jättää kaksin lapsen kanssa ja onko ollut sinua kohtaan aggressiivinen millään lailla? En jäättäisi häntä lapsen kanssa kahden kesken. Oletko keskustellut asiasta miehen kanssa?

Hanki todisteita, kuvaa vaikka salaa isän käytöstä, sillä muuten kukaan ei usko sinua, kun isä alkaa väittää, että sinä olet vakavasti päästäsi sekaisin, ja vaatii itselleen lapsen yksinhuoltajuutta. Näin kävi omalla kohdallani, kun lähdin lapsen kanssa pois väkivaltaisesta suhteesta.

Koita puhua miehen kanssa kun tilanne ei ole päällä, kaikessa rauhassa. Ja syyttelemättä. Mies ei vielä osaa olla vanhempi lapselle joka näyttää oma tahtonsa. Yritä saada mies lukemaan vaikka edes mll:n nettisivuilta taaperoikäisen kehityksestä ja vanhemmuudesta. Kerro, että mies pääsee itsekin helpommalla jos opettelee suhtautumaan taaperoon aikuisemmin.

Tuskinpa isä edes haluaa yhteishuoltajuutta, koska kerran inhoaa lasta noin paljon. 

Onko hän aikuisvauva, joka jotenkin taantuu ja pitää lasta kilpailijana?

Epävakailla voi ilmetä vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa isä edes haluaa yhteishuoltajuutta, koska kerran inhoaa lasta noin paljon. 

Niihän sitä luulis. Paine esiintyä ympäristölle hyvänä vanhempana on kuitenkin aika suuri. Plus kiusaus kiusata lähtevää osapuolta myös. En uskaltaisi laskea sen varaan ettei isää kiinnosta.

Kiitos kun kysyt täältä ja löydät varmasti jonkun ratkaisun jatkoon. Lapselle kauheaa. Älä jää yksin tilanteeseen. Sinua tukee varmasti sukulaisesi ja tahot jotka ovat lapsen puolella. Palkatkaa yksityisetsivä jos mahdollista ja ota todistemateriaalia jos voit tehdä sen huomaamatta. Ideoita kehiin. Myös lakimies voi olla paikallaan neuvoineen, salaa. Ei ole todellakaan ok käsitellä lasta rajusti ja tylysti, lasta ei voi jättää isän luokse tulevaisuudessa

Vierailija kirjoitti:

Koita puhua miehen kanssa kun tilanne ei ole päällä, kaikessa rauhassa. Ja syyttelemättä. Mies ei vielä osaa olla vanhempi lapselle joka näyttää oma tahtonsa. Yritä saada mies lukemaan vaikka edes mll:n nettisivuilta taaperoikäisen kehityksestä ja vanhemmuudesta. Kerro, että mies pääsee itsekin helpommalla jos opettelee suhtautumaan taaperoon aikuisemmin.

On ihmisiä jotka eivät muutu. Luotat liikaa siihen, että pikkulapselle kovakourainen mies muuttuisi, eipä taida. Yleensä väkivalta pahenee, ainakin naisia kohtaan ja tiukka ote on kohta tappava. Aina voi lupailla muutosta, mutta teot nähtiin jo, riskejä ei voi ottaa pikkulapsen kanssa elämän /psyyken vielä pahemmasta tuhoutumisesta. Kuka lohduttaa pelot pois. Jos tapahtuu joku ihme että mies kokee muutoksen, kiva, se on hyvin harvinaista. Sellaisen isän kanssa lapsi ei halua yleensä elää samassa taloudessa tai mennä vuoroviikoin.

Miehen käytös ei välttämättä kerro mistään epävakaudesta, jos mies ei muuten ole koskaan ollut aggressiivinen. Lapsen ikäkaudet voi nostaa vanhemmassa esiin omassa lapsuudessa tapahtuneita laiminlyöntejä tai muita traumoja, varsinkin jos niitä ei ole käsitellyt. Samoin meillä on tapana toistaa niitä malleja, miten meidät on kasvatettu. En nyt tarkoita että pitäisi hyväksyä tai ymmärtää miehen käytöstä, mutta että voi hyvinkin olla, ettei hänellä ole minkäänlaisia työkaluja arvioida omaa käytöstään ja nähdä ettei se ole normaalia eikä hyväksi lapsen kehitykselle tai hänen suhteelleen lapseen. Mikäli rauhallinen puhuminen asiasta ei onnistu, niin aika hankala tilanne. Ap voisit kuitenkin yrittää vielä kysellä millainen kasvatus miehellä itsellään on ollut ja minkälaiseksi hänen suhteensa hänen omiin vanhempiinsa on muodostunut. Tarkoituksena olisi saada mies itse pohtimaan omaa taustaansa ja sitä, miten se vaikuttaa sukupolvien ketjussa. Nämä ohjeet on sitten tarkoitettu tilanteeseen jossa mies on täysipäinen, jos on muutenkin väkivaltainen niin siinä ei keskustelut yleensä auta.

En ehdi kirjoittaa pitkästi mutta kiitti kommenteista kaikille.

Siis tuo tuntuu minusta todennäköiseltä että miestä on lapsuudenperheessä käsitelty kovakouraisesti ja oikein suututtaa joskus kun on kertonut mitä vanhempansa on tehneet. Silti tuntuu kuin olisi joku verhoseinä meidän välissä. Mies ei tajua, että häntä on kohdeltu ihan oikeasti väärin ja että siitä pitäisi puhua. Hänestä se on ihan ok kun vanhemmat häntä rakastaa ja hyvää tarkoittivat. Tarkoitus pyhittää keinot, ilmeisesti koko heidän perheen mielestä.

Keskustelu ei tosiaankaan onnistu ainakaan meidän kesken. Mies hermostuu, puolustautuu ja korottaa ääntään, vaikka olen varonut olemasta yhtään hyökkäävä tai tuomitseva. Luulen että hän pelkää vetää esille koko lapsuutensa vyyhtiä ulos kaapista, koska nyt hän voi kuvitella että kaikki oli hyvin.

Ei ole ollut minua kohtaan väkivaltainen, mutta suuttuessaan saattaa räjähtää ja huutaa ihan hirveitä loukkauksia. Joskus on myös fyysisesti sysännyt minut pois vaikka jostain kotityöstä, joka hänen mielestä kuuluisi hänelle. Itse ei tunnista tuollaista aggressiiviseksi, ja ei ymmärrä miksi hermostun turhasta. Ei tehnyt mitään tällaista ennen lapsia, varmaan on nyt nousseet ne lapsuusmuistot pintaan.

Jos tuota vielä tapahtuu, yritän nauhoittaa. Rakastan edelleen miestä ja tuntuu välillä pahalta sen hänenkin sisällä olevan kaltoinkohdellun lapsen puolesta, mutta jos tie nousee pystyyn niin tuon oman lapsen pelastaminen on nyt minulle tärkeintä.

Ap nostaa.

Meillä on lapsi kasvanut, ja miehen käytös on muuttanut muotoaan, mutta lähinnä ulkoisesti. Olen järjestelmällisesti aina puuttunut, kun mies käyttäytyy ikävästi lasta kohtaan. Älä purista käsivarresta, älä retuuta, älä huuda ja aina rikkinäinen vuorovaikutus saa uusia ilmenemismuotoja.

Lapsella on ollut vaihe että on kokeillut saada tahtoaan läpi lyömällä ja puremalla. Kyllä se aiheutti minullekin päänvaivaa ensin ja piti vähän miettiä, miten saan opetettua hänelle paremman tavan kommunikoida niissä tilanteissa ja kadotettua halun lyödä. Pari viikkoa meni, mutta lapsi ei enää lyö minua lainkaan. Hän itkee ja selittää mikä harmittaa, ja sitten jatketaan yhdessä keskustellen.

Miestä lapsi lyö ja puree jatkuvasti. Ensin mies raahaa lapsen väkisin jonnekin eikä vastaa mitenkään vaikka lapsi kertoo kaikin keinoin, että ei halua, ja reagoi asteittain voimakkaammin. Kun hän sitten puree miestä täysiä, tämä huutaa vihaisena kuin palosireeni ja tulee kantelemaan minulle: lapsi puri minua!!! Tämän jälkeen mies mököttää lapselle loppupäivän, pitää käytännössä mykkäkoulua ja tekee ihan minimit. Jättää huomiotta lapsen yritykset lähentyä uudestaan, ja ihan oikeasti odottaa että taapero tulisi pyytämään sanallisesti anteeksi.

Ymmärrän täysin, miten tapahtumat kehittyvät puremiseen asti ja olen yrittänyt selittää sen miehelle, joka loukkaantuu silmittömästi - hänhän se tässä uhri on! Itse en ole lähdössä sille linjalle että lasta pakotettaisiin pyytämään anteeksi kun on käytännössä puolustanut itseään. Minusta puhetta ymmärtävää lasta ei saa raahata edes iltapesulle selittämättä, se itsessään on henkisesti väkivaltaista käytöstä, ja se vuorovaikutuksen ylläpitäminen on ihan eri asia kuin antaa lapselle periksi. Tosiasiassa lapsi lähes aina tottelee, jos ymmärtää mitä tapahtuu ja mihin se johtaa.

Kaikki ikävämmät rutiinit ovat jääneet minulle. Jos minä en tee, konflikti on taattu. Jos lapsi on kipeä, minun on pakko jäädä kotiin jos haluan, että jän saa oikeasti lepopäivän. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Tuntuu kuin asuisin lapsen ja itsekkään teinin kanssa.

Ehkä sinun sitten kannattaisi luopua siitä itsekkäästä teinistä.

Ja edelleen tallennat todisteet palosireeninä kiljumisesta ja raahaamisesta.

Ota riittävät todisteet, ääni, kuva, mikä tahansa. Ja sukusi kanssa pelastakaa lapsi turvaan, sinulle. Kysy myös lakimiehen neuvoja jos voit. Ja miten tulevaisuudessa lapsen näkemiset hoidetaan isän kanssa, jos joku vaatii sitä.

On myös yksityisetsivätoimistoja jotka voisivat auttaa todisteissa, jos sukusi maksaa tai itse voit.

Vierailija kirjoitti:

Koita puhua miehen kanssa kun tilanne ei ole päällä, kaikessa rauhassa. Ja syyttelemättä. Mies ei vielä osaa olla vanhempi lapselle joka näyttää oma tahtonsa. Yritä saada mies lukemaan vaikka edes mll:n nettisivuilta taaperoikäisen kehityksestä ja vanhemmuudesta. Kerro, että mies pääsee itsekin helpommalla jos opettelee suhtautumaan taaperoon aikuisemmin.

Omg! Kyllä terve ja normaali mies osaa olla pienen temppuilevan lapsensa kanssa käyttämättä tähän liian rajuja otteita. Ihan oikeasti.

Mies on päättänyt että my way, or highway. Lapsen kanssa tämä ei onnistu jollei tälle kommunikoi asiaa etukäteen. Mitenkäs olisi asumusero vaikka 6kk. Lapsi kasvaa kokoajan ja rupeaa kommunikoimaan paremmin joka helpottaa asiaa.

Aika kamala mies... Varmaan yhteiselo melko ahdistavaa muutenkin tuollaisen kanssa

Lapsi on tärkeämpi kuin sinun rakkautesi miestä kohtaan. Lapsi ei ole valinnut teitä, joten on sinun vastuullasi suojella häntä väkivallalta, mitä mies käyttää häntä kohtaan. Olipa miehen käytöksen taustalla mitä tahansa, avun hakeminen on hänen omalla vastuullaan. Halutessasi voit tukea häntä etäältä niin, että lapsi on turvassa. Jäämällä tilanteeseen lapsi uhrataan sille, että aikuinen saa käydä läpi traumojaan.

Plää plää aina täälläkin neuvotaan puhumaan, ymmärtämään jne. Mitä ymmärtämistä tuossa on? Ainoat hyvät ohjeet oli kuvata tilanne ja ottaa vähintään asumusero. Muutoin tilanne voi paheta ja mies läimäyttää lasta tms. Kuvottavia nämä "lapsuuden trauma"-selittelyt, vähän kuin m&*haaja joka selittää karmeita tekojaan sillä että oli vaikea lapsuus. Miehesi on kuspää ja väkivaltaan taipuvainen, harmi että tuli vasta tässä kohtaa ilmi. En jättäisi lasta kahden tuollaisen raivopään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ap nostaa.

Meillä on lapsi kasvanut, ja miehen käytös on muuttanut muotoaan, mutta lähinnä ulkoisesti. Olen järjestelmällisesti aina puuttunut, kun mies käyttäytyy ikävästi lasta kohtaan. Älä purista käsivarresta, älä retuuta, älä huuda ja aina rikkinäinen vuorovaikutus saa uusia ilmenemismuotoja.

Lapsella on ollut vaihe että on kokeillut saada tahtoaan läpi lyömällä ja puremalla. Kyllä se aiheutti minullekin päänvaivaa ensin ja piti vähän miettiä, miten saan opetettua hänelle paremman tavan kommunikoida niissä tilanteissa ja kadotettua halun lyödä. Pari viikkoa meni, mutta lapsi ei enää lyö minua lainkaan. Hän itkee ja selittää mikä harmittaa, ja sitten jatketaan yhdessä keskustellen.

Miestä lapsi lyö ja puree jatkuvasti. Ensin mies raahaa lapsen väkisin jonnekin eikä vastaa mitenkään vaikka lapsi kertoo kaikin keinoin, että ei halua, ja reagoi asteittain voimakkaammin. Kun hän sitten puree miestä täysiä, tämä huutaa vihaisena kuin palosireeni ja tulee kantelemaan minulle: lapsi puri minua!!! Tämän jälkeen mies mököttää lapselle loppupäivän, pitää käytännössä mykkäkoulua ja tekee ihan minimit. Jättää huomiotta lapsen yritykset lähentyä uudestaan, ja ihan oikeasti odottaa että taapero tulisi pyytämään sanallisesti anteeksi.

Ymmärrän täysin, miten tapahtumat kehittyvät puremiseen asti ja olen yrittänyt selittää sen miehelle, joka loukkaantuu silmittömästi - hänhän se tässä uhri on! Itse en ole lähdössä sille linjalle että lasta pakotettaisiin pyytämään anteeksi kun on käytännössä puolustanut itseään. Minusta puhetta ymmärtävää lasta ei saa raahata edes iltapesulle selittämättä, se itsessään on henkisesti väkivaltaista käytöstä, ja se vuorovaikutuksen ylläpitäminen on ihan eri asia kuin antaa lapselle periksi. Tosiasiassa lapsi lähes aina tottelee, jos ymmärtää mitä tapahtuu ja mihin se johtaa.

Kaikki ikävämmät rutiinit ovat jääneet minulle. Jos minä en tee, konflikti on taattu. Jos lapsi on kipeä, minun on pakko jäädä kotiin jos haluan, että jän saa oikeasti lepopäivän. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Tuntuu kuin asuisin lapsen ja itsekkään teinin kanssa.

Näitä tilanteita on näin ulkopuolelta todella vaikea arvioida kun näkemyksenne siitä miten lasta kasvatetaan eroavat todella paljon toisistaan. Sinällään on totta että lasta ei pitäisi retuutta väkisin jonnekin mutta toisaalta kyllä uhmaikäistä voi joskus joutua puoliväksin viemään pois jostain tilanteesta joka vain pitää ratkaista. Esim. jos saa kauhean uhmakohtauksen keskellä kauppaa ja heittäytyy lattialle tms. Tai jos on vain pakko nyt päästä lähtemään jonnakin ja lapsi pistää vastaan kaikin tavoin.

Se miten nämä tilanteet hoidetaan oikein ja hyvin on aina vähän tapauskohtaista ja eri ihmisten hermo myös pitää niissä tilanteissä eri tavoin. Aika moni on joskus silloin menettänyt myös malttinsa ja käyttäytynyt vähän vähemmän aikuismaiseksi. Tai suuttunut kun lapsi on lyönyt tai purrut. Eikä se vielä välttämättä tee meistä huonoja vanhempia.

Minusta tuntuu että tarvitsisitte jotain ulkopuolista asiantuntijan arvioita siitä millainen teidän molempien vuorovaikutus lapsen kanssa on ja onko niissä jotain jota voisi kehittää tai muuttaa. Nyt kuulemme vain sinun näkökulmasi (jonka vilpittömyyttä en mitenkään epäile) mutta se ei ehkä anna meille muille täällä ihan täytä kuvaa siitä onko syytä huolestua vai ei.