Masentuneet! Mikä oli teidän stressinne ennen sairauden puhkeamista?

työuupumus

Sairauden pelko joka ei todellakaan koronasta ole helpottanut. Sekä alituinen, jatkuva tarve kokea olevansa arvokas ja osaava ihminen ainoastaan työn kautta mistä seuraa toistuvaa ylisuorittamista - ja sisäistä tyytymättömyyttä. Tämäkään ei yllättäen sote-työläisenä ole helpottanut kun työmäärä on pikemminkin lisääntynyt.

Sairas exä, liiallinen työmäärä, rahahuolet, ei saa töitä, mihinkään ei kelpaa, kiusaaminen, sairaudet joihin ei saa hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

6 vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut koulukiusaaminen ja siitä jäänyt huonommuuden tunne.

Ammatin vaihto, puolison sekoaminen verkostomarkkinointiin, pikkulapsiaika kahden osoittauduttua kehitysvammaisiksi, yhtiökumppanin kuolema, anopin psykoosi.

Tämä viimeinen litania samaan aikaan.

❤️

Kiitos.

Hypoteesina voisin esittää että henkinen stressi eli lähtökohtaisesti heikko stressinsietokyky+herkkyys ja/tai älykkyys =masennus.

Esim. Äitini joka on käynyt aikamoisen myllyn läpi, ei vain masennu, koska a) omaa äärimmäiset lehmänhermot b) ei ole erityisen älykäs eikä havainnoi asiota riittävän syvältä tullakseen hulluksi

Nuoruudessa minulla oli terveysongelma, joka aiheutti kosmeettisia haittoja ja vaikeutti elämää monin tavoin. Yritin kestää sen ja olla kuin ei mitään, mutta abivuonna lopulta puhkesi rankka masennuskausi läheisen ihmisen sairastumisen ja nopean kuoleman jälkeen. Kirjoitukset meni odotettua huonommin ja jatko-opintoihin hakeutuminen viivästyi. Olen huolissani nykyisistä nuorista, joiden tilanne on paljon omaani anteeksiantamattomampi. Lukioaika on monelle henkisesti raskas kausi, johon kasaantuu paljon paineita ja uusia asioita.

Olen toipunut sekä masennuksesta että terveysongelmasta, mutta yhä muistan kuinka musta maailma oli pitkän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Poikani on vakavasti masentunut. Nyt kun katson sen pari vuotta taaksepäin ennen masennuksen puhkeamista, niin syy on selvä: meidän vanhempien avioero.

😥

Toisaalta, jos ero tapahtuu ihan syystä (luten yleensä tapahtuu), niin tätä stressiä ei ehkä voitu välttää. Puhun tässä ihmisenä, jonka vanhemmat pysyivät jääräpäisesti yhdessä ja riitelivät ja joivat. Se oli heidän mielestään ok, koska eihän meitä lapsia kukaan lyönyt. Joten parastahan oli, että lapsilla on yhtenäinen perhe! Alkoholismikin oli sillä tasolla, että töissä käytiin. Niin, mikäs hätä meillä lapsilla olisi ollut?

Että älä syytä itseäsi liikaa. Kaikkea pahaa ei voi välttää, ja nyt on tärkeää, että poikasi saa apua.

Itse siis jäljitän kyllä masennukseni tähän pitkittyneeseen tilanteeseen kotona. Ainakin ero olisi tuonut rauhan kotiin. Mutta oli vanhempieni nökenys, että avioliiton solmiminen on valinta, jonka kanssa eletään, tuli mikä tuli. Sinänsä ihan hieno periaate kyllä.

Aloin oireilla lukiossa abivuoden aikaan ja muutin kotoa pois heti lakin saatuani, koska halusin olla rauhassa. Vasta jatko-opinnoissa pakka hajosi ja osasin hakeutua avun piiriin.

Kotiolot. Henkinen pahoinpitely niin nuoresta asti kuin muistan, varhaisimmat muistoni ovat kotona tapahtunutta henkistä pahoinpitelyä. Lopulta sitten ei enää mieli kestänyt. Nykyään olen todella sulkeutunut ja esimerkiksi terapeutille en vieläkään osaa puhua asioista, koska kotona opetettiin etten saa puhua vaan kuuluu pysyä hiljaa.

Olen kärsinyt masennusjaksoista yli 20 vuotta. Olin nuorena koulukiusattu ja yksinäinen. Olin todella ujo ja jännitin sosiaalisia tilanteita. En hakenut siihen mitään apua, eikä koulussa puututtu yksinäisyyteeni tai kiusaamiseen. Häpesin itseäni enkä halunnut kertoa kenellekään. Olen ollut lapsesta saakka kiltti tyttö, hyvin näkymätön ja hiljainen. Halusin miellyttää opettajia olemalla kiltti ja saamalla hyviä numeroita todistukseen. Olen ollut koko ikäni epävarma ja kärsinyt huonosta itsetunnosta ja ulkonäkökomplekseista. 

Nyt aikuisena olen tehnyt koko ikäni pätkätöitä. Minulla on jatkuva tarve hakea hyväksyntää pomoilta. Haluan kokea olevani arvokas ja tärkeä työntekijä ja huomaan määritteleväni itseni kokonaan työn kautta. Olen ylikiltti, ylijoustava ja ylisuorittaja, joka on johtanut uupumiseen töissä. Olen ujo ja hiljainen ja tunnen olevani sen takia huonompi. Pätkätyöläisenä kierrän paikasta toiseen. Aina on vastassa uudet ihmiset, uudet työympäristöt ja uudet työtavat. Koen valtavaa stressiä ja ahdistusta siitä, että täytyy todistaa olevansa hyvä työntekijä ja tulla hyväksytyksi joukkoon. Se taas on johtanut ylisuorittamiseen. Tästä huolimatta en saa vakituista paikkaa ja se on johtanut ankaraan itseinhoon ja ammatillisen itsetunnon romahtamiseen.  Koulussa ahkeroinnista sai palkinnoksi todistukseen kympin ja kehuja opettajalta koko luokan kuullen, mutta työelämässä ei saakaan edes kehuja tai kiitosta. Eikä varsinkaan vakituista paikkaa, joka on ajatuksissani palkinto hyvin tehdystä työstä. En siis ole tarpeeksi hyvä tai kelpaava. Kaikesta ylisuorittamisesta huolimatta tunnen, etten ole riittävän hyvä ja että pitäisi suorittaa vielä vähän enemmän. Pelkään arvostelua ja herkkänä ihmisenä koen ja huomaan hyvin herkästi kaikenlaiset ongelmat työpaikan ilmapiirissä ja ahdistun siitä. Minulla on ankaria itseinhon tunteita ja koen alemmuuden tunteita. Minusta tuntuu, etten kelpaa tällaisena ja olen viallinen ja huono ihminen. 

Kerran sitten olin työpaikalla, jossa oli vakavia ongelmia kiusaamisen ja johtamisen kanssa. Se laukaisi nykyisen masennusjakson. Vaikka pääsin pois sieltä työpaikasta, en ole toipunut kokonaan. Olen saanut hyviä kokemuksia eri työpaikasta sen jälkeen, mutta minulle on jäänyt jatkuva pelko, etten pärjää missään ja olen huono ihminen. Pelkään, että minusta puhutaan pahaa ja kaikki arvostelevat koko ajan. 

Luulen, että masennukseni johtuu pohjimmiltaan koulukiusaamisesta, itsetunto-ongelmista ja sosiaalisesta ahdistuksesta. Nyt aikuisena ne heijastuvat epävarmuutena ja pakkomielteisenä hyväksynnän hakemisena ja siitä johtuvana ylisuorittamisena. 

Vierailija kirjoitti:

Hypoteesina voisin esittää että henkinen stressi eli lähtökohtaisesti heikko stressinsietokyky+herkkyys ja/tai älykkyys =masennus.

Esim. Äitini joka on käynyt aikamoisen myllyn läpi, ei vain masennu, koska a) omaa äärimmäiset lehmänhermot b) ei ole erityisen älykäs eikä havainnoi asiota riittävän syvältä tullakseen hulluksi

En ole samaa mieltä. Stressinsietokyky on heikko silloin jos ei selviä normaalista stressistä. Sen sijaan jos tapahtuu kaikki mahdollinen paha eikä siitä selviä ei ole heikkoa stressinsietokykyä. Itse olen useimmilla mittareilla huomattavan älykäs, ja joutunut käymään elämässän useamman kovan "myllyn" läpi. Hermoni ovat ihan normaalit, mutta en ole lehmänhermoinen. Olen myös herkkä. Ominaisuuteni ja elämänkatsomukseni ovat kuitenkin pelastaneet minut hulluksitulemiselta, vaikka olen sitä hulluksi tulemisen pelastusta monesti toivonutkin.

Ensin lapsuudenkodissa päihdeongelma, sitten vanhemman tapaturmainen kuo lema varhain. Näistä selvisin masentumatta nuoreksi aikuiseksi, kunnes taas rytisi: väkivaltainen puoliso, hometalo, valtavat velat siitä ja vuosien löysä hirsi oikeudessa, krooninen työkykyä alentava sairaus, johon oli käsittämättömän vaikea saada apua, tämä vuosien taistelu avun saamiseksi oli näistä kaikista se suurin rasite! (Älkää luottako sokeasti lääkäreihin, vaan vaatikaa sitä apua). lemmikkien (jotka saivat aina jaksamaan) kuo lemat peräjälkeen... olen tyhjäkäynnillä ties monettako vuotta nyt, olen olemassa mutten elä. Täysin perzeestä tämä, muistan kuinka intohimoisesti suhtauduin elämään ja asioihin silloin aikaisemmin.

Varmaan koulukiusaaminen ja toisen vanhemman henkinen väkivalta. Tää on arvaus koska en muista, olin vielä lapsi.

Jaa-a, mikähän se niistä olisi. Jännittynyt ilmapiiri kotona ennen vanhempien eroa, sitten eron myötä yh-äidin alkoholisoituminen, olin yksin ja lähes heitteillä, koulukiusaaminen siihen päälle, uusi koulu ja lisää koulukiusaamista... ja luulen että sen alla oli ja on persoonallisuus, joka ei vain kestä arjen tölväisyjä. Harkitsin itseni lopettamista jo ala-asteikäisenä, mutta vielä täällä keikun, tosin tk-eläkkeellä. 

Liian monta, vaikka sinänsä todellakin mieluista, rautaa tulessa.

Opintojen viivästyminen väsymyksen seurauksena ja opintotuen palautuksista seuraavat rahahuolet, jotka puolestaan pakottivat tekemään vielä enemmän töitä opiskelun ohella ja väsyttivät entisestään.

Kaiken tämän taustalla suoritusvimma ja kaikenlaista syvällisempää.

Mahdottomuus löytää seurustelukumppani tai sitoa läheisempiä suhteita ihmisten kanssa. Viisi vuotta riitti alkuun ja toiset viisi se on jatkunut masennuksen kanssa.

Suurin syy masennukseeni oli työpaikkakiusaaminen, alkoholismi ja tupakoinnin lopettaminen, kaikki samaan aikaan. Lisäksi erosin suhteesta. Kaikki nämä auttoivat syöksymään syvälle masennukseen, josta pääsin pois, kun muutin ja hiljalleen lopetin lääkkeet.

Pahinta oli pelko, pelko mennä töihin, pelko siitä, että kipu ei lopu. Ja kipu, se oli suoraan saa**nasta, ei loppunut millään. Ei, vaikka yritin jopa its*** ei kipu loppunut. Vasta kun sain lääkkeillä kaikki tunteet pois, aloin uskaltaa mennä töihin, vaihdoin työ tiimiä, muttakiusaaminen jatkui sielläkin.

Lopuksi oli pakko irtisanoutua, kun en vain kestänyt. Ja muutin pois, kauas pois.

Koulu"kiusaaminen" omalla kohdallani koko 9 vuotta että kukaan puuttui siihen, opettavat syyllistivät tilanteesta minua ja eräs oikein provosoi tilannetta kunnolla. Tuo ns. kiusaaminen oli raakaa pahoinpitelyä potkimalla, lyömällä, kuristamalla yms. yms. ja lisäksi kaikkea puhumaani matkittiin jatkuvasti, pilkattiin kaikesta, eristettiin, haukuttiin jne. Aina kun tuli joku uusi oppilas niin sille sanottiin että olen alinta saastaa eikä muhun saa koskea eikä puhua mulle ollenkaan. Lisäksi tavaroita hajotettiin ja heiteltiin esim. vesilätäkköön yms.

Tää johti siihen että olin vaikeasti masentunut jo 9v ikäisenä ja halusin kuolla jo silloin, mutta kukaan ei tehnyt sillekään mitään. Lopulta tää johti 34 vuotiaana toistaiseksi voimassa olevalle tk-eläkkeelle. Mulla ei ole puolisoa (naisystäviä toki on ollut), ei lapsia,  ei yhtään kaveria tai mitään muutakaan.

Halusin vain menestyä opinnoissa ja saada oman perheen, mutta nyt tilanne vain on tämä.

Ujous, sosiaalisten tilanteiden pelko sai osittain alisuoriutumaan koulussa sekä myös huono luokkahenki. Myöhemmin nuorena aikuisena olin masentunut mutta en silloin ymmärtänyt sitä enkä tajunnut hakea apua. Vakituinen työ hyvässä työpaikassa, jossa hyvä ilmapiiri ja hyvä parisuhde on korjannut minua paljon. Mutta edelleen voin sairastua jos ylisuoritan töissä, tai jos ikäviä asioita kasaantuu. Mutta olen tietoinen asiasta ja minulla on mekanismeja jolla voin pysäyttää negatiivisen kierteen.

Masennuin jo lapsena heitteillejätöstä. Nykyään en pääse minnekään opislelemaan tai töihin, en edes hanttihommiin, ja se että koko elämä on yhtä suurta umpikujaa, pitää masennuksessa. On vain yksi reitti pois umpikujasta.

Huonoista kotioloista ja niiden aiheuttamasta stressistä kaikki on alkanut. Jatkuvaa pelkoa, päihteitä, henkistä väkivaltaa. Olin vieläpä kotihoidossa lapsena, joten en päässyt minnekään "pakoon" tai sosiaalistumaan. Koulussa olin ajoittain kiusattu hylkiö. Aikuisena olen ollut kykenemätön luomaan ihmissuhteita vaikka olen parhaani tehnyt. En ole työllistynyt kuin pätkiin. Masennuksesta ja ahdistuksesta aiheutuvat selviytymisvaikeudet (esim. raha-asioissa) pahentavat masennusta ja ahdistusta edelleen. Noidankehä on valmis. 

Kaikkein eniten toivon, että oppisin vielä luomaan hyviä ihmissuhteita ja sosiaalisia verkostoja. Luulen, että pienellä tuella pääsisin edes jollain tavalla kiinni vähän parempaan elämään. Nyt tuntuu, että räpiköin vain yksin suossa, josta ei ole poispääsyä, teki mitä teki... Valitettavasti sosiaalisten taitojen oppiminen aikuisena taitaa olla vaikeaa tai lähes mahdotonta :/