Tajusin että ahdistun ja pelkään tilanteissa joissa pitäisi osata suuttua
Kun käyttäydytään _lievästi_ uhkaavasti tai törkeästi. Isomman mittakaavan käytöksen havaitsen paremmin, pienemmän otan itselleni ahdistukseksi.
Kommentit (8)
Suomalaiset kasvatetaan liian kilteiksi alistujiksi.
Totta, itse toivoisin saavani enemmän suoraa vittuilua ja kiusantekoa osakseni, että voisin pamauttaa hyvällä omalla tunnolla leukaluun poikki kaikilta p*skiaisilta. Itsekin tulkitsen asioita liian kiltisti.
Ei tarvitsisi edes osata suuttua, vaan puolustautua. Törkeästi käyttäytyvän ihmisen käytös pitää kyseenalaistaa ja vaatia vastuuseen.
Tuli mieleen Diili-ohjelman Helena joka ilkeään tyyliin johti ryhmäänsä alistamalla ja hyökkäämällä. Kukaan ei sanonut hänelle, että me ollaan tässä samassa tiimissä, miksi pelaat omaa joukkuettasi vastaan?
Ja tosiaan, olisin itsekin lapsena ja nuorena mennyt ihan lukkoon tuollaisen edessä. Ei kotona opetettu sanomaan vastaan kenellekään. Omaa käytöstään piti aina hävetä ja korjata.
Itse pääsin vähän aikaa sitten yhden kynnyksen yli, kun töissä aloinkin tiuskivien ”korkeampiarvoisten” miellyttämisen ja törkeiden asiakkaiden nöyrän palvelemisen sijaan antaa samalla mitalla takaisin. Onpa ollut sen jälkeen mukavaa. Ilkeä en ole, ennen kuin joku ilkeilee, mutta minuun ei kukaan enää voi seurauksitta kohdistaa huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin vähän aikaa sitten yhden kynnyksen yli, kun töissä aloinkin tiuskivien ”korkeampiarvoisten” miellyttämisen ja törkeiden asiakkaiden nöyrän palvelemisen sijaan antaa samalla mitalla takaisin. Onpa ollut sen jälkeen mukavaa. Ilkeä en ole, ennen kuin joku ilkeilee, mutta minuun ei kukaan enää voi seurauksitta kohdistaa huonoa käytöstä.
Oli ihana tunne huomata, että rajojeni yli jyrääminen ei johtunutkaan siitä, että minä olen huono ja ansaitsen sen, vaan siitä, että työkaveri tai asiakas oli törkeä ja toimi väärin. Ja että minä saan puolustaa rajojani, minun ei tarvitse ammattini vuoksi kestää väärää kohtelua.
Tämä on ikävä juttu, itsellä oli nuorena sama. Se vaatii harjoittelua että oppii puolustautumaan. Voi tuntua alkuun luonnottomalta, mutta siitä se sitten alkaa sujua.
Pumpulissa kasvaneena tunnistan itseni tuosta. Koska en osaa näyttää loukkaantuneeni, minua pidetään kovana ihmisenä.
Pitäisi kai opetella sanomaan edes: tuo on loukkaavasti sanottu.
Sama mulla.