Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Huvi puistot kiinni, Linnanmäki, Tampere särkäniemi, powerpark. Korkea saari kiinni. Päiväkoulut kinni. Rajat kiinni, meri lento länsi-itäraja, piikkilankaa ja vartiotornit. Armeija. Ulkonaliikkumiseen kielto iltakuudesta aamukuuseen. Kaupoissa asiointia enintään 5 kpl kerralla sovittujen ehtojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono juttu että Intian variantti leviää jopa sairaalahenkilökunnan keskuudessa huolimatta kaikista varotoimista ja tehokkaista suojamaskeista. Ja tarttuu myös kahdesti rokotettuihin aiheuttaen heillä jopa sairaalahoitoa vaativan taudin. Muualta on kerrottu, ettei Intian variantti olisi aiempia vaarallisempi tai haitallisempi, mutta uskon asiassa ennemmin suomalaisia asiantuntijoita.
Huolestuttaa onko Suomen "kausivaihtelussa" kuitenkin kyse vain oireettomien tartuntojen aiheuttamasta harhasta. Jospa pakkasiin tottuneiden hengitystiet eivät aiheuta oireita kesällä koronan takia yhtä usein kuin talvella? Pääseekö Intian variantti leviämään "tutkan alla" kesällä oireettomina tartuntoina ja aiheuttamaan syksyllä pahan epidemian? Eikä sitten rokotteet suojaakaan enää yhtä tehokkaasti kuin aiempia variantteja vastaan. Pahimmassa tapauksessa loppuvuodesta ainoa keino olla saamatta tartuntaa olisi oikeasti lähteä johonkin maaseudun keskelle ja välttää kontakteja tuntemattomiin. Mitään muuta ei olisi tehtävissä, jos rokotteiden antama suoja on sitä vastaan rajallinen, mutta se leviää kulovalkean tavoin eikä edes ffp-suojamaskit suojaa tartunnalta. Vaikka Pfizer antaa melko hyvän suojan Intian varianttia vastaan, variantin leviäminen kuitenkin kuormittaisi terveydenhoitoa aiempaa pahemmin, koska levitessään se tarttuisi paljon aiempaa helpommin ja paljon useampiin kuin aiemmat variantit.
Ainakaan Päijät-Hämeessä ei ole käytetty kuin pisaratartuntoja varten suunniteltuja suojamaskeja eli kirurginmaskeja. Tehokkuus on niistä kaukana, kun puhutaan aerosolina leviävästä viruksesta.
Kyllä tämä tilanne intialaisen variantin suhteen on vakava, niin vakava, että ohjeistus tulisi välittömästi korjata niin että hoitohenkilökunta käyttäisi parempaa hengityssuojainta. Muuten meillä on kohta iso osa hoitajista koronassa rokotteista huolimatta. Ja koska talojenkin lämmityskausi on lopuillaan/loppu, niin tuuletusta ja läpivetoja pitäisi rajusti lisätä sisätiloissa epidemia-alueilla joissa liikkuu paljon ihmisiä.
Totta!!!! Mä en ole enää edes hoitoalalla, mutta sain silti pomon hommaamaan kaikille työntekijöille hengityssuojaimia. Käsittämätöntä, että sairaaloissa odotetaan virallisia suosituksia THL:ltä, vaikka sairaalan omat infketiolääkärit jo tietävät, mitä pitää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon, että vaalit on tulossa ja kovasti nyt halutaan avata paikkoja, niin onnistutaanko Intian variantin helppo leviäminen myös 2x rokotetulle ja suojautuneille (maski, visiiri) painamaan villaisella valtakunnallisissa uutisissa?
Veikkauksia? Hukkuuko tämä muihin koronauutisiin?
Tai pitääkö asiasta saada lisää tutkimuskäyttöä?
MTV ja Sanoma uutisoi, mutta entä muut. YLE tv-uutiset? IL?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kanta-hameen-sairaalaepidemioiden-a…
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008000865.html
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007983246.html
Eniten kiinnostaa, miten tämä otetaan vastaan päättäjien taholta.
Onhan tuo uutisoitu jo.
Kanta-Hämeen sairaalaepidemioiden aiheuttajaksi on paljastunut koronaviruksen Intian muunnos
https://yle.fi/uutiset/3-11947335
Kanta-Hämeen sairaaloissa jylläävä korona paljastui Intian variantiksi – ”Tilanne on varsin vakava”
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/2b503d69-5bf7-4614-9f75-beef2805…
Nuoret voivat nyt harrastaa ja kilpailla sisätiloissa, myös nuorisotilat avataan. Seuraa Pirkanmaan koronaryhmän tiedotustilaisuutta kello 15.30
Koronavirus iski sataman työntekijöihin Kotkassa – lähes 30 Stevecon työntekijää sairaana tai karanteenissa
Jaahas, veitsenterällä ollaan taas :'D Varmaan siinäkin vaiheessa kun 90% on rokotettu ja jostain löydetään yksi koronapositiivinen, niin ollaan vakavassa tilanteessa veitseterällä. Hoitajat valmiina etulinjaan!
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla niin huono tuuri, että lapsen koulussa on TAAS koronapositiivinen, kun koko Suomessa tartuntoja vain päälle sata! Odotan, että luvut nousevat tai sitten tuli taas negatiivinen lottovoitto! Koulujen avaamisesta on vasta reilu kuukausi aikaa;(
Voi kurja juttu. :(
Laiha lohtu, mutta teillä edes kerrotaan, että koulussa on tartunta.
Lasten koulussa ei kerrota kuin altistuneille. Ja tiedossa on ainakin kaksi retkeä ja nyyttärit ennen kesälomaa.
Ihan kuin yrittäisivät oikein maksimoida mahdollisuudet saada tartunta. Pistää ihan vihaksi välinpitämättömyys vai pitäisikö sanoa tyhmyys.
No, lapsilla onkin sitten useampia lomapäiviä ennen kesälomaa. Tämä siis leviämisalueella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono juttu että Intian variantti leviää jopa sairaalahenkilökunnan keskuudessa huolimatta kaikista varotoimista ja tehokkaista suojamaskeista. Ja tarttuu myös kahdesti rokotettuihin aiheuttaen heillä jopa sairaalahoitoa vaativan taudin. Muualta on kerrottu, ettei Intian variantti olisi aiempia vaarallisempi tai haitallisempi, mutta uskon asiassa ennemmin suomalaisia asiantuntijoita.
Huolestuttaa onko Suomen "kausivaihtelussa" kuitenkin kyse vain oireettomien tartuntojen aiheuttamasta harhasta. Jospa pakkasiin tottuneiden hengitystiet eivät aiheuta oireita kesällä koronan takia yhtä usein kuin talvella? Pääseekö Intian variantti leviämään "tutkan alla" kesällä oireettomina tartuntoina ja aiheuttamaan syksyllä pahan epidemian? Eikä sitten rokotteet suojaakaan enää yhtä tehokkaasti kuin aiempia variantteja vastaan. Pahimmassa tapauksessa loppuvuodesta ainoa keino olla saamatta tartuntaa olisi oikeasti lähteä johonkin maaseudun keskelle ja välttää kontakteja tuntemattomiin. Mitään muuta ei olisi tehtävissä, jos rokotteiden antama suoja on sitä vastaan rajallinen, mutta se leviää kulovalkean tavoin eikä edes ffp-suojamaskit suojaa tartunnalta. Vaikka Pfizer antaa melko hyvän suojan Intian varianttia vastaan, variantin leviäminen kuitenkin kuormittaisi terveydenhoitoa aiempaa pahemmin, koska levitessään se tarttuisi paljon aiempaa helpommin ja paljon useampiin kuin aiemmat variantit.
Ainakaan Päijät-Hämeessä ei ole käytetty kuin pisaratartuntoja varten suunniteltuja suojamaskeja eli kirurginmaskeja. Tehokkuus on niistä kaukana, kun puhutaan aerosolina leviävästä viruksesta.
Kyllä tämä tilanne intialaisen variantin suhteen on vakava, niin vakava, että ohjeistus tulisi välittömästi korjata niin että hoitohenkilökunta käyttäisi parempaa hengityssuojainta. Muuten meillä on kohta iso osa hoitajista koronassa rokotteista huolimatta. Ja koska talojenkin lämmityskausi on lopuillaan/loppu, niin tuuletusta ja läpivetoja pitäisi rajusti lisätä sisätiloissa epidemia-alueilla joissa liikkuu paljon ihmisiä.
Totta!!!! Mä en ole enää edes hoitoalalla, mutta sain silti pomon hommaamaan kaikille työntekijöille hengityssuojaimia. Käsittämätöntä, että sairaaloissa odotetaan virallisia suosituksia THL:ltä, vaikka sairaalan omat infketiolääkärit jo tietävät, mitä pitää tehdä.
THL on jumalaa vastaava osapuoli ja auktoriteetti. Harva uskaltaa toimia vastoin "jumalan" sanaa.

Eivätkö rehtorit osaa ottaa järkeä käteen, kun sallivat retket leivämisalueilla?
Vierailija kirjoitti:
Nuoret voivat nyt harrastaa ja kilpailla sisätiloissa, myös nuorisotilat avataan. Seuraa Pirkanmaan koronaryhmän tiedotustilaisuutta kello 15.30
Korona leviää nuorten keskuudessa
Koronavirustartunnat leviävät tällä hetkellä voimakkaasti nuorison keskuudessa etenkin Kokkolassa ja Kannuksessa. Koronavirustartunnoista 2/3 on lapsilla ja nuorilla.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/79652556-4911-4f3d-a7a5-1b947aab…
No, seuraukset nähdään. Olisi ehkä viisaampaa ennakoida, kuin olla pulassa, jos Intian variantti onkin Pirkanmaalla.
Mutta kun piirit on pienet, ja katsotaan vain oman alueen lukuja. Sama rata kulkee Helsingistä Riihimäelle ja Tampereelle, ja siitä pohjoiseen. Myös Kanta-Hämeessä on Intian varianttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näköjään tuumaillaan vielä sitäkin, että minkähänlainen kanta tuohon koronatartuntojen aerosolivälitteisyyteen oikein kannattaisi ottaa.
Koronaviruksen tarttuminen henkilöstä toiseen - paradigman muutos?
Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan paradigma on jonkin tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa tai suuntaus. SARS-CoV-2-viruksen tarttumisen tärkeimpänä tartuntamekanismina on pidetty pisaratartuntaa. WHO:n mukaan pisara (droplet) on alle 5 μm:n partikkeli, jonka ajatellaan suusta lähtiessään lentävän enintään noin kahden metrin päähän. Tartuntatavasta on kuitenkin käyty vilkasta keskustelua Suomessa ja muuallakin.
Englantilainen tutkijaryhmä pohti asiaa ja julkaisi kommenttipuheenvuoron. He kokosivat kymmenen tieteellistä perustetta, jotka tukevat sitä, että ilmatartunnat ovat keskeinen SARS-CoV-2:n tartuntamekanismi (TAULUKKO, joka löytyy tuolta, sivu 2 https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo16192.pdf). Olen myös lisännyt mukaan kommenttejani ja huomioitani.
Englantilaisryhmän artikkeli synnyttää varmasti runsasta keskustelua. Jos pisaratartuntateoria hylätään, joudutaan toteamaan, että COVID-19-pandemian torjuntatoimien heikkous johtuu puutteistamme hallita ilmateitse ja usein oireettomasta henkilöstä leviävää virusta.
Jos paradigma muuttuu, ensimmäinen välitön seuraus on se, että tartuntojen ehkäisyssä tarvitaan ensisijaisesti varsinaisia hengityssuojaimia (FFP2/3). Toinen seuraus on se, että tarvitaan vielä runsaasti tutkimuksia sisätilojen ilmanvaihdosta, ilmavirtojen hallinnasta ja ilmanpuhdistusteknologiasta.
Mua vähän harmittaa, että viime keväänä, kun ei ollut vapaa-ajalla oikein muutakaan tekemistä, konmaritin pois 1980-luvun sairaanhoito-opiston aikaiset tartuntatautien ja mikrobiologian oppikirjani. Mulle ei nimittäin ole ollut missään vaiheessa yllätys, että koronavirus leviää myös aerosolina.
Tätä ollaan ihmetelty meilläkin. Kun koko ajan on ollut ihan tieteellinen fakta, että virus tarttuu sekä pisaratartuntana, että aerosolina, niin miksi vain puolet totuudesta on otettu huomioon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla niin huono tuuri, että lapsen koulussa on TAAS koronapositiivinen, kun koko Suomessa tartuntoja vain päälle sata! Odotan, että luvut nousevat tai sitten tuli taas negatiivinen lottovoitto! Koulujen avaamisesta on vasta reilu kuukausi aikaa;(
Voi kurja juttu. :(
Laiha lohtu, mutta teillä edes kerrotaan, että koulussa on tartunta.
Lasten koulussa ei kerrota kuin altistuneille. Ja tiedossa on ainakin kaksi retkeä ja nyyttärit ennen kesälomaa.
Ihan kuin yrittäisivät oikein maksimoida mahdollisuudet saada tartunta. Pistää ihan vihaksi välinpitämättömyys vai pitäisikö sanoa tyhmyys.
No, lapsilla onkin sitten useampia lomapäiviä ennen kesälomaa. Tämä siis leviämisalueella.
Eivätkö rehtorit osaa ottaa järkeä käteen, kun sallivat retket leivämisalueilla?
Perinteet kunniaan. Joulun alla oli koulun näytelmä ja siinä sitten sattui olemaan mukana yksi sairastunut. Ei vaikutusta. Perinteet kunniaan. Luokkaretket kuuluu koulun perinteisiin.
Sitä ihmettelen, että opettajat, aikuiset akateemiset ihmiset, eivät välitä. Hyvin aivopesty?
Sekvensointeja ei tehdä kuin poikkeuksellisesti, joten emme tiedä, onko Intian varianttia kuinka paljon jo Suomessa.
Ja jos sekvensointi tehdään, se kestää ikuisuuden, joten sitten kun sitä löytyy, ollaan jo kuukauden perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono juttu että Intian variantti leviää jopa sairaalahenkilökunnan keskuudessa huolimatta kaikista varotoimista ja tehokkaista suojamaskeista. Ja tarttuu myös kahdesti rokotettuihin aiheuttaen heillä jopa sairaalahoitoa vaativan taudin. Muualta on kerrottu, ettei Intian variantti olisi aiempia vaarallisempi tai haitallisempi, mutta uskon asiassa ennemmin suomalaisia asiantuntijoita.
Huolestuttaa onko Suomen "kausivaihtelussa" kuitenkin kyse vain oireettomien tartuntojen aiheuttamasta harhasta. Jospa pakkasiin tottuneiden hengitystiet eivät aiheuta oireita kesällä koronan takia yhtä usein kuin talvella? Pääseekö Intian variantti leviämään "tutkan alla" kesällä oireettomina tartuntoina ja aiheuttamaan syksyllä pahan epidemian? Eikä sitten rokotteet suojaakaan enää yhtä tehokkaasti kuin aiempia variantteja vastaan. Pahimmassa tapauksessa loppuvuodesta ainoa keino olla saamatta tartuntaa olisi oikeasti lähteä johonkin maaseudun keskelle ja välttää kontakteja tuntemattomiin. Mitään muuta ei olisi tehtävissä, jos rokotteiden antama suoja on sitä vastaan rajallinen, mutta se leviää kulovalkean tavoin eikä edes ffp-suojamaskit suojaa tartunnalta. Vaikka Pfizer antaa melko hyvän suojan Intian varianttia vastaan, variantin leviäminen kuitenkin kuormittaisi terveydenhoitoa aiempaa pahemmin, koska levitessään se tarttuisi paljon aiempaa helpommin ja paljon useampiin kuin aiemmat variantit.
Ainakaan Päijät-Hämeessä ei ole käytetty kuin pisaratartuntoja varten suunniteltuja suojamaskeja eli kirurginmaskeja. Tehokkuus on niistä kaukana, kun puhutaan aerosolina leviävästä viruksesta.
Kyllä tämä tilanne intialaisen variantin suhteen on vakava, niin vakava, että ohjeistus tulisi välittömästi korjata niin että hoitohenkilökunta käyttäisi parempaa hengityssuojainta. Muuten meillä on kohta iso osa hoitajista koronassa rokotteista huolimatta. Ja koska talojenkin lämmityskausi on lopuillaan/loppu, niin tuuletusta ja läpivetoja pitäisi rajusti lisätä sisätiloissa epidemia-alueilla joissa liikkuu paljon ihmisiä.
Totta!!!! Mä en ole enää edes hoitoalalla, mutta sain silti pomon hommaamaan kaikille työntekijöille hengityssuojaimia. Käsittämätöntä, että sairaaloissa odotetaan virallisia suosituksia THL:ltä, vaikka sairaalan omat infketiolääkärit jo tietävät, mitä pitää tehdä.
THL on jumalaa vastaava osapuoli ja auktoriteetti. Harva uskaltaa toimia vastoin "jumalan" sanaa.
Onneksi mun pomo uskalsi. En siis olekaan nk "next to God" vaan jumala on "next to me" :D
Tähänkö pitää taas päätyä:
Soiten alue on koronavirusepidemian leviämisvaiheessa, joten alueelliset suositukset tuli päivittää leviämisvaiheen mukaisiksi. Muutokset suosituksiin ovat seuraavat:
-Yli 6 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi sisätiloissa. Ulkona yksityistilaisuuksien kokoontumissuositus max. 10 henkilöä. Turvaväleistä tulee huolehtia myös ulkotiloissa.
-Uimahallit, kylpylät ja yleiset saunat suljetaan.
-Nuorisotilat, kirjastot ja kuntien ylläpitämät kuntosalit ja vastaavat toiminnot suljetaan.
https://korona.soite.fi/kokoontumissuosituksia-tiukennetaan-soiten-alue…
Vois nyt miettiä, mitä järjestetään ja mitä ei, ihan muillakin leviämisalueilla!
Singaporessa suljetaan 2 ostoskeskusta pariksi viikoksi niihin linkittyvien 50 koronatartunnan vuoksi. Terveysministeriö kehottaa kaikkia ostoskeskuksessa 10.-22.5 välillä käyneitä henkilöitä hakeutumaan koronatestiin
50 COVID-19 cases linked to Jem/Westgate cluster, free testing extended to those who visited from May 10-22
https://www.channelnewsasia.com/news/singapore/covid-19-jem-westgate-cl…
Viikonloppuna oli eräs hyvin alkoholipitoinen yli kymmenen ihmisen tapahtuma, jossa ei maskeja eikä turvavälejä, ja varmuuden vuoksi laitettiin pullot kiertämään. Jos kellään ei ollut tartuntaa, hyvä niin. Jos oli helposti tarttuva, lähti samalla tuliaiset moneen maakuntaan Suomessa ja vielä Viron puolellekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon, että vaalit on tulossa ja kovasti nyt halutaan avata paikkoja, niin onnistutaanko Intian variantin helppo leviäminen myös 2x rokotetulle ja suojautuneille (maski, visiiri) painamaan villaisella valtakunnallisissa uutisissa?
Veikkauksia? Hukkuuko tämä muihin koronauutisiin?
Tai pitääkö asiasta saada lisää tutkimuskäyttöä?
MTV ja Sanoma uutisoi, mutta entä muut. YLE tv-uutiset? IL?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kanta-hameen-sairaalaepidemioiden-a…
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008000865.html
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007983246.html
Eniten kiinnostaa, miten tämä otetaan vastaan päättäjien taholta.
Onhan tuo uutisoitu jo.
Kanta-Hämeen sairaalaepidemioiden aiheuttajaksi on paljastunut koronaviruksen Intian muunnos
https://yle.fi/uutiset/3-11947335
Kanta-Hämeen sairaaloissa jylläävä korona paljastui Intian variantiksi – ”Tilanne on varsin vakava”
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/2b503d69-5bf7-4614-9f75-beef2805…
Nyt ei voi ainakaan sanoa, ettei tiedettäisi, että Intian variantti leviää myös maskin kanssa!
Olivat laittaneet Leskisen sanomiset ylös.
"Leskisen mukaan viruksen muiden muotojen torjumiseen aiemmin onnistuneesti käytetyt suojaustoimenpiteet ja -välineet ovat osoittautuneet riittämättömiksi tämän variantin kohdalla."
"Kanta-Hämeen keskussairaalasta on levinnyt koronaviruksen Intian varianttia maakuntien jatkohoitosairaaloihin suojaustoimenpiteistä huolimatta."
Kohta joku jääräpää-asiantuntija ilmoittaa, ettei voi yleistää. Että täytyy tutkia asiaa ja ei päde koko Suomessa tms. Pelkään, ettei tän Leskisen sanomisia oteta vakavasti.
Se on sitten ffp-maski käytössä tästä lähtien aina, jos liikkuu jossain, missä ei voi varmasti pitää turvaväliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näköjään tuumaillaan vielä sitäkin, että minkähänlainen kanta tuohon koronatartuntojen aerosolivälitteisyyteen oikein kannattaisi ottaa.
Koronaviruksen tarttuminen henkilöstä toiseen - paradigman muutos?
Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan paradigma on jonkin tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa tai suuntaus. SARS-CoV-2-viruksen tarttumisen tärkeimpänä tartuntamekanismina on pidetty pisaratartuntaa. WHO:n mukaan pisara (droplet) on alle 5 μm:n partikkeli, jonka ajatellaan suusta lähtiessään lentävän enintään noin kahden metrin päähän. Tartuntatavasta on kuitenkin käyty vilkasta keskustelua Suomessa ja muuallakin.
Englantilainen tutkijaryhmä pohti asiaa ja julkaisi kommenttipuheenvuoron. He kokosivat kymmenen tieteellistä perustetta, jotka tukevat sitä, että ilmatartunnat ovat keskeinen SARS-CoV-2:n tartuntamekanismi (TAULUKKO, joka löytyy tuolta, sivu 2 https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo16192.pdf). Olen myös lisännyt mukaan kommenttejani ja huomioitani.
Englantilaisryhmän artikkeli synnyttää varmasti runsasta keskustelua. Jos pisaratartuntateoria hylätään, joudutaan toteamaan, että COVID-19-pandemian torjuntatoimien heikkous johtuu puutteistamme hallita ilmateitse ja usein oireettomasta henkilöstä leviävää virusta.
Jos paradigma muuttuu, ensimmäinen välitön seuraus on se, että tartuntojen ehkäisyssä tarvitaan ensisijaisesti varsinaisia hengityssuojaimia (FFP2/3). Toinen seuraus on se, että tarvitaan vielä runsaasti tutkimuksia sisätilojen ilmanvaihdosta, ilmavirtojen hallinnasta ja ilmanpuhdistusteknologiasta.
Mua vähän harmittaa, että viime keväänä, kun ei ollut vapaa-ajalla oikein muutakaan tekemistä, konmaritin pois 1980-luvun sairaanhoito-opiston aikaiset tartuntatautien ja mikrobiologian oppikirjani. Mulle ei nimittäin ole ollut missään vaiheessa yllätys, että koronavirus leviää myös aerosolina.
Tätä ollaan ihmetelty meilläkin. Kun koko ajan on ollut ihan tieteellinen fakta, että virus tarttuu sekä pisaratartuntana, että aerosolina, niin miksi vain puolet totuudesta on otettu huomioon?
Miksi vain puolet totuudesta kerrotaan nytkin, kun maskit eivät ole enää vanhentuneita ja niitä pystyy ostamaan, tuotanto riittää?
15.01
TISDAGENS STATISTIK
Ytterligare 30 dödsfall har rapporterats in sedan i fredags, visar Folkhälsomyndighetens statistik. Totalt har 14 396 personer med covid-19 dött i Sverige.
Totalt har 1 064 375 personer i Sverige bekräftats smittade med covid-19. En ökning med 6 034 fall sedan i fredags.
236 personer vårdas just nu för covid-19 på landets intensivvårdsavdelningar.
30 kuollutta ja 6 034 tartuntaa perjantain jälkeen.
236 tehohoitopotilaat.
Virus elää!