Olen feministi ja sitä mieltä, että lapset eivät tarvitse isää elämäänsä, vaan pärjäävät pelkän äidin kanssa
Isät ovat turhia,,, ovatko muut naiset samaa mieltä kanssani?
Kommentit (7)
Isä on ihan hyvä, mutta sitä en ymmärrä, mitä lisäarvoa on ns huonolla isällä. Tai isällä, joka makaa koko viikonlopun sohvalla, kun lapset tulevat käymään, eikä oikein puhukaan heille. Miksi tällaisen isän luona pitää käydä?
En ole samaa mieltä. Oma lapseni on minun ja välinpitämättömän isänsä kasvatti.
Kovasti on vaikuttanut tuo isän hylkääminen ihan aikuisuuteen asti. Voisi olla toisinkin, mutta kun ei ole. Puhumattakaan siitä, että lapsi ei yleisesti ottaen tietäisi, mistä on kotoisin, koska ei tiedä kuka on isä.
Olen feministi ja osaan lukea sen verran, että tiedän tutkimustenkin puhuvan sen puolesta, että isän puuttumisesta on lapsen kehitykselle jopa fyysistä haittaa.
Kaksi vanhempaa on paljon parempi kuin yksi, sillä ei sinänsä ole väliä ovatko ne vanhemmat samaa vai eri sukupuolta. Yksinvaltias tekee aina enemmän virheitä.
En ole samaa mieltä. Kyllä on olemassa väkivaltaisia ja päihdeongelmaisia äitejä myös ketkä eivät kykene hoitaa lastaan.
Eräs radikaalifeminismin tavoite oli ja edelleenkin on isän aseman heikentäminen.
Esimerkiksi avioeroihin kannustaminen, yksihuoltajuuden erityinen tukeminen ja yksinäisten naisten keinohedelmöityksen tukeminen, sekä miesten oikeudellisen aseman heikentäminen perheasioissa ovat osa tätä ideologiaa.
Onneksi missään moraalittomat ihmset eivät toimi lasten asemaa heikentäen.
En ole samaa mieltä. Mutta minun lapsillani onkin hyvä isä.