Seuraavana vuorossa opettajat
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/saksa-rokottaa-jo-opettajia-ruotsin…
Euroopassa ainakin Portugali, Saksa, Ranska, Hollanti, Kroatia, Slovenia, Itävalta, Romania ja Malta ovat asettaneet opettajat prioriteettiryhmäksi sen jälkeen, kun riskiryhmiin kuuluvat on rokotettu. Suomessa tällaista päätöstä ei ole tehty.
MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola kertoo, että Saksassa opettajien rokottaminen alkoi kuluvan viikon keskiviikkona.
– Opettajien rokottaminen on yleisesti hyväksytty asia siksi, että koulut avattiin juuri osittain uudelleen. Myös poliisit on nostettu rokotejärjestyksessä korkeammalle.
Suomessa Huoltovarmuuskeskus on esittänyt, että riskiryhmien jälkeen pitäisi rokottaa yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeiset ammattiryhmät, kuten vesi-, lämpö- ja energiahuollon tai esimerkiksi maksuliikennejärjestelmien parissa toimivat.
– Sellaisia toimintoja, jotka vaikuttavat koko yhteiskunnan ja talouden toimivuuteen, muun muassa maksuliikennejärjestelmät, listaa Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen.
Kommentit (44)
Itsehän en ole saanut edelleenkään rokotetta kouluterveydenhoitajana. Tapaan kymmeniä oppilaita päivittäin. Jatkuvasti vingutaan myös viikonlopuiksi töihin rokottamaan ja tartunnanjäljitykseen. Huono omatunto pitäisi olla kun pitää välillä vapaapäivän sunnuntaina. Vaaditaan töihin kokoajan. Eikä edes rokotetta saa vaikka jalkautuu vanhainkoteihin rokottamaan. Nopeesti sen toisillemme pistäisi muttei saa.
Luulisi kaikkien vanhempien haluavan, että opet rokotetaan. Olen koko päivän tupaten täynnä olevassa luokkahuoneessa yli 20 oppilaan kanssa kerrallaan. Yhteensä oppilaskontakteja on helposti sata päivässä. Jos minä päädyn olemaan supertartuttaja, niin ei hyvä heilu.
Jos sitten vielä käväisen kahvilla ope huoneessa, saatan tartuttaa tai ainakin altistaa kymmenen kollegaa. Kolmasosaa opettajista ei noin vain voi päivän varoitusajalla korvata sijaisilla. Koulunpito ei onnistu ilman opettajia.
Eikä kukaan kai halua pitkiä etäjaksoja kouluihin. Viime keväänä kaikki oppilaat palasivat kouluun todella mielellään, ja etäopetusjaksoa on muisteltu ihan itkien vielä syksyllä. Jos omalle lapselle se oli juhlaa, niin kannattaa muistaa, että lapset ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:

Etäopetus ei ole yhtä interaktiivista
keitä on nämä "maksuliikennejärjestelmien parissa toimivat"?
puhelinyhtiön asentajia?