Vaikeaa tehdä päätöksiä!

Olen samanlainen. Kai se on joku outo sitoutumiskammo. Maksoi minulle oman sekoilun takia erittäin hyvän parisuhteen, jonka kaltaista tuskin enää on saatavilla. Nyt on ihan hyvä kumppani mutta monin tavoin epäsopivampi, enkä nyt tiedä onko "tyydyttävä" tähän. Kun ei ole koskaan mihinkään oikeastaan niin tyytyväinen ettei jossittelisi, ei oikein erota mikä on oikeasti sellaista että pitäisi pyrkiä muuttamaan tilannetta ja mikä sellaista johon olisi hyvä tyytyä, ettei jää lopulta vain tyhjää käteen. En pysty tekemään päätöksiä ja kammoan muutoksia, koska se on aina uhka päätyä huonompaan tilanteeseen.

Aivan hullu ominaisuus, tuntuu että itsessä on jotain pahasti vialla.

:(

Jossittelu ei auta mitään. Helpottaa, kun kirjoitat vaihtoehdot paperille ja alat karsimaan huonoimmasta vaihtoehdosta. Lopulta jäljelle jää vain yksi ja siihen kannataa panostaa. Asioita ei pidä analysoida liikaa, päämäärä hämärtyy ja menee mielenrauha.

Se on vaikeaa ja usein tulee pelättyä pahinta. Luulen että se on joku turvallisuuden tunne hukassa, ei luota että elämä kantaa ja että pääsee pois sieltä, jos joutuu huonoon tilanteeseen. Mulla on mennyt monta tilaisuutta ohi, kun en ole saanut päätettyä ja ne asiat ratkeaa lopulta itsestä riippumattomien seikkojen kautta, ei yleensä parhain päin minun kannalta. Sehän ei ainakaan itseluottamusta kohota. Mutta seuraavalla kerralla on aivan yhtä vaikea päättää ja kauhea stressi, tähän ei välttämättä auta, että puhuu järkeä itselleen. Ratkaisua en ole vielä keksinyt.

Sama täällä eikä asiaa helpota kun moni valinta alkaa hurjasti kaduttamaan jälkikäteen. Itsellä asuminen tällä hetkellä suurin ongelma, asun opiskelu-aikojen yksiössä vielä 33 vuotiaana koska en osaa valita minne tai millaiseen asuntoon muuttaisin.

En halua maksaa korkeita vuokria mutta pelkään myös jääväni "jumiin" omistusasunnon kanssa jos halunakin taas heti muuttaa eikä saa helposti myydyksi tai vaihtoehtoisesti tulee suuret tappiot. Täällä päin ei juuri tutustu ihmisiin mutta pelkään myös että kauemmas muuttaessa alkaisin kaipaamaan liikaa vanhempia/veljeä jotka ainoat sosiaaliset kontaktini elämässä.

Up

Ottakaa elämäntavaksi se, että vaihdatte työpaikkaa, maisemaa ja deittiä kun siltä tuntuu. Unohtakaa se normi että pitäisi asettua aloilleen. Aina pääsee takaisin, jos joku paikka jää mieleen ja on muuttanut jo pois. Oikeesti, ei kannata taistella sitä vastaan. Olen samanlainen, ja muut ihmettelee että mikä minua vaivaa. No ei vaivaa mikään, vaan oon levoton sielu ja mieli :D Elätän itseni enkä huijaa ketään sitoutumaan, joten miksi en eläisi näin. Ehkä joskus tulee vielä aika, kun löydän paikkani.

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa elämäntavaksi se, että vaihdatte työpaikkaa, maisemaa ja deittiä kun siltä tuntuu. Unohtakaa se normi että pitäisi asettua aloilleen. Aina pääsee takaisin, jos joku paikka jää mieleen ja on muuttanut jo pois. Oikeesti, ei kannata taistella sitä vastaan. Olen samanlainen, ja muut ihmettelee että mikä minua vaivaa. No ei vaivaa mikään, vaan oon levoton sielu ja mieli :D Elätän itseni enkä huijaa ketään sitoutumaan, joten miksi en eläisi näin. Ehkä joskus tulee vielä aika, kun löydän paikkani.

On kouluikäinen lapsi, ei pysty tuolla lailla liehumaan ihan. Ratkaisuissa pitää olla järkikin pelissä. Ei ap

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä eikä asiaa helpota kun moni valinta alkaa hurjasti kaduttamaan jälkikäteen. Itsellä asuminen tällä hetkellä suurin ongelma, asun opiskelu-aikojen yksiössä vielä 33 vuotiaana koska en osaa valita minne tai millaiseen asuntoon muuttaisin.

En halua maksaa korkeita vuokria mutta pelkään myös jääväni "jumiin" omistusasunnon kanssa jos halunakin taas heti muuttaa eikä saa helposti myydyksi tai vaihtoehtoisesti tulee suuret tappiot. Täällä päin ei juuri tutustu ihmisiin mutta pelkään myös että kauemmas muuttaessa alkaisin kaipaamaan liikaa vanhempia/veljeä jotka ainoat sosiaaliset kontaktini elämässä.

sama täällä. Mulla on nyt rahat tienattuna omaan asuntoon.

haaveilen kaksio-rivarista, jossa oma pikkuinen piha ja ympärillä luontoa.

pelkään kuitenkin sairaasti. vastikkeet ovat hyvissä taloyhtiöissä, kaikkien palveluiden lähellä, pian yhtä korkeita kuin vuokrat jossain syrjemmällä.

Entä jos uusi kotini onkin "homekämppä"?

Luksusasumiseen ei ole varaa. Entä jos naapurissa asustaa huumehörhöjä tai "nuorisojengi"?

Ja juuri tuo "entä jos elämäntilanteeni muuttuu pian, esim. menetän työni ja saan töitä toiselta puolelta Suomea tai ulkomailta ja haluan myydä asuntoni jonka arvo on laskenut ja menetän paljon rahaa?

Vierailija kirjoitti:

Jossittelu ei auta mitään. Helpottaa, kun kirjoitat vaihtoehdot paperille ja alat karsimaan huonoimmasta vaihtoehdosta. Lopulta jäljelle jää vain yksi ja siihen kannataa panostaa. Asioita ei pidä analysoida liikaa, päämäärä hämärtyy ja menee mielenrauha.

Periaatteessa samaa mieltä. Neuroottiset persoonat, kuten itse, ylianalysoimme liikaa sekä itseämme että valintojamme. Ahdistumme ja lamaannumme, emmekä uskalla päättää mitään.

neuroottisuus on synnynnäinen persoonallisuudenpiirre, josta ei pääse eroon.

Luolamiesaikana korkeasta neuroottisuudesta oli suurta hyötyä, kun piti olla jatkuvasti valppaana.

jotkut ovat persoonallisuudeltaan syntyjään neuroottisempia kuin jotkut muut.

Jos on luonnostaan korkeasti neuroottinen ja lapsuus on kaiken lisäksi ollut turvaton, niin pulassa ollaan. Tosin neuroottisen persoonallisuuden omaava kokee usein jopa normaalin lapsuuden turvattomana. He ehkä olisivat kaivanneet enemmän kannustusta ja rohkaisua, kuin muut lapset.

#milleniaalienongelmat

Kiinnostaisi tietää onko joku tällainen perus luonteeltaan mutta onnistunut jotenkin oppimaan siitä pois. Vinkkejä kaipaisin.

Ei ap

Mua on auttanut se, että olen yksinkertaistanut elämääni. Silloin ei tarvitse tehdä päätöksiä juurikaan. Ostan jotain vain todelliseen tarpeeseen. Yleensä en osta mitään, paitsi ruokaa.

Työtä kannattaa hakea, sillä se työ voi olla antoisaa jollakin sellaisella tavalla, mikä ei nyt olisi tullut mieleesikään. Aina voi myös vaihtaa työtä, jos on sattunut valitsemaan väärin - mahdollisuuksia tulee kyllä.

Tärkein oivallus on ehkä ollut se, että tilaisuuksia tulee aina uudestaan ja uudestaan. Siksi ei tarvitse jäädä liikaa arpomaan. Jos huomaat valinneesi väärin, aina voi muuttaa asioita myöhemmin.

Jos teet isompia hankintoja (asunto, auto tms.) valitse niin, että pääset niistä tarvittaessa eroon. Elämästä ei selviä esim. ilman pienehköjä taloudellisia tappioita ja arvon alenemisia, se kannattaa hyväksyä ja ottaa ilman sen kummempaa jossittelua. Esim. arpominen jonkun muutaman euron takia, on energian tuhlausta, jos muuten ei juurikaan käytä rahaa tuhlailevasti. On paljon helpompi hengittää, kun vähän löysää omaa elämänasennetta. Tämän voin kertoa omasta kokemuksestani.