Minkä takia lääkärin mielestä aina on kyse masennuksesta, oli tilanne mikä tahansa?

Juuri näin. Tottakai olosuhteet vaikuttaa. Ihminen reagoi normaalilla tavalla ikäviin olosuhteisiin. Tämä sitten lääkärissä muuttuu jotenkin henkilön omaksi "viaksi". Syytetään potilaan persoonaa tms.

Ne saa provikat masennuslääkkeiden määräämisestä ja pääsevät itse helpommalla. Ei tarvitse tutkia, riittää kun lausuu taikasanat "olet masentunut, kirjoitan reseptin".

Minä taas ihmettelin kuinka psykiatria näkee pahanpuhumisen luonnollisempana kuin sen kyseenalaistamisen. Eli ihminen joka ei niin puhu pahaa onkin jotenkin "sairaampi" kuin ihminen joka sitä puhuu. En ymmärrä yhtälöä ollenkaan.

Sama huomio oli aikoinaan. Oikea syy oli silmälaseista johtuva päänsärky, joka sitten hoitui silmäleikkauksella (omakustanne). Mutta tk määräsi vahvoja masennuslääkkeitä. Yhden pillerin otin ja melkein vei tajun, joten enempää en niitä nauttinut.... 

Oletteko kuulleet sanontaa "humalassa velat muuttuvat saataviksi"?

Kyseessä on lääkkeellä saavutettu tunnetilan muutos. Joskus tulevaisuudessa meillä on masennuslääke joka tekee nämä asiat:

1) Parantaa mielialan

2) Muuttaa ihmisen käyttäytymistä siten että elämänhallinta paranee

Voiko tuota enempää vaatia ?

Siksi ne diagnosoi masennukseksi ettei tarvi hoitaa eikä tutkia mitään kyseisen potilaan vaivoja, vaan ne voi aina jatkossa perustella masennuksella. Koko loppuelämän. Lääkärien ihannetilanne ois että kaikilla potilailla ois masennus. Masennuslääkkeitä sais myytyä loputtomasti eikä menis ikinä mihinkään tutkimuksiin resursseja ja yhteiskunnan rahaa. Ei tarvis myöskään vaivautua sekuntiakaan miettimään mikä sairaus potilaan oireiden takana voi olla, kun voi vaan aina todeta että masennushan se on taas ja seuraava potilas sisään.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas ihmettelin kuinka psykiatria näkee pahanpuhumisen luonnollisempana kuin sen kyseenalaistamisen. Eli ihminen joka ei niin puhu pahaa onkin jotenkin "sairaampi" kuin ihminen joka sitä puhuu. En ymmärrä yhtälöä ollenkaan.

Psykiatriassahan normaali elämä helposti nähdään sairaana..

Kun ammattitaito loppuu niin keksitään tuo masennusdiagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Tottakai olosuhteet vaikuttaa. Ihminen reagoi normaalilla tavalla ikäviin olosuhteisiin. Tämä sitten lääkärissä muuttuu jotenkin henkilön omaksi "viaksi". Syytetään potilaan persoonaa tms.

Niin ja tuttua on myös tämänkaltainen lausahdus: Meillähän on niin erilainen kyky kestää vastoinkäymisiä. Eli vihjataan siis siihen että potilas on siis se, joka on huono kestämään vastoinkäymisiä, masennukseen taipuvainen tai liian herkkä. Tosiasia on sekin, että joillain ne vastoinkäymiset on ihan tavallisia ja siedettävää lajia. Sitten on niitä, joille kestettävää kasaantuu ihan liikaa, eikä ole edes mitään turvaverkkoa. Ihan jokainen alkaa jossain vaiheessa jollain tavalla "oireilla", jos on liian raskasta liian pitkään. Ap

Oma tarina lyhyesti:

Oireita jos jonkinmoisia, 3 perussairautta jotka vaikuttavat suoraan elämään, ja 3 sairautta joita lääkäri ei vain halua diagnosoida. Oireet on, ja näyttö, mutta ei.  Hyppyytetään luukulta toiselle. Rahattomuutta tuosta syystä myös, ja vähäisetkin valuvat lääkkeisiin(kun ei saa oikeita lääkkeitä, eikä reseptiä koska ei haluta dg:tä antaa) ja tk-käynteihin. Työttömyyttä myös näistä johtuen. Takana myös oman lasen krooninen sairaus, joak voi pahentua ihan minä hetkenä hyvänsä, ja tästä lapsesta yksin huolehtiminen sairauden puhjettua 7 vuotta. Lapsi on jo omillaan, on mies, ja yhteinen koti. En tunne edelleenkään olevani masentunut, päinvastoin.  Mutta koska minua ei haluta diagnosoida kunnolla, minut siirretään kipupolille että oppisin pärjäämään kipujen ja muiden oireiden kanssa. Tähän tarvitaan tietysti masennuslääkkeitä. Kun en halua lääkkeitä syödä, vaan haluan oikeaa hoitoa oikeaan sairauteen, minua pidetään kitisijänä joka kieltäytyy hoidosta, eli mt-lääkkeistä. 

Olen useasti kysynyt että miten tämä voi olla näin päin vit

tua, niin vastauksena kohotellaan olkapäitä, että tämmöistä meillä nyt olisi sinulle tarjolla avuksi.

Tästä kohtelusta ja sairauksieni hoitamisestä kieltäytymisestä ei kuitenkaan saisi masentua, koska sitten on vain mt-potilas, mutta toisaalta sairauteen (joka on siis fyysinen) tarjotaan masennuslääkkeitä hoidoksi. Mitään järkeähän tässä touhussa EI ole.

Tietenkin pitkittynyt todella raskas elämäntilanne vie voimat keltä hyvänsä. Mutta mitä se lääkäri sille voi tehdä? (Jos siis ongelmat johtuvat jostain muusta kuin sairaudesta.) Ei lääkäri voi muuttaa kenenkään ystäviä tai perhettä. Eikä masennus ole mitään syyllistämistä. Minulle työterveyslääkäri sanoi suoraan, että näitä sinun vaikeuksia ei masennuslääke poista. (Ongelmani johtuvat lasten sairaudesta ja siitä johtuvista vaikeuksista.) Mutta kyllä minä voin myöntää, että olen masentunut johtuen pitkittyneestä stressistä.

Keskusteluapua pitäisi saada ja myös parempaa taloudellista tukea. Se on ihan hemmetti sekin, kun köyhyyteen tarjotaan auttamiskeinoksi kaikenlaista palaveria ja neuvontaa, mutta kun elämiseen ja laskuihin tarvitaan rahaa, se ei puheella muuksi muutu. 

11 jatkaa. Voin myös myöntää suoraan, että oma mahdollisuuteni palata työelämään riippuu pitkälti siitä, kuinka kykenen sopeutumaan ja hyväksymään nykyisen elämäntilanteeni. Ja sitä minun elämäntilannetta ei voi minua hoitava lääkäri muuttaa. (Tosin lapsen saamalla hoidolla ja muulla tuella on kyllä siihen iso merkitys.)

Ja jos kerran on masennusdiagnoosi annettu, voi pojat. Jäätävät selkäkivut joiden vuoksi liikkuminen oli tuskaa eikä sängystä päässyt itse ylös... "Ei ole mitään tutkittavaa. Kai sinä tiesit että masennus muuttaa kipuaistimuksia."

Myöhemmin toisen poliklinikan lääkäri laittoi kuvaukseen; välilevynpullistuma.

Mulle on myös useaan otteeseen tarjottu psykiatrista keskusteluapua. Tämä on turhaa, koska en halua keskustella oireistani, vaan haluan että ne diagnosoidaan jotta saan sen avun mikä minulle kuuluu. Olen kyllä sanonut että voinhan minä sanoa psyk hoitajalle että te täällä ette viitsi hoitaa ettekä tutkia sairauttani, mutta mitä hyötyä siitä on minulle, kun ei se psyk hoitaja voi muuttua diagnoosin tekeväksi lääkäriksi. Jollakin voi oikeasti olla psyk avun tarvetta, ja minä veisin tällä turhalla lätinällä resurssin häneltä.

Aika moni siellä lääkärillä käy sanomassa, ettei voi mennä tänään töihin, kun niin masentaa. Ensi viikolla ollaan kuitenkin terveitä.

Mitään muuta apua ei haluta, vaikka masentaa, ainoastaan saikkupäivät käy, kunhan ne on palkallisia.

Ehkä kun joka toinen väittää olevansa masentunut, niin lääkäreille näyttää todella yleiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Keskusteluapua pitäisi saada ja myös parempaa taloudellista tukea. Se on ihan hemmetti sekin, kun köyhyyteen tarjotaan auttamiskeinoksi kaikenlaista palaveria ja neuvontaa, mutta kun elämiseen ja laskuihin tarvitaan rahaa, se ei puheella muuksi muutu. 

Olisiko ehkä siksi, että Suomessa ei ole todellista köyhyyttä vaan aina kyse elämänhallinnan ongelmista.

Ei ole ollut tuollaisia kokemuksia koskaan itsellä tai läheisillä. Ja minun tyttäreni sentään on ihan oikeastikin masentunut ja kärsii ahdistuneisuushäiriöstä, jonka vuoksi on ollut lääkityksellä ja terapiassa - eikä hänellekään ole koskaan tuottanut vaikeuksia saada hoitoa esimerkiksi raudanpuutteeseen, saada add-diagnooso, hoitoa silmien akkomodaatiohäiriöön ja päästä sydämen rytmihäiriötutkimuksiin.

En väitä, etteikö varsinkin potilastiedoissa olevan masennusdiagnoosin takia joskus lääkäri voi tulkita oireita psykosomaattisiksi, mutta ei se AINA niin varmuudella ole. Viittaan siis ap:n otsikkoon, se ei pidä paikkaansa.

Ihmettelen - anteeksi nyt vaan - että millaisessa tilanteessa ap ylipäätään avaudut elämän vaikeuksistasi lääkärillä? Jos siis olet hakemassa hoitoa fyysiseen sairauteen? En ymmärrä. Eiväthän lääkärit edes KYSY tuollaisista silloin, jollet itse valittele, kuinka raskaaksi koet elämän.

Ja jos sellaisia alat oma-aloitteisesti valittaa lääkärille, miksi niin teet? Miten hän voi sinun elämäsi olosuhteita muuttaa? Voisiko olla niin, että ihan oikeastikin olet ap masentunut? Osa masennuspotilaista ei koe sairaudentuntoa ja pitävät sitä poissuljettuna vaihtoehtona.

Tietystikään kenenkään ei pitäisi joutua taistelemaan saadakseen hoitoa fyysisiin sairauksiin. Mutta eivät lääkärit nyt piruuttaan "jätä diagnoosia antamatta", ehkä diagnoosia vaan ei ole löydettävissä oireiden vaihtelun ja epämääräisyyden takia. Tai turhan päin syötä mielialalääkkeitä - ei, lääkäreille ei tule lääkkeistä provikoita! - koska niidenkin määrääminen edellyttää lääkekontrollia ja mielellään tietysti myös terapiatukea, mikä kuormittaa julkista terveydenhoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut tuollaisia kokemuksia koskaan itsellä tai läheisillä. Ja minun tyttäreni sentään on ihan oikeastikin masentunut ja kärsii ahdistuneisuushäiriöstä, jonka vuoksi on ollut lääkityksellä ja terapiassa - eikä hänellekään ole koskaan tuottanut vaikeuksia saada hoitoa esimerkiksi raudanpuutteeseen, saada add-diagnooso, hoitoa silmien akkomodaatiohäiriöön ja päästä sydämen rytmihäiriötutkimuksiin.

En väitä, etteikö varsinkin potilastiedoissa olevan masennusdiagnoosin takia joskus lääkäri voi tulkita oireita psykosomaattisiksi, mutta ei se AINA niin varmuudella ole. Viittaan siis ap:n otsikkoon, se ei pidä paikkaansa.

Ihmettelen - anteeksi nyt vaan - että millaisessa tilanteessa ap ylipäätään avaudut elämän vaikeuksistasi lääkärillä? Jos siis olet hakemassa hoitoa fyysiseen sairauteen? En ymmärrä. Eiväthän lääkärit edes KYSY tuollaisista silloin, jollet itse valittele, kuinka raskaaksi koet elämän.

Ja jos sellaisia alat oma-aloitteisesti valittaa lääkärille, miksi niin teet? Miten hän voi sinun elämäsi olosuhteita muuttaa? Voisiko olla niin, että ihan oikeastikin olet ap masentunut? Osa masennuspotilaista ei koe sairaudentuntoa ja pitävät sitä poissuljettuna vaihtoehtona.

Tietystikään kenenkään ei pitäisi joutua taistelemaan saadakseen hoitoa fyysisiin sairauksiin. Mutta eivät lääkärit nyt piruuttaan "jätä diagnoosia antamatta", ehkä diagnoosia vaan ei ole löydettävissä oireiden vaihtelun ja epämääräisyyden takia. Tai turhan päin syötä mielialalääkkeitä - ei, lääkäreille ei tule lääkkeistä provikoita! - koska niidenkin määrääminen edellyttää lääkekontrollia ja mielellään tietysti myös terapiatukea, mikä kuormittaa julkista terveydenhoitoa.

Kyllä lääkärit kyselevät paljon elämäntilanteesta. Päinvastoin en ole avautunut liikaa, mutta silloin pidetään hankalana potilaana jos ei vastaa paljon mihinkään ja siitä merkitään jotain...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteluapua pitäisi saada ja myös parempaa taloudellista tukea. Se on ihan hemmetti sekin, kun köyhyyteen tarjotaan auttamiskeinoksi kaikenlaista palaveria ja neuvontaa, mutta kun elämiseen ja laskuihin tarvitaan rahaa, se ei puheella muuksi muutu. 

Olisiko ehkä siksi, että Suomessa ei ole todellista köyhyyttä vaan aina kyse elämänhallinnan ongelmista.

1) Se on valhe.

2) Köyhyydessä tosiaan elää esim uupuneita ihmisiä, joille köyhyys on ylivoimaista ja loppua ei näy. Köyhyydessä eläminen ja siitä ulospääsy vaatii sellaista toimintakykyä ja sellaisia voimavaroja, joita monella ei ole. Seuraukset: sairastuminen, sairauksien paheneminen, vajoaminen yhä syvemmälle, itsen vahingoittaminen.