Hoitajien kouluttamisen vaikeus
Jatkosodassa hoitaja pystyttiin kouluttamaan kolmessa kuukaudessa, mutta nykyään siihen menee vuosia. Onko tämän takana ammattiliitot vai ketkä?
Kommentit (17)
Olisko nykyään paljon enemmän tietoa ja taitoja opetettavaksi? Oliko jatkosodan aikaan hengityskoneita?
Vierailija kirjoitti:
Olisko nykyään paljon enemmän tietoa ja taitoja opetettavaksi? Oliko jatkosodan aikaan hengityskoneita?
Kyllä oli.
Liian hidas ja joustamaton koulutuspolitiikkamme. Esim. alanvaihtajien opiskelumahdollisuudet ensikertalaiskiintiön vuoksi onnettomat.
Olisikohan kenties ne jatkosodan hoitajat nyt koulutettu lähinnä kaikenlaisten sotavammojen hoitoon eikä yleisesti ottaen terveydenhuollon ammattilaisiksi, vai mitäpä luulet...
Pari vuotta riittäs oikein hyvin.
T. Sh
Kaverille meni 5 vuotta ennen kun pääsi AMKhon, toiselle 2 vuotta. Pelkkää pänttäämistä. yhdelle meni 10 vuotta ennen kun pääsi lääkikseen.
Itse en koskaan päässy sairaanhoitajakoulutukseen koska pisteet jäivät matematiikan tehtävästä kiinni.
Nykyään ihannoidaan vain laskuja ei mitään muuta taitoa.
Tajuatkaa jo että jos pääsykokeessa saat kaikista 10/10 mutta matematiikan osiosta tulee 4/10 tai 9/10 ET PÄÄSE SISÄÄN!
Suomessa menee vuosia ennen kun pääsee kouluihin kun vain muutamat pääsevät ja kilpailu on kova.
Jos viittaat lääkintälottiin ja apusisariin, niin heidän osaamisensa ei ollut lähelläkään nykyisten lähihoitajien osaamista. Käytännössä ruokien kantamista, pesemistä, sairaanhoitajien avustamista, siivousta jne. Jotkut toki joutuivat vaativampiin tehtäviin, koulutus huomioiden aivan liian vaativiin, jos muita ei yksinkertaisesti ollut saatavilla.
Hoitoalalle EI kenenkään kannata hakea! Hoitoala on naisvaltainen ala, jossa on hyvin paljon epäasiallista kohtelua, ilkeilyä, juoruilua, huonoa johtamista ja kurjaa esimiestyötä, vi##uilua ja työpaikkakiusaamista. Aivan liian moni hoitoalan opiskelija joutuu rankan kiusaamisen kohteeksi jo pakollisissa työharjoitteluissa.
Opiskelijalla on oikeudet ja opiskelijaa suojaavat Suomen lait. Silti työharjoitteluissa tapahtuvaa kiusaamista ei kitketä. Ovatko rehtorit ja opettajat hyviä kavereita työpaikkakiusaajien kanssa?
Ammattikorkeakoulussa lähiopetuksen taso on surkea! Amk-opettajille maksetaan täysi palkka, vaikka he eivät ole koskaan paikan päällä koululla eivätkä opeta mitään! Opiskelija tekee itsenäiset opinnot kotona ja käy koululla tenttimässä omatoimisesti. Tämä malli on ollut käytössä jo vuosia ennen koronapandemiaa.
Lähiopetus on täysin ala-arvoista ja turhaa ajanhukkaa! Kukaan ei välitä opiskelijan hyvinvoinnista. Harjoitteluissa kiusatuksi joutuminen on etenkin terveysalan amk-koulutuksessa erittäin yleistä.
Sairaanhoitajan työ on ennen kaikkea erilaisten käytännön taitojen osaamista. Miten laitat minkäkin katetrin, miten mittaat verenpaineen, miten teet erilaisten haavojen haavahoitoa, miten annostelet lääkkeet, jne.
Opiskelussa sitten kokeillaan noita pikaisesti yksi tai kaksi kertaa ja usein toimimattomilla laitteilla. Esim. meidän piti tietokoneen ohjaamalla nukella harjoitella erilaisten keuhkosairauksien kuuntelua. Koulussa oli 3 nukkea, yksikään niistä ei toiminut.
Käytännön taitojen sijaan opiskelu keskittyy erilaisten esseiden laatimiseen. Esim. anatomia käsitellään pikaluennolla ja kirjallisuudella käytännön havainnollistavan opetuksen sijaan. Noiden esseiden laatimiseen käytetään paljon enemmän aikaa kuin varsinaisten työkäytäntöjen opiskeluun.
Ne käytännöt pitäisi sitten opetella harjoittelussa. Jossa kellään ei ole aikaa niitä oikeasti sitten opettaa ja siellä ihmetellään, että eikö siellä koulussa opetettu tätä.
Vaihdoin alaa. Sairaanhoitajan työ voi olla käytännönläheistä, mutta opiskelusta on tehty keinotekoisesti ja turhaan liian teoreettista - vain siksi, että saataisiin sh-tutkinnon suorittaneille kelpoisuus suorittaa myöhemmin ylempi korkeakoulututkinto.
Kaverille meni 5 vuotta ennen kun pääsi AMKhon, toiselle 2 vuotta. Pelkkää pänttäämistä. yhdelle meni 10 vuotta ennen kun pääsi lääkikseen.
Itse en koskaan päässy sairaanhoitajakoulutukseen koska pisteet jäivät matematiikan tehtävästä kiinni.
Nykyään ihannoidaan vain laskuja ei mitään muuta taitoa.
Tajuatkaa jo että jos pääsykokeessa saat kaikista 10/10 mutta matematiikan osiosta tulee 4/10 tai 9/10 ET PÄÄSE SISÄÄN!
Suomessa menee vuosia ennen kun pääsee kouluihin kun vain muutamat pääsevät ja kilpailu on kova.
TÄMÄ! Mutta ei vanhat ihmiset ymmärrä.
Oman hoitsu opiskelu aikana oli yli puolet kaikkea turhaa joukossa 1.5vuotta riittää ja työssäoppimisjakso päälle.
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajan työ on ennen kaikkea erilaisten käytännön taitojen osaamista. Miten laitat minkäkin katetrin, miten mittaat verenpaineen, miten teet erilaisten haavojen haavahoitoa, miten annostelet lääkkeet, jne.
Opiskelussa sitten kokeillaan noita pikaisesti yksi tai kaksi kertaa ja usein toimimattomilla laitteilla. Esim. meidän piti tietokoneen ohjaamalla nukella harjoitella erilaisten keuhkosairauksien kuuntelua. Koulussa oli 3 nukkea, yksikään niistä ei toiminut.
Käytännön taitojen sijaan opiskelu keskittyy erilaisten esseiden laatimiseen. Esim. anatomia käsitellään pikaluennolla ja kirjallisuudella käytännön havainnollistavan opetuksen sijaan. Noiden esseiden laatimiseen käytetään paljon enemmän aikaa kuin varsinaisten työkäytäntöjen opiskeluun.
Ne käytännöt pitäisi sitten opetella harjoittelussa. Jossa kellään ei ole aikaa niitä oikeasti sitten opettaa ja siellä ihmetellään, että eikö siellä koulussa opetettu tätä.
Vaihdoin alaa. Sairaanhoitajan työ voi olla käytännönläheistä, mutta opiskelusta on tehty keinotekoisesti ja turhaan liian teoreettista - vain siksi, että saataisiin sh-tutkinnon suorittaneille kelpoisuus suorittaa myöhemmin ylempi korkeakoulututkinto.
Näiden lisäksi paljon muuta, ylläoleva pikkunäpertelyn oppii tekemällä. Suurempi vastuu on havahtua voinninmuuttuessa mahdollisesti siihen vaikuttaviin tekijöihin, tulkita mittaustuloksia, verrata lääkitystä löytyykö sieltä syy. Meillä lääkäri paikalla arkisin klo 8-16, muu aika konsultoidaan puhelimitse. Siinä on ymmärrettävä itsekin.
Kotiututtaessa potilasta se vaatii noin 20-30min puhelintyöskentelyä ja muuta suunnittelua. Raportoit potilaasta kotihoitoon, kotisairaalaan, omaiselle, järjestät kuljetuksen, onko rahaa maksaa (jos ei laskulle), onko kotiavain, mukaan lääkkeitä (jos laitetaan voiko potilaan vastuulle antaa vai onko järjesteltävä joku vastaanottamaan, ettei syö heti), hakeeko omainen, tarvitseeko apuvälineitä (jos, niin tilattava osastolle, varmistettava että mahtuvat kotiin vievän autoon), ym. Helvetillinen prosessi jo tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajan työ on ennen kaikkea erilaisten käytännön taitojen osaamista. Miten laitat minkäkin katetrin, miten mittaat verenpaineen, miten teet erilaisten haavojen haavahoitoa, miten annostelet lääkkeet, jne.
Opiskelussa sitten kokeillaan noita pikaisesti yksi tai kaksi kertaa ja usein toimimattomilla laitteilla. Esim. meidän piti tietokoneen ohjaamalla nukella harjoitella erilaisten keuhkosairauksien kuuntelua. Koulussa oli 3 nukkea, yksikään niistä ei toiminut.
Käytännön taitojen sijaan opiskelu keskittyy erilaisten esseiden laatimiseen. Esim. anatomia käsitellään pikaluennolla ja kirjallisuudella käytännön havainnollistavan opetuksen sijaan. Noiden esseiden laatimiseen käytetään paljon enemmän aikaa kuin varsinaisten työkäytäntöjen opiskeluun.
Ne käytännöt pitäisi sitten opetella harjoittelussa. Jossa kellään ei ole aikaa niitä oikeasti sitten opettaa ja siellä ihmetellään, että eikö siellä koulussa opetettu tätä.
Vaihdoin alaa. Sairaanhoitajan työ voi olla käytännönläheistä, mutta opiskelusta on tehty keinotekoisesti ja turhaan liian teoreettista - vain siksi, että saataisiin sh-tutkinnon suorittaneille kelpoisuus suorittaa myöhemmin ylempi korkeakoulututkinto.
Eikä työssä ole vain tärkeää osata tehdä, vaan pitää osata arvioida milloin kannattaa ja olisi syytä tehdä ja milloin ei ja miksi. Teoriaa pitää olla, mutta se pitää kytkeä käsiteltävään asiaan eli pitää tietää mitä tekee ja miksi, eikä keskittyä vääntämään esseitä niinkuin nykyään.
Oli aika lailla erilainen tuo sairaanhoidon taso silloin jatkosodan aikaan. Siihen aikaan hoidettiin vain pieni osa nykyään hoidettavista sairauksista ja ihmiset kuolivat nuorempina. Aika paljon vähemmän oppimista.
Lisäksi sotasairaaloihin koulutettiin hoitamaan vaan tapaturmavaivoja.
Silloin ei myöskään kukaan jälkikäteen kysellyt mitään, kun hlito oli puutteellista ja meni pieleen.
Eli vähällä koulutuksella saa vähän osaavan. Tuohon aikaan sillä ei ollut merkitystä. Ihmisiä kuoli paljon eikä kukaan perään kysellyt. Pärjättiin niin hyvin kuin taidettiin, mutta hyvin kaukana nykyiseestä sairaanhoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajan työ on ennen kaikkea erilaisten käytännön taitojen osaamista. Miten laitat minkäkin katetrin, miten mittaat verenpaineen, miten teet erilaisten haavojen haavahoitoa, miten annostelet lääkkeet, jne.
Opiskelussa sitten kokeillaan noita pikaisesti yksi tai kaksi kertaa ja usein toimimattomilla laitteilla. Esim. meidän piti tietokoneen ohjaamalla nukella harjoitella erilaisten keuhkosairauksien kuuntelua. Koulussa oli 3 nukkea, yksikään niistä ei toiminut.
Käytännön taitojen sijaan opiskelu keskittyy erilaisten esseiden laatimiseen. Esim. anatomia käsitellään pikaluennolla ja kirjallisuudella käytännön havainnollistavan opetuksen sijaan. Noiden esseiden laatimiseen käytetään paljon enemmän aikaa kuin varsinaisten työkäytäntöjen opiskeluun.
Ne käytännöt pitäisi sitten opetella harjoittelussa. Jossa kellään ei ole aikaa niitä oikeasti sitten opettaa ja siellä ihmetellään, että eikö siellä koulussa opetettu tätä.
Vaihdoin alaa. Sairaanhoitajan työ voi olla käytännönläheistä, mutta opiskelusta on tehty keinotekoisesti ja turhaan liian teoreettista - vain siksi, että saataisiin sh-tutkinnon suorittaneille kelpoisuus suorittaa myöhemmin ylempi korkeakoulututkinto.
Näiden lisäksi paljon muuta, ylläoleva pikkunäpertelyn oppii tekemällä. Suurempi vastuu on havahtua voinninmuuttuessa mahdollisesti siihen vaikuttaviin tekijöihin, tulkita mittaustuloksia, verrata lääkitystä löytyykö sieltä syy. Meillä lääkäri paikalla arkisin klo 8-16, muu aika konsultoidaan puhelimitse. Siinä on ymmärrettävä itsekin.
Kotiututtaessa potilasta se vaatii noin 20-30min puhelintyöskentelyä ja muuta suunnittelua. Raportoit potilaasta kotihoitoon, kotisairaalaan, omaiselle, järjestät kuljetuksen, onko rahaa maksaa (jos ei laskulle), onko kotiavain, mukaan lääkkeitä (jos laitetaan voiko potilaan vastuulle antaa vai onko järjesteltävä joku vastaanottamaan, ettei syö heti), hakeeko omainen, tarvitseeko apuvälineitä (jos, niin tilattava osastolle, varmistettava että mahtuvat kotiin vievän autoon), ym. Helvetillinen prosessi jo tämäkin.
Kuvasit hyvin sh:n työtä. Tätähän se on, ja lisäisin vielä että kun teet kaikkea tuota yllämainittua, keskeytyksiä tulee koko ajan ja sina aloitat uudelleen ja samalla uusia tehtäviä kasautuu koko ajan.
Vuorossa saattaa olla vain koko osastolla 2 sh:ta, kotiutat, tulee uusia potilaita, potilaan vointi saattaa romahtaa, samalla osastolla hoidetaan myös saattohoitopotilaita, omaisille on myös annettava aikaa ja tukea. Jne jne.
Tykkään työstäni, mutta olen välillä todella väsynyt.
Työ itsessään vielä menee kaikkineen, mutta kun työrauhaa ei ole. Kohta kolme vuotta ollaan yksikössä eletty organisaatiomuutoksessa, lean- koulutuksessa, yksikkö on fyysisesti muuttanut eri rakennukseen, yksikön johtoa on vaihdettu parikin kertaa.
Ja sitten vielä covid-19. Vaikka alueella tartuntoja on ollut vähän, erityisjärjestelyjä on jouduttu tekemään todella paljon.
Niin, kaikkeen tähän varmaan pystyy puolen vuoden pikakurssilla...
Hoitajan työ on muutakin kuin kädestä pitämistä ja haavan sitomista.