Mitä jos hiihtoloma on hallituksen julistamalla sulkutilaviikolla?
Onko reilua että ne joilla hiihtoloma on nyt tai ensi viikolla saavat lomailla (rajoitetusti) mutta ne joiden hiihtoloma on 8.3. alkavalla sulkutilaviikolla lomailevat sulkutilassa eli pysyvät kotona?
Kommentit (46)
Helsinkiläiset ensin.
Jos lappilainen Kulmuni olisi vielä viisikossa niin tätä ei olisi tapahtunut.
Koronaa on eniten Helsingissä mutta Helsinki saa lomailla?
Eihän sekään oo reilua, että jollain tää sulku osuu hiihtolomalle, eli saavat vaan pari viikkoa ylimääräistä lomaa, kun taas toiset saavat täydet kolme viikkoa.
Reilua? Me elämme poikkeusoloissa. On äärimmäisen itsekekseistä ja lapsellista miettiä, että on epistä jos ei nyt juuri voi saada sitä mitä haluaa. Tässä on kyse isommista asioista, ihmisten elämästä ja terveydestä.
Ei voi olla mahdollista, että tässä vaiheessa tulee kenellekään yllätyksenä, ettei pitäisi matkustella ja liikkua julkisilla paikoilla. Näköjään se kuitenkin tulee, ja siksi näitä tiukkoja rajoituksia on pakko määrätä. Osa ei vain usko muuten. Osa vain vinisee, kuinka epistä on, kun MINÄ en saa juuri nyt tehdä sitä mitä MINÄ haluan.
Juu, eihän pohjoisen ihmisille ole väliä, kunhan he vain ovat valmiita palvelemaan etelän turistit. Omalla lomaviikolla voi laittaa sitten maan kiinni.
Onko reilua että jotkut naiset saavat g-kupin tissit kun jotkut vain aa-kupin? Ei. Se on elämää.
Vierailija kirjoitti:
Reilua? Me elämme poikkeusoloissa. On äärimmäisen itsekekseistä ja lapsellista miettiä, että on epistä jos ei nyt juuri voi saada sitä mitä haluaa. Tässä on kyse isommista asioista, ihmisten elämästä ja terveydestä.
Ei voi olla mahdollista, että tässä vaiheessa tulee kenellekään yllätyksenä, ettei pitäisi matkustella ja liikkua julkisilla paikoilla. Näköjään se kuitenkin tulee, ja siksi näitä tiukkoja rajoituksia on pakko määrätä. Osa ei vain usko muuten. Osa vain vinisee, kuinka epistä on, kun MINÄ en saa juuri nyt tehdä sitä mitä MINÄ haluan.
Kuka on nyt kieltämässä matkailua tai julkisilla paikoilla liikkumista? Ravintolat toki yritetään parin viikon sisällä sulkea, mutta muuten liikkumista ei olla estämässä?
Me ainakin lähdetään reissuun ihan normaalisti.
Ikävää, että osa suomalaisista joutuu viettämään talvilomansa jossain muualla kuin ravintoloissa.
Lomailua ei ole kielletty eikä poikkeusolot tarkoita, että pitää mädäntyä kotona. Siitä vaan lomailemaan minne lystäät!
Koronaa on etelässä paljon, pohjoisessa vähän. Silti eteläläiset rälläävät Levillä kaksi viikkoa ja Pohjoisen hiihtoloma perutaan.
Vierailija kirjoitti:
Koronaa on etelässä paljon, pohjoisessa vähän. Silti eteläläiset rälläävät Levillä kaksi viikkoa ja Pohjoisen hiihtoloma perutaan.
Mitä vttua selität? Millä tapaa se on peruttu? Eihän siellä suljeta mitään vai suunnittelitko lähteä karaokea laulamaan Helsinkiin? Se ei valitettavasti onnistu
Rajoja ei olla sulkemassa eikä matkailua ole kielletty, mutta kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, ettei nyt pidä matkailla. Se on vaan se jännä juttu, että monien on niin helppo ymmärtää, että rajoitukset koskevat muita, mutta se, että ne koskevat myös itseä ja omaa perhettä, on ihan mahdotonta käsittää.
Kyllä: Juuri SINUN ei pidä myöskään lähteä nyt yhtään mihinkään.
Jos Kulmuni olisi vielä viisikossa olisi Lappikin saanut hiihtoloman.
Soita 0600-valtioneuvosto, polje jalkaa lattiaan ja huuda "epäreilua" niin ehkä ne muuttavat mielensä tai tekevät ainakin sinun kohdallasi poikkeuksen?
Se voivoi ja nyyhnyyh. Maakuntien rajat kiinni ja sille ei voi mitään. Ihme kitinää.
Tampereella Sannan kotikaupungissa on hiihtoloma ensi viikolla. Tässä syy miksi sulkutila alkaa vasta 8.3.
Sitten pysyt kotona. Annetaan Etelä-Suomen lomailla kaksi viikkoa ja sitten aloitetaan sulku.
Ei me ainakaan lapinreissua peruta! Sulkeilkoon ketkä haluaa