Saksanpaimenkoiraliitto (SPL) kouluttaa palveluskoiria rääkkäämällä! (VIDEO)
Otteita Ylen uutisesta:
-----
VAIETTU SALAISUUS
Ylen käyttöönsä saamat videot todistavat, että suojelukoirien koulutuksessa aiheutetaan eläimille kärsimystä: esimerkiksi potkitaan, lyödään, kuristetaan ja käytetään sähkö- sekä piikkipantaa.
Suojeluharrastajat ovat tienneet salaisuuden jo vuosia: koiria koulutetaan tässä lajissa usein väkivaltaisin keinoin.
Esimerkiksi suojelukoiran kaulaan pujotetaan treeniä varten kaukosäätimellä ohjattava sähköpanta, jolla annetaan kivuliaita sähköiskuja koiran kaulalihaksiin.
Salaa kuvattuja videoita
Tammikuun lopussa suojelukoirapiireissä alkoi kuohua. Harrastajille ympäri Suomen levisi kulovalkean tavoin tieto Saksanpaimenkoiraliiton (SPL) koulutuskentän laidalla Varsinais-Suomessa salaa tehdyistä kuvauksista.
Materiaali oli Oikeutta eläimille -järjestön hallussa, ja se aikoi kohta julkaista videoita omassa suojelukoira-kampanjassaan.
SPL:n johto ryhtyi kiireesti pitämään kokouksia ja valmistautumaan videoiden julkituloon. Liiton tietoon oli tullut, että videoilla koiria lyödään, potkitaan ja kuristetaan sekä käytetään piikki- ja sähköpantoja.
Yle julkaisee salaa kuvattuja videoita, koska aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä. Videoiden julkaiseminen mahdollistaa keskustelun lain sallimista rajoista ja siitä, mikä on tarpeetonta kärsimystä. Jutun videot voivat järkyttää.
Harrastajat: tämä on rääkkäystä
Suojeluharrastajat kertoivat Ylelle puhelimessa kokemuksistaan. Yksi heistä tunnusti olevansa itsekin entinen sähkön käyttäjä, mistä hänellä on huono omatunto.
Jos koiralla ei ole ominaisuuksia olla aggressiivinen, ruvetaan käyttämään sähköä. Tehdään se väkisin koiraa rääkkäämällä.
Nykyisin Saksanpaimenkoiraliitossa on haastateltujen mukaan vain harvoja maalimiehiä, joiden kanssa koiraansa voisi treenata ilman välineitä.
– Ennen kun ei käytetty sähköä, maalimiesten piti saada koirat reagoimaan ärsykkeisiin, juoksemalla ja tuijottamalla. Nyt uudet maalimiehet vaan seisoo paikallaan ja painaa sähkönappulaa, kokenut suojeluharrastaja sanoi.
Aiemmin sähköä käyttänyt harrastaja taas sanoi, ettei enää mene alaosastoon, jossa käytetään sähköä.
– En jaksa katsoa sellaista. Mulla on kaksi maalimiestä, jotka treenaa mun koiraa (ilman sähköä) salaa.
– Maalimies sanoi minulle, että sähkö on nykyaikaa, etkä mahda sille mitään. Sen käyttö on helppoa, nopeaa ja vaivatonta, ja tulokset ovat yleensä vakiintuneita, suojeluharrastaja kuvasi nykyasennetta.
Kuusisto hankki todisteita
Kuusisto kertoi tietojaan eläinsuojeluvalvojalle ja valvontaeläinlääkärille, mutta yhteydenotoista ei seurannut mitään. Samaan aikaan koiria kaltoin kohdelleet harrastajat siirtyivät syrjäisemmälle kentälle, pois ulkopuolisten katseilta.
Kommentit (60)
Käsittämätöntä, ettei vielä 2021 kaikille ole selvä, että väkivalta ei kuulu normaaliin toimintaan! Ei ihmisten, ei eläinten eikä kenenkään kanssa.
Tuntuu pahalta noiden koirien puolesta.
No ilmankos sakemannit on pääsääntöisesti vaarallisia ja "luonnevikaisia" . Vika on tälläkin kertaa hihnaa pitävässä päässä.
Tämä saa jatkua tasan niin kauan kun ihmiset ovat hiljaa!
Koira on ihmisen paras ystävä. Itkettää lukea tälläistä.
Vierailija kirjoitti:
No ilmankos sakemannit on pääsääntöisesti vaarallisia ja "luonnevikaisia" . Vika on tälläkin kertaa hihnaa pitävässä päässä.
Sitä ne ei kylläkään ole. Et taida olla koiraihmisiä, kun noin päättömiä kirjoitat.
Vierailija kirjoitti:
No ilmankos sakemannit on pääsääntöisesti vaarallisia ja "luonnevikaisia" . Vika on tälläkin kertaa hihnaa pitävässä päässä.
No kyllä siinä valitettavasti rahan himo ja jalostusvalinnatkinovat sotkeneet pakkaa. Lisäksi rotua työnnetään maailman kun liukuhihnalta. Ihan liikaa, mitä muuta odottaa saattaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ilmankos sakemannit on pääsääntöisesti vaarallisia ja "luonnevikaisia" . Vika on tälläkin kertaa hihnaa pitävässä päässä.
Sitä ne ei kylläkään ole. Et taida olla koiraihmisiä, kun noin päättömiä kirjoitat.
Luetun ymmärtämisessä vikaa vikaa vikaa? Jos koira ei ole aggressiivinen, siitä tehdään sellainen, näin kertoo juttu.
Adressi! myös turkistarhat ja lapin rekikoirat
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa jatkua tasan niin kauan kun ihmiset ovat hiljaa!
Tämä.
Nyt ei voi kääntää katsetta pois vaan palautetta liitolle.
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa jatkua tasan niin kauan kun ihmiset ovat hiljaa!
Ja kansahan osaa olla hiljaa. Valitettavasti.
Hävettääkö edes? Näitä hiljaa olevia, mutta ennen kaikkea SPL-liittoa? Osaavatko edes hävetä?
Vierailija kirjoitti:
Koira on ihmisen paras ystävä. Itkettää lukea tälläistä.
Mutta ihminen ei ole koiran paras ystävä.
Ei tarvitse mennä SPL:n tasolle, kyllä jo tuo koirien pitäminen kerrostaloasunnossa on tarpeeksi rääkkäystä. Niin koiraa kuin naapureitakin kohtaan.
Mutta omaan napaan tuijottavaa koiranomistajaahan ei asia kiinnosta. Se karvakasa kun on niin helvetin lutunen ja kiva, ja siltä saa aina huomiota kun on ollut huono päivä töissä.
Elämänkokemukseni mukaan (sukulainen) SUURIN OSA näistä "koiraharrastajista" jotka puuhastelevat näiden nelijalkaisten aseiden kanssa, ovat vähintäänkin häiriintyneitä.
Käytönnössä samaa porukkaa pienin vivahtein, oli se sitten mikä koira tahansa ko. alakulttuurin sisällä.
Tietty koira hankitaan, koska halutaan vaarallinen eläin. Ja jos elukkaparka ei ole aggressiivinen, niin siitä tehdään tarkoituksella sellainen. Jotta saadaan se omaa egoa kohottava ase.
Aivan kuten (mekaanisten) ampuma-aseiden kanssa touhuavat tunnistavat radoilta, liikkeistä ja tapahtumista saman ihmistyypin.
Kaikki viimeaikaiset tapahtumat vahvistavat päätelmää, ihminen on hirviö vailla vertaa
https://oikeuttaelaimille.fi/suojelukoirat#pg-185
Täällä pitkä video. Voin pahoin, enkä edes kato loppuun. Yhessä kohtaa mies käskee potkaista koiraa täysillä "monota sitä" ja samalla joku akka räkättää. Hyi v t t u m i. tä p a. s k a s a k.k.ia
Siis tää koski yhtä ryhmää 15 henkeä ja maalimies, jotka ovat toimineet liiton ohjeita vastaan.
Täällä on pidempi ketju
https://www.vauva.fi/keskustelu/4060908/voi-koirat-parat-nyt-tuli-itku-…
Valvontaeläinlääkäri totesi Kuusistolle, että sähköpantojen käyttöön on mahdotonta puuttua. Ne katoavat koirien kaulasta heti, kun valvoja saapuu paikalle.
Kuusisto kirjoitti vielä suoraan Saksanpaimenkoiraliittoon ja kehotti heitä puuttumaan ongelmaan.
Liiton vastaus ei yllättänyt. Kuusistolle vastattiin, että liitto ei hyväksy väkivaltaa koulutuksessa, eikä maalimieskoulutukseen kuulu laittomien välineiden käyttäminen.
Kuusistolle heräsi ajatus, että todistusaineistoa olisi hankittava kuvaamalla salaa. Hän otti yhteyttä Oikeutta eläimille -järjestöön.
– Julkinen reitti oli ainut keino. On selvää, että koirien väkivaltainen kohtelu on lain mukaan väärin, se ei ole mielipidekysymys.
Eläinsuojelulain mukaaneläimiä on kohdeltava hyvin, eikä niille saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa.
Eläinsuojeluasetuksessa tarkennetaan(siirryt toiseen palveluun), ettei eläintä esimerkiksi saa potkia eikä kouluttaa siten, että vahingoitetaan sen terveyttä tai hyvinvointia. Erikseen mainitaan, että piikkipannan käyttö on tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamista eläimelle.
Sähköllä koiraa rankaistaan
Sähköä käytetään videoilla sekä rankaisemaan väärästä käytöksestä että voimistamaan koiran puolustusreaktiota ja haukkumista.
Jos koira ei pure suojahihaa kunnolla, sitä lyödään päähän tai kuristetaan liinoilla. Jos koira ei irrota otettaan, sitä roikotetaan ilmassa niin kauan, että koiran on pakko irrottaa vetääkseen henkeä.
Koirilla on kaulassaan ketju-, piikki- ja sähköpantoja.
Koirankouluttajana työskentelevä Tiina Kuusisto pitää koulutusta puhtaana väkivaltana koiria kohtaan.
– Koirien elekieli on tosi ahdistuneen näköistä ja niistä todella näkee, että ne pelkää niitä ihmisiä. Koirien halutaan näyttävän aggressiivisilta pelottelemalla niitä ja aiheuttamalla niille kipua. Ne eivät pysty millään välttämään sitä väkivaltaista kohtelua ja tämä kaikki vain tittelien tähden.
https://yle.fi/uutiset/3-11772173?utm_source=social-media-share&utm_med…
-----
Sairasta!
Laittakaa palautetta SPL!