seksiä perhepedissä
Eikö kukaan muu tosiaankaan harrasta seksiä perhepedissä??? Noista perhepeti kirjoituksista saa sellaisen käsityksen, taikka sitten vain kukaan ei kehtaa asiaa myöntää.
Meillä ainakin onnistuu, ja kaksi lastakin on saatu alulle ihan vain perhepedissä sekstaillen. Lapset ei herää edes vauvan suoraan huutoon, eikä kyllä sitten todellakaan meidän vanhempien öisiin haleihin. Ja juu, ei meno lasten läsnäollessa nyt villiksi voi mennä, mutta ihan kivaa touhua noin rauhallisemminkin. Joskus harvoin sitten irrotellaan muualla lasten jo nukkuessa.
Kommentit (86)
Kyllä ap olet kieroutunut pervo! Ja jonkin asteinen kiinni jäämisen pelko kai tuossa taustalla on. Mutta sen voisi toteuttaa jotenkin muuten kuin riskeeraamalla lapsesi henkisen kehityksen. menkää vaikka yleiselle paikalle nussimaan jos on pakko sitä yleisöä saada.
Todellakin liippaa läheltä pedofiliaa, lähes tulkoon sama kun katsoisit pornoa lapsesi kanssa.
Seksi on aikuisten välinen asia, eikä tietenkään kuulu lapsen korville tai silmille. Käsittämätöntä että tälläista keskustelua tarvitsee edes käydä.
Olen kyllä aina pitänyt perhepetiläisiä vähän outoina mutta tämä meni jo ihan yli minunkin mielikuvitukseni. Hakeudu hoitoon.
Kumpaa se lapsen läsnäolo kiihottaa enemmän? Sinua vai miestäsi, mietin vaan että jos miehesi on pedofiili, mutta sinä haluat kieltää koko asian, ja siksi puolustelet noinkin kovasti selkeästi sairasta toimintaa.
Meillä sänky on ensisijaisesti NUKKUMISTA varten ja pienen lapsen paras paikka nukkumista ajatellen on ISIN ja ÄIDIN LÄHELLÄ. Perhepeti on upea asia ja suosittelen sitä lämpimästi. Meillä on nyt vajaa 1,5-vuotias lapsi siirtynyt perhepedistä pinnasänkyyn aivan sänkyymme kiinni.
Seksiä emme harrasta omassa sängyssä. Käytämme sänkyä nukkumista varten. Seksiä harrastamme muissa huoneissa.
Kertokaahan perhepedin vastustajat:
Miksi vanhemmat saavat nukkua yhdessä omassa huoneessaan mutta pieni lapsi laitetaan yksin nukkumaan omaan huoneeseen? Miksi? En voi ymmärtää. En.
harrastaa seksiä siinä. Niinkuin ei sinullakaan 100. Kommenttini olikin lähinnä tuohon yksin nukkumiseen=)
Mutta mun mielestä tuollainen tuomitseminenkin on outoa. Oikeasti monet pariskunnat varmasti harrastaa seksiä vaikka lapset nukkuvatkin samassa huoneessa. Ja kuinka moni ihminen on todella sen vuoksi henkisesti sairas että on yllättänyt omat vanhemmat harrastamassa seksiä? Itse olen yllättänyt, ja kun asiasta on heti puhuttu, ei siitä ole jäänyt mitään sen kummempaa mieleen. En kannusta mihinkään avoimeen seksiin lasten ollessa kotona, mutta ei siitä pitäisi tehdä niin suurta numeroa! Sittenhän se takuulla jää mieleen lapselle!!
Aika pienellekin lapselle voi selittää asiallisesti mitä tämä näki, miksi niin tehdään, että se on luonnollista. Mihinkään ei kuitenkaan pidä kannustaa, ja itsekin pitää ottaa opikseen jos lapsi näkee sellaista mitä tämän ei kuuluisi nähdä.
htäisi jos olisi akti päällä ihan kunnolla. Ja mun orgasmit ei ole niitä helpoimmin piiloteltavia, joten kun lapset on kasvaneet, niin on jätetty seksit olohuoneeseen tai lasten mummolavierailujen ajaksi... Mummola naapurissa, lapset käyvät lähes päivittäin siellä viettämässä aikaa.
mutta meillä on kyllä monta muuta mukavaa huonetta ja pareveke ja pihamaa, joissa voi tehdä ihan mitä mielii...
Yli puolivuotiaan ollessa vieressä ei kyllä enää innostais.
että vanhemmat eivät saa olla omassa makuuhuoneessaan rauhassa. En minä ainakaan jaksaisi joka kerta lähteä jonnekin puutarhaan naimaan, herttinen, ihan kiva olisi siinä omassa sängyssä, yön hämyssä. Mä en kerta kaikkiaan tajua tota perhepeteilyä...
illalla äitin pyllyyn ja äitiä naurattaa kauheesti. Vaikka en mä oo kattonu onko se siellä.
Siis ihan kauheeta! Musta olis ihan hirveetä jos mun lapsi puhuis/näkis tollasia! Ei voi olla tervettä lapsen kannalta!
Pidättekö sitten aina oven lukossa? Kun voihan lapsi siellä omassa huoneessaankin herätä, ja vaeltaa yllättäen teidän luokse, vaikkei yleensä hänellâ sellainen tapa olisikaan.
ap
nauttivat spontaanista seksistä muualla kuin peiton alla ;-P
Vierailija:
että vanhemmat eivät saa olla omassa makuuhuoneessaan rauhassa. En minä ainakaan jaksaisi joka kerta lähteä jonnekin puutarhaan naimaan, herttinen, ihan kiva olisi siinä omassa sängyssä, yön hämyssä. Mä en kerta kaikkiaan tajua tota perhepeteilyä...
Meillä ainakin, myös mies, ollaan sitä mieltä, että ei edes vastasyntyneen nukkuvan vauvan kanssa samassa huoneessa.
harrastaa seksiä. Vauva ei tajua, ei edes kiinnitä huomiota. Isompi lapsi on sitten eri asia. En nyt tiedä, onko siitä suurtakaan vahinkoa lapsille, että näkevät peiton heiluvan, kunhan ei yksityiskohtia näe. Ovathan kaikki ennenkin nukkuneet samassa tuvassa ja ei heistä kovin perverssejä ole tullut, vai onko teidän isovanhempanne jotenkin outoja?
Meillä kyllä harrastetaan seksiä pääasiallisesti muualla kuin sängyssä. Mikä johtuu juuri siitä, että sänkymme on usean ihmisen nukkumispaikka.
Haloo, ainahan se vaatii tiettyä suunnitelmallisuutta. Se, että lapset nukkuu vanhempien välissä sängyssä, vie sen viimeisenkin oman turvasataman vanhemmilta.
Meillä esim esikoinen nukkui vieressä nukkui säännöllisesti n 4-v saakka, ja siitä lähtienkin vielä aika usien, eikä takuulla ole kertaakaan touhuihimme herännyt. Enemmän yllätys riski pelottaa jos nukkuu omassa huoneessaan, kun sieltähän ei mahdollista heräämistä huomaisi.
Oletteko koskaan seuranneet lapsenne heräämistä esim aamulla? Ei meillä lapset ainakaan yht' äkkiä silmiään auki heitä, vaan herääminen tapahtuu sen verran hitaasti, että kyllä jos siinä vieressä jotain lapsen silmille sopimatonta tapahtuisi, niin ehtisi hyvissä ajoin lopettaa.
Mulle tuli kauhean huono omatunto kun kerran vauvan ollessa parin kuukauden ikäinen vedettiin pikaiset.. Ja perhepedissä siis nukutaan :) Kiva tietää että lapselle ei siitä mitään traumoja jäänyt, ja nukkui siis koko ajan. Mutta ei enää toista kertaa!
Ja muistan selvästi, kuinka inhottavaa oli kun isä sitten tuli öillisille vierailuille..Oli siinä kamalaa olla nukkuvinaan ja kuunneella niitä ääniä. Meillä nukkuu kyllä vauva samassa huoneessa ja pari kertaa on seksiä yöllä harrastettu. Mutta menee siitä ilo, kun kokoajan kyttää että herääkö vauva.
Hyi hitto, todella perverssia! Kuinka teitä voi edes haluttaa jos lapset häärää siinä vierellä??? YÖKS!
Meillä seksi hoidetaan iltaisin olkkarissa, suikussa, tai salaa makkarissa ovi kiinni, jos lapset katsoo olkkarissa jotain lastenvideota.
Kyllä sitä sponttaania villiä seksiä ehtii vielä harrastaa kumppaninsa kanssa kun lapset on hieman vanhempia!
Me ainakin tarvitsemme koko sängyn kun sekstailemme. Tykätään vaihtaa asentoa välillä ym.
Mulla ainakin menisi halut jos lapsi/lapset nukku vieressä.