Milloin tämä lumentulo oikein loppuu?!
Nyt on pakko saada valittaa asiasta jonnekin, joten kirjoitan tänne vuodatukseni.
Tänä talvena on tullut ihan hulluna lunta eikä loppua näy. Meillä on reilu 100m pitkä pihatie, jota on aivan p*rseestä kolata tuollaisella pienellä kolalla niin, että siitä mahtuu autolla. Piti hankkia lumilinko, mutta tuli niin paljon muita rahareikiä, ettei sitä ole varaa ostaa ainakaan ensi kuussa ja sitten ei (toivottavasti) varmaan enää kannata täksi talveksi.
Tämäkin viikonloppu on tehty jatkuvasti lumitöitä, mutta sitä mukaa kun sai tehtyä, satoi lisää lunta tilalle. Meillä on nyt tuo pihatie ollut "kiinni" perjantaista asti, tänään mies vihdoin sai tuon päädyn auki, mutta joutuu silti ajamaan pyörätietä jonkin matkaa, kun ei vain ehtinyt enää kolata auki sitä päätyä, josta voi ajaa autotielle. Mies on aamusta asti tehnyt taas lumitöitä ja joutui lähtemään töihin. Jos ei olisi osa-aikaisesti lomautettu koronan takia, ei ehtisi tehdä lumitöitä.
Ja minä olen kyllä auttanut miestä lumitöissä minkä olen jaksanut, mutta nyt olen sairauslomalla äitiyslomani alkuun asti kipeiden supistusten ja liki invalidisoivien liitoskipujen takia. Ja minulta on kielletty kaikki raskas työ, joten en voi enää auttaa miestä lumitöissä. Ja nyt taas näyttää siltä, että uudestaan saisi kolata tuon pihatien kun tulee lunta ja sen on luvattu loppuvan vasta myöhään illalla. Ja tietysti huomenna on jo tulossa uusi sadealue.
Aivan kuin tämä ei riittäisi, ilmeisesti entinen asukas on saanut suksensa ristiin kaupungin auraajan kanssa, koska kaupungin auraaja, joka auraa pihatiemme edestä kulkevan pyörätien, kiusallaan talvisin oikein tamppaa lunta piukkaan tuohon pihatien päätyyn. Pysähtyy siis kesken aurauksen ja kääntää auran pihatiellemme ja ajaa siinä edes takaisin viitisen kertaa, kunnes jatkaa matkaansa ja aurausta. Eikä siis työnnä samalla lunta sivuun tai mitään, vaan ajaa vain edes takaisin. On soitettu kaupungille asiasta ja sanottu tälle kuskillekin kun siihen on silloin satuttu paikalle, mutta ei auta. Ja se lumi on muuten piukassa siinä päädyssä tuon takia.
Pihatien vieressä yhdessä kohtaa on pelto, josta tulee pihatiellemme lunta ja paljon, jos vähänkään tuulee. Juuri tänä talvena siihen oli tuulen takia yhdessä päivässä tullut lunta napaan asti, enkä ole edes kauhean lyhyt, vaan 170cm, joten sitä lunta muuten riitti.
Asumme aika syrjässä ja monilla naapureilla on traktori, joilla auraavat omat pihatiensä ja pihansa. Heiltä olemme pyytäneet apua pahimpina hetkinä ja tottakai tarjonneet rahallista korvausta. Mutta ei, kukaan naapuri ei kuulemma ehdi, traktori on rikki tai on jokin muu syy. Alueellamme on 4 yrittäjää, jotka myyvät lumenaurausta, mutta vain niin, että tekee sopimuksen koko talveksi ja maksaa joka aurauskerralta 40-50e yrittäjästä riippuen. Ja he käyvät auraamassa joka kerta, jos tulee parikin senttiä lunta, tuollaisia summia ei ole varaa maksaa. On soitettu ja kysytty pahimpina lumipäivinä, että jos tämän yhden kerran kävisivät auraamassa (sitten kun muutenkin tulevat tänne, heillä kaikilla on täällä kuulemma asiakkaita) ja maksettaisiin heidän taksaansa isompi summa tästä kerrasta (60-70e) mutta ei.
Sit kun kaikki lumi on satanut. Mumma sanoi aina, et kaikki lumi pitää sataa maahan, ennenku kesä voi tulla.