Olen laihtunut 20 kiloa. Tässä päivän syömiseni.
Klo 11 Lounas
- Keskikokoinen annos ihan tavallista kotiruokaa (ei jättimäistä, muttei myöskään pikkuruista annosta)
(- jos ruoka sattuu olemaan esim. kasviskeitto, saatan ottaa palan leipää, muuten en)
- lisäkesalaatti tai uunissa kypsennettyjä kasviksia
Klo 17 Päivällinen
- Annos kotiruokaa (usein erilaista kuin lounaalla)
- lisäkesalaatti tai uunissa kypsennettyjä vihanneksia
klo 21: Iltapala
- Annos puuroa
- Raejuustoa tai kananmuna
- hedelmä (tai pari pientä)
- vähän pähkinöitä
Mikään ei ole kiellettyä, mutta sokeriherkkuja en oikeastaan enää syö, kun tulee paha olo. Kellonajoilla ei ole muuta merkitystä kuin että ne sopivat hyvin päivärytmiini ja että noihin aikoihin minulle yleensä tulee nälkä, kun kuuntelen omaa kehoani.
Useimmat laihdutusruokavaliot eivät ole toimineet minulle, koska niissä käsketään syömään jatkuvasti aika tylsiltä tai pahoilta maistuvia ruokia. En halua käyttää rajallisia nautintohetkiä pahalta maistuviin ruokiin. Jatkuvasti syöminen laukaisee minulle myös helposti ahmimisen. Olen todennut, että keholle tekee hyvää olla välillä ilman ruokaa. On jotenkin parempi olo, kunhan siihen tottuu. Vähän ärsyttää, että olen väkipakolla syönyt aamiaista suurimman osan elämääni, vaikkei minulla ole aamulla yhtään nälkä.
Totesin myös, että jatkuvasta leivän syömisestä pitää luopua, koska se on vähän liiankin koukuttava "välipala", jota tuli ennen syötyä joka aterialla ja niiden välissäkin.
Veriarvot ovat kunnossa ja energiaa on. :)
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Aamupala on päivän tärkein ateria,ei jatkoon.
Jos se on sitä sinulle, niin tuen sinua syömisvalinnoissasi. :)
Ap
Onnittelut ap:lle. Jos ei tuu mitään ilman aamupalaa, niin yksinkertaisesti voi vaihtaa tuon tapaisen ruokavalion kellonaikoja itselle sopivammiksi. Itse olen laihtunut 8 kiloa pari vuotta sitten, ja jämähdin siihen vaiheeseen, vaikka vielä olis tehtävää. Henkiset resurssit olivat liian kovilla vaikean elämäntilanteen myötä. Nyt kun alkaa olla taas helpompaa, niin tässä nyt yritän tsempata itseäni jatkamaan projektia mm. näitä kertomuksia lukemalla ja niistä inspiroitumalla. Neljä kiloa on lähtenyt tänä vuonna. Hiljaa hyvä tulee.

Tsemppiä sinulle! :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olipa ap kivasti kirjoitettu ja kuvattu sinun tiesi tuohon tilanteeseen. <3
Kiitos. :) Rohkaisen kaikkia kokeilemaan itse, mikä toimii omalle kropalle. Tämä toimii minulle.
Ap
Hyvä saavutus! Mä oon laihtunut 12kg ja tänään söin näin:
Klo 11 turkkilaista, kiivi, pähkinöitä, kahvia
Klo 15 kaksi kananmunaa, paprika, cheddaria, vähän lakua, kahvia
Klo 19 kananjauhelihaa, sipulia, herneitä, tomaattia, paprikaa, tomaattia, chilikastiketta, voita
Vierailija kirjoitti:
Aamupala on päivän tärkein ateria,ei jatkoon.
Sinulle voi ollakin. Minulle laihtumisen suurin apu on jättää aamupala välistä.
Mikä oli ruokavalio ja -määrä ennen laiduttamisen aloittamista? Jos kalorimäärä on huidellut jossain 8000 per päivä, niin 20 kg lähtee parissa kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä oli ruokavalio ja -määrä ennen laiduttamisen aloittamista? Jos kalorimäärä on huidellut jossain 8000 per päivä, niin 20 kg lähtee parissa kuukaudessa.
Ruokavalio oli suhteellisen samanlainen lounaan ja päivällisen osalta. Lounaalla ja päivällisellä saattoi olla myös lisäksi leipää. Lisäksi söin leipää päällisineen illalla ja aamulla sekä välipalana. Viikonloppuina satunnaisesti herkkuja, useimmiten jäätelöä, kun en suklaan lisäksi oikein tykkää karkeista, enkä sipseistä tai vastaavista.
Kyllähän se leipä on ihan ylivertainen ruoka siinä mielessä, ettei siihen koskaan kyllästy. :) Mutta on paljon ihmisiä, jotka syövät leipää ja osaavat rajoittaa sen järkevään määrään. Minulle vain ahmimistaipumuksen vuoksi oli helpompaa jättää leipä lähes kokonaan pois.
Ap