Olen avioeron jälkeen ollut kuormittunut sekä elämä on muuttunut niin erilaiseksi s

Ettei vanhat ystävät oikein ymmärrä sitä. Erosin lasteni isästä kaksi vuotta sitten. Pikkuhiljaa olen saanut meidän arjen rullaamaan. Mutta omalla tavallaan se on ihan erilaista kuin ennen. Lasten kanssa yksin oleminen on todella hektistä ja väsyttävää. Silloin koitan rauhoittaa meidän arkea liialta menoilta, koska jo kodin vaihtaminen itsessään on lapsille toki väsymystä lisäävä tekijä vaikka he ihan hyvin nyt tällä hetkellä voivat. Haluan myös keskittyä heihin täysillä ja mennä lasten ehdoilla hyvin pitkälti.

Sitten kun lapset on isällään, oma arki on niin kaukana kaikesta ydinperheen elämästä kuin olla ja voi. Enkä oikein edes halua enää silloin osallistua mihinkään mitä ydinperheen äitinä tein (leikkitreffejä, vaatekutsuja, pariskuntien illanistujaisia vaikka kutsuttaisiinkin). On se itsellekin hieman hämmentävää todeta mutta en vaan ole eron jälkeen enää sama ihminen kuin ennen. Elämä ei ole samanlaista enkä edes halua enää samoja asioita. Ja varovaisesti kehtaan sanoa että jopa pidän uudesta elämästäni.

Onko teillä elämä ja ihmissuhteet muuttuneet paljon avioeron myötä?