Onko Arttu Wiskari ainoa suomalainen muusikko, jonka teksteissä on tarina eikä vain hölötystä?

Aivan täyttä paskaaa ne luritukset

Junnu Vainio, Leevi and the Leavings tulee ekana mieleen.

Artulle taitaa kyllä joku muu tehdä ainakin pääosan kappaleista. Hyviä kipaleita, mutta ovathan ne myös hyvin laskelmoidusti tehty iskemään taviskansan nostalgiasuoneen. Miksi kolmekymppinen jantteri laulaa kasarista ja ysäristä?

Kyllähän tarinoita maailmaan mahtuu, mutta kun itse artisti ei nyt ehkä aivan sitä valovoimaisinta kärkeä edusta lauluteknisesti eikä taiteellisesti. Kyllähän tätäkin kuuntelee jossain ruuhkassa madellessa, kun käynnissä on vain välttämättömimmät ajamiseen tarvittavat aivosolut.

Korbatsovi, kommondori, kaljakori, kilikoli, jääkaapin ovi, alkoholi, ps. anna mun ajaa mökkitie.

Arttu saa hyvin kredittiä sanoitustaidoistaan, vaikkei itse tee kappaleitaan. On sen verran maanläheinen persoona ja poikkeaa perus popparista tai rokkarista, että ei osata ajatella hänen voivan olla pelkkä keulakuva.

Vierailija kirjoitti:

Junnu Vainio, Leevi and the Leavings tulee ekana mieleen.

Sääli, että kumpikin on jo kuopattu. Varsinkin Junnu Vainio, niissä teksteissä kuului eletty elämä, niin kuin Gösta Sundqvistilläkin.

"Hei, laitetaan symppis pulska tavisjamppa laulamaan pienen ihmisen ongelmista ja fiilistelemään menneitä vuosikymmeniä!"

Artun biiseistä on globalismi ja cityvihreys kaukana. Siksi ovat hyviä.

Ap ei pyytänyt arvostelemaan Wiskarin biisejä, vaan kysyi, kenen biiseissä olisi tarinoita. Mutta vain yksi vastaus on tullut ketjuun. Minuakin kiinnostaisi tietää.

Nyt kun Olli Lindholmikin on maan povessa, niin kyllä se tosiaan näin on, että Arttu taitaa olla ainoa jonka biiseissä on tarina. Artulle isot pointsit siitä!

Anssi Kela.

Kauheita jotkut kliseiset iskelmät, joissa avainsanat on sielu, sydän, halla, kukkanen, kaipuu jne.