Miten ennen on voinut valmistua ammattiin ilman harjoittelua? Ja onko se edes välttämätöntä?

Paljon nyt puhutaan siitä, miten ammattikouluissa on tosi vähän opetusta ja silloinkin, kun pitäisi olla lähiopetusta siellä, ei ole mitään. Ja päälle iso määrä harjoitteluja, jonne menee ihan tumpelona. Lapseni opiskelee kuljetusalaa ja heidän koulussaan on ihan tavallisen pituiset koulupäivät, lukuvuodessa on ihan muutama ylimääräinen vapaapäivä. Lapseni on myös pitänyt harjoitteluista tosi paljon, pääsee tekemään juuri sitä mitä on aina halunnutkin. Mielestäni tuo on myös hyvä tapa tutustua eri yrityksiin ja jos harjoittelun suorittaa hyvin, luulisin nimen ja naaman jäävän siellä positiivisesti muistiin, jolloin työnhaku myöhemmin on helpompaa. Lapsi on luonteeltaan vähän kuin minäkin eli ahkera, mutta vähän arka hakemaan töitä ym. aloitteellista, missä pitäisi itseään kehua. Siinäkin nuo työharjoittelut ovat tosi iso apu.

Yrittäjäkaverini (rajennus ja sähkö) valittavat, että nykyään työntekijät eivät osaa tehdä mitään eivätkä osaa edes teoriaa.

Päättäjien mantra on työssä oppiminen. Yrittäjien tulee kouluttaa työntekijät ilman mitään korvauksia. Näin he sen kokevat.

Isot yritykset taas olettavat, että uusi työn tekijä on tuottava heti eka päivästä lähtien. Ei mitään perehdytyksiä niin kuin vielä viime viosituhannella. Ei myöskään opiskelua työnantajan ajalla. Työntekijän on oltava jatkuvasti asiakkaalta laskitettavassa projektissa. Myöskään asiakas ei maksa töissä oppimisesta centtiäkään.

Tämä on pelin henki nykyään.

Milloin ennen? Ennen ennen, siis kauan sitten, piti kyllä olla jo ennakkoharjotteluja enben opiskelemaan pääsyä ja papereita ei saanut jos ei ollut riittävästi harjoittelua

Hoitoalan opistotasoinen koulutus kesti 2,5 v, josta puoli vuotta lopussa oli täysipäiväistä työtä alan laitoksissa.

Eiä ole enää ammattikorkeakouluissa.

T.lab.hoitaja 84

Todella kauan sitten moniin käsityöläisammatteihin pääsi oppipoika-kisälli-mestari -periaatteella. Suutarit, räätälit, kultasepät, puusepät yms, vastaavat. Ammatti opittiin näkemällä ja tekemällä. Eihän tähän tietysti ole enää paluuta, mutta on kyllä aivan varmasti niin, että tietyissä ammateissa ei liiasta teoriaopetuksesta eikä tunnilla istumisesta, varsinkaan etäopetuksena, taidot parane.

Valmistuin 1998 ammattikorkeakoulusta ja insonööriopintoihin kuului harjoittelu. Ammattikoulun käyneenä en harjoittelua olisi tarvinnut, mutta koska se oli sisällytetty kokonaisaikaan joutui sen käymään ”ajankuluksi”. sinällään paikka oli kiinnostava ja hyödyllinen jälkeenpäin ajateltuna.

Harjoittelussa saa luotua niitä paljon puhuttuja suhteita, ja parhaassa tapauksessa harjoittelun jälkeen solmitaan työsopimus. Siksi harjoittelu työpaikalla on erittäin tärkeää ja paikka kannattaa valita huolella.

Tekussa 80-90-luvulla oli yo-pohjaisille puolen vuoden pakollinen (palkallinen) harjoittelu. Peruskoulupohjaisille amis ja vuoden työkokemus pääsyvaatimuksena ennen opiskelun alkamista. Kesät oltiin palkallisisa töissä. Ja insinöörityöstäkin maksettiin palkkaa. Tää siis ennen amkta. Miten lienee nykyään.