Aah tätä koronaelämää. MULLE JO NELJÄS KARANTEENI! Mites muilla??
Kyllä alkaa jo naurattaa.
Olen altistunut koronalle neljästi joista kaksi viimeisintä on muuntovirusta. Nykyään pitää käydä testissä.
No, pakkaan auton ja suuntaan taas mökille pariksi viikoksi suoraan testistä. Saahan näistä Kelan rahan.
Niin ja oireita ei ole tullut ja testit negatiivisia tähän mennessä.
Kommentit (44)
Kolmas! Koronavilkun ansiosta. Tosin ei haittaa lukea kotona kirjoja ja kerrankin saa mieli levätä viimeisimmän burnoutin jäljiltä.
En ole enää edes laskenut. Keväällä vuosi sitten olisin pisimpään, nyt on ollut vain säikähdyksiä eli joutunut olemaan vain lyhyitä pätkiä odotellessa omia tai perheenjäsenten testituloksia.
T. Hki
Ei ole ollut yhtään karanteenia. Tosin enimmäkseen tulee muutenkin oltua kotona, eikä koronavilkku ole käytössä, kun ei ole tarvetta.
Minulle ei ole VIELÄ osunut kohdalle. Lapset ovat kyllä olleet karanteenissa jo syksylläkin. Työpaikalla tällä hetkellä myös 20 ihmistä karanteenissa, samoin poikani koulussa 2 luokkaa. Yhdellä kaverilla on myös korona, mutten ole ollut hänen kanssaan sisätiloissa lähiaikoina.
Koko ajan lähellä pyörii...
Duunarina joutuu tuloksia odotellessa ja vilkun hälyttäessä käymään töissä, kotiin saa jäädä vain oireisena. Ainakin itsellä ja puolisolla näin. Taloudellista yrityksille, mutta kurja jos joku kerta kantaakin virusta oireettomana.
En ole vielä kertaakaan ole ollut karanteenissa.
Teen etätöitä. Lapsi kotona. Mies raksalla, jossa ei yhtään tapauksia.
Kerran viikossa käydään kaupassa ja toisen kerran raflassa.
En ole ollut kertaakaan enkä tunne ketään joka olis ollut karanteenissa.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä kertaakaan ole ollut karanteenissa.
Teen etätöitä. Lapsi kotona. Mies raksalla, jossa ei yhtään tapauksia.
Kerran viikossa käydään kaupassa ja toisen kerran raflassa.
Lisään vielä paikkakunnan: itä-helsinki.
Mitä tuo ”nykyään pitää käydä testissä” tarkoittaa? Ei kai pakkotestausta ole kansalaisille kun ei sitä rajoillekaan ole saatu?
Miltä tuntuu olla k-huijauksen uhri?
Täytyy olla aikamoinen l.a.mmas, jos vapaaehtoisesti lataa kyttäyssovelluksn ja vielä vapaaehtoisesti noudattaa mielivaltaisia karanteeneja.
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla k-huijauksen uhri?
Täytyy olla aikamoinen l.a.mmas, jos vapaaehtoisesti lataa kyttäyssovelluksn ja vielä vapaaehtoisesti noudattaa mielivaltaisia karanteeneja.
Miltä tuntuu olla köyhä, alempaa sosiaaliluokkaa, alhaisesti koulutettu ja persu?

Enpähän ole massamedian aivopesemä l.a.m.mas.
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla k-huijauksen uhri?
Täytyy olla aikamoinen l.a.mmas, jos vapaaehtoisesti lataa kyttäyssovelluksn ja vielä vapaaehtoisesti noudattaa mielivaltaisia karanteeneja.
Miltä tuntuu vouhottaa jatkuvasti salaliittoteoreetikkojen keksimistä saduista?
Oon kerran ollut karanteenissa seitsemän tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla k-huijauksen uhri?
Täytyy olla aikamoinen l.a.mmas, jos vapaaehtoisesti lataa kyttäyssovelluksn ja vielä vapaaehtoisesti noudattaa mielivaltaisia karanteeneja.
Miltä tuntuu olla köyhä, alempaa sosiaaliluokkaa, alhaisesti koulutettu ja persu?
Enpähän ole massamedian aivopesemä l.a.m.mas.
Rauhoitu lammastyyppi.
Sinun aivopesu on tullut ihan toiselta taholta.
Mä olen ollut vain kaksi kertaa. Sen parisen viikkoa, kun palasin Suomeen ja nyt 2 päivää kun odottelin koronatestitulosta.
Ei yhtään karanteenia. Minun vanhaan puhelimeeni ei edes voi ladata koronavilkkua. Etupäässä olen ollut kotona ja ulkoillut. Alepassa käyn 3pv:n välein ja aina on ollut vähintään FFP2 hengityssuojain käytössä viime vuoden helmikuusta saakka. Alakuloa, masennusta ja ahdistusta on tullut riittävästi. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että olen hengissä. Hartain toiveeni olisi Suomeen palaavien valvottu karanteeni testeineen. Pieni ryhmä tuo virukset maahan ja koko väestö saa kitua. Näin ei tarvitse olla. Karanteenit on otettava käyttöön, kuten monessa muussakin maassa. Rokotetodistus ei sen sijaan estä matkailijoita tuomasta virusta, näin selvitettiin juuri.
En ole kertaakaan käynyt testissä vielä, ei mitään syytä.
Meillä lapsi on ollut pari kertaa yskäinen tms., ei olla viety testiin. On parantunut parissa päivässä eikä tartuttanut ketään.