Miksi ihmiset on sellaista vauva/taapero vihamielistä nykyään?
Vaikka se on ihan normaali ihmisen elämänvauhe? Jokainen meistä on ollut sellainen joskus. Miten sellainen viaton pieni ja avuton ihmisenalku voi aiheuttaa niin paljon ärsytystä joissakin? Mihin ihmisten hoivavietti on kadonnut? Onko se sitten vain evoluution tapa hoitaa liikakansoitusta, että nykyihmisillä on pienentynyt hoivavietti vai onko ihmiset yksinkertaisesti tulleet nykymenon takia itsekkäimmiksi ja kylmemmiksi? Esimerkiksi joo vauvan itku voi olla todella korviakin riipivää joskus, mutta ei se minua ainakaan ärsytä sillä ymmärrän, että se vauvojen ainoa tapa kommunikoida, kun eivät vielä osaa kertoa mikä mättää.
Esimerkiki bussissa eilen oli pieni vauva rattaissa, joka päätti sitten vetää raivarit ja epätoivoinen äiti yritti sitten hyssytellä parhaansa mukaan niin ei, kun joku tietämätön teini sitten tokaissut kaverilleen aika kovaäänisesti, että "No voi helvetti, jäädään seuraavalla ja ootetaan nextii dösää vaiks"
Ja sitten muistuu mieleen viime vuoden alussa, kun oli suvussamme pitkästä aikaa ristiäiset ja vauvaa sitten sukulaiset pitivät sylissä, paitsi suvun nuori "lastentekoiässä" oleva nainen, kehotin häntä hymyssäsuin ottamaan myös vauvan syliinsä niin voin ottaa heistäkin yhteiskuvan niin nainen siihen vaisusti takakireä hymy huulillaan vastasi, että "no joo, hmm jaa, katotaan tossa myöhemmin ehkä" ja siirtyi takavasemmalle, josta päättelin, että ei kiinnosta.
Yksi ystäväni nauroi, että voisi haluta lapsen, jos saisi skipattua vauva/taapero vaiheen kokonaan pois. Että vanhemmat lapset on ihan hauskoja, mutta ei pidä vauvoista.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten todellisuudentaju on hämärtynyt. Luonnollisia asiat koetaan riesana tässä epäaidossa maailmassa.
Luonnolliset*
Joku yleinen hoivavietti on täysi myytti. Tuskin koskaan maailman historiassa on kaikki kollektiivisesti ihastellut kurkku suorana rääkyvää ja kiukuttelevaa kakaraa.
Jokaisella on oikeus siirtyä toiseen dösään jos haluaa. Turha siitä on alkaa kenellekään vinkua.
Että te jaksatte ulista. Ootte pahempia ku kakaranne.
Aina on ollut ihmisiä ketkä eivät pidä vauvoista /taaperoista935
Miksi pitäisi ottaa syliin jonkun lapsi jos ei halua? Typerää tuputtaa ja painostaa.
Ekaan esimerkkiin voi sanoa, että teinit on teinejä. Ne sentään jäi itse pois eivätkä menneet valittamaan lapsen äidille.
Missä siinä toisessa esimerkissä on lapsivihamielisyyttä? Ehkä se lapsentekoiässä ollut nainen ei ollut ennen pidellyt vauvaa ja tunsi olonsa siinä epävarmaksi. Pelkäsi vaikka pitävänsä vauvaa huonosti tai pudottavansa hänet.
Vauvoja on niin vähän ettei niihin "turru", jos niitä olisi joka kadun kulmassa niin ne eivät herättäisi niin kauheasti huomiota.
Ehkä ihmiset jotka eivät siedä pieniä lapsia ovat kokeneet negatiivisuutta ja ymmärtämättömyyttä aikuisilta pieninä.
Laittakaa teini samaan huoneeseen koliikkivauvan kanssa vuorokaudeksi, niin ymmärrätte kuinka tehokas keino se on tappaa lisääntymishalut.
Hormonimyrskyiset, odottavat tai pikkuvauvan, äidit ovat vihaisia ja pelottavia. Ainakin osa, oman kokemukseni mukaan. E-i t-e-e mieli olla lähelläkään.
Pelottava vastuu, jota en halua ottaa syliini varsinkin kun kyse jonkun toisen lapsesta, tai saa mehevät syytökset ties mistä. Hoivatkaa itse itunne, osaatte sen kumminkin paremmin!
Etsin nopeasti lähimmän pakoreitin kohdatessani vauvoja tai miehiä. En halua omaa, en halua toisten.
N
Koska nykyään vanhemmat eivät enää kasvata taaperoitaan lainkaan! Hirveää huutoa, kitinää, vaatimista, räkimistä, lyömistä, potkimista jne. ja sitten saa tahtonsa läpi, koska vanhemmat eivät osaa kieltää mitään eivätkä kasvata lapsiaan. En ole vihamielinen, mutta nykyään on pakko olla aika neutraali. Nimittäin taannoin juttelin hetken eräälle pienelle pihalla ja äiti säntäsi kauempaa välittömästi, tempaisi lapsen pois ja alkoi tuijottaa minua kuin mitäkin pedaria. :/ Olen nainen, yli 50, jonka omat lapset ovat aikuisia enkä ole vielä mummo.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lapsivihamielinen koska en tykkää tästä tasa-arvo,sukupuolineutraalisuus,feministi aivopesusta.
Naiset hoitakoot lapset, ei miehet niin sitten minä en ole lapsivihamielinen.
Olet hyvä esimerkki siitä miksi aion pysytellä kaukana miehistä.
Jo iankaiken on ollut ihmisiä jotka ei tykkää taaperoista tahi vaivoista.
Koska nykyään lapsiperheet eivät halua lapsen rajoittavan mitään eikä lasta rajoitettavan mitenkään. Aikaisemmin oli selviö että lapset eivät automaattisesti pääse mukaan kaikkialle jos eivät osaa käyttäytyä, vaan esim. ravintolaan pääsi mukaan vasta kun pöytätavat olivat kunnossa. Lapsilta myös odotettiin käytöstapoja eikä lapsi todellakaan saanut tehdä mitä itseä sattui huvittamaan. Nykyään tilanne on valitettavasti toinen, ja siitä se lapsivihamielisyys kumpuaakin. Lyhyesti sanottuna: lapsiperheet p*rseilevät eikä kukaan sitä jaksa katsella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lapsivihamielinen koska en tykkää tästä tasa-arvo,sukupuolineutraalisuus,feministi aivopesusta.
Naiset hoitakoot lapset, ei miehet niin sitten minä en ole lapsivihamielinen.
Olet hyvä esimerkki siitä miksi aion pysytellä kaukana miehistä.
Hyvä vaan. Mihin me miehet edes teitä naisia tarvitsemme?
Mutta oma "viha" yhteiskuntaa kohtaa johtuu vain tasa-arvosta,feminismistä ja sukupuolineutraalisuudesta.
Suomi on huono maa ja minä syrjäydyn.
Miksi tietynikäisen naisen pitäisi haluta vauva syliinsä?
Miksi taas tietynikäisen miehen ei tarvitse ottaa vauvaa syliin ja kukaan ei ihmettele?
Vierailija kirjoitti:
Vauvoja on niin vähän ettei niihin "turru", jos niitä olisi joka kadun kulmassa niin ne eivät herättäisi niin kauheasti huomiota.
Kadulla tulee päivittäin paljon miehiä ja naisia vastaan, pariskuntiakin, mutta vauvoja on kyllä todella vähän katukuvassa nykyään. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lapsivihamielinen koska en tykkää tästä tasa-arvo,sukupuolineutraalisuus,feministi aivopesusta.
Naiset hoitakoot lapset, ei miehet niin sitten minä en ole lapsivihamielinen.
Olet hyvä esimerkki siitä miksi aion pysytellä kaukana miehistä.
Hyvä vaan. Mihin me miehet edes teitä naisia tarvitsemme?
Mutta oma "viha" yhteiskuntaa kohtaa johtuu vain tasa-arvosta,feminismistä ja sukupuolineutraalisuudesta.
Suomi on huono maa ja minä syrjäydyn.
Siinäpä syrjäydyt, jos tasa-arvo ottaa niin koville. Ei tule ikävä. Kyllähän se tietty harmittaa, kun ei saa enää nykyään niin helposti ketään nyrkin ja hellan väliin.
Vierailija kirjoitti:
Joku yleinen hoivavietti on täysi myytti. Tuskin koskaan maailman historiassa on kaikki kollektiivisesti ihastellut kurkku suorana rääkyvää ja kiukuttelevaa kakaraa.
Jokaisella on oikeus siirtyä toiseen dösään jos haluaa. Turha siitä on alkaa kenellekään vinkua.
Että te jaksatte ulista. Ootte pahempia ku kakaranne.
Jokaisella on oikeus kyllä vaihtaa dösää. Mutta on myös velvollisuus olla kohtelias muita ihmisiä kohtaan.
Kovaan ääneen asian ilmoittaminen kiroillen ei ollut hyvää käytöstä ja turhaan vain pahoitti äidin mielen, sillä asiayhteydestä kyllä kävi ilmi, että bussista poistumisen syy on äiti ja hänen huutava vauva. Kyllä äideillä ja vauvoilla on oikeus kulkea bussilla ilman, että äidin pitää pelätä joutuvansa vihamielisen käytöksen kohteeksi, jos vauva huutaa.
Ihmisten todellisuudentaju on hämärtynyt. Luonnollisia asiat koetaan riesana tässä epäaidossa maailmassa.