Kumpi vaihtoehto on lapsille parempi: vanhempien ero vai kaveriliitto ja avoin suhde?

Mitä tarkoittaa "parisuhteessa nimellisesti", pelkkää yhdessä asumistako? Olisi varmaan parempi olla kutsumatta sitä edes nimelliseksi parisuhteeksi, se on selkeämpää kaikille osapuolille. Mutta en näe syytä kiirehtiä erilleen muutossa, jos saman katon alla asuminenkin sujuu.

Nosto

Avoin suhde tulee kysymykseen vain jos puolisoiden välit on kunnossa. Jos vaihtoehdot tosiaan on nuo niin ero on ainut vaihtoehto.

Varmaan kumpi vain voi toimia, jos osapuolet ovat tyytyväisiä siihen. Mutta toki kaveriliitto antaa lapsille aineellisesti vakaan ympäristön, mikä voi ainakin teineille olla iso juttu.

Kaveriliitto. Uusperheissä kuvioihin tulee niin paljon muita ihmisiä ja vuorovaikutussuhteet moninkertaistuu. Haastellisempaa on lapsille ensin käsitellä ero ja sitten käsitellä se, että elämään tulee uusia ihmisiä, esim. sisaruspuolia. Haastavia tunteita lapsille mustasukkaisuus, kateus jne. Entä jos kumppanin uusi puoliso ei ollenkaan tule toimeen lapsesi kanssa?

Kaikissa arjen asioissa pitää huomioida ainakin neljän (tai kahdeksan, jos uusien puolisoiden exät kumppaneineen otetaan lukuun) aikuisen ja ties kuinka monen lapsen tunteet, tarpeet ja aikataulut. Pysykää kaveriliitossa! Paljon yksinkertaisempaa ja vähemmän säätämistä ja vähemmän ristiinmeneviä tarpeita/tunteita jne.

Kaveriliitto. Sama se lapsille miten vanhemmat seksielämänsä hoitavat. Tärkeämpää, että ovat arkielämässä läsnä.

Kannattaa miettiä sitäkin, millaisen parisuhdemallin haluaa antaa lapsilleen. Noissa vaihtoehdoissa mallit ovat hyvin erilaiset...

Kaveriliitto voi teoriassa kuulostaa hyvältä. Käytännössä se ei onnistu.

Ihmiset ovat mustasukkaisia, rakastuvat jne. Kuka suostuu siihen, että rakastettu on jossain hemmetin kaveriliitossa? Draamaa tulee kuitenkin ja ihmissuhdesotkuja.

Vanhemmat kuvittelevat pystyvänsä pitämään säätönsä salassa lapsilta. Se on harhaa. Tuollaiset vanhemmat pakottavat lapset elämään valheessa ja antavat häiriintyneen suhteen mallin.

Lapsille on paljon terveellisempää elää totuudessa kuin valheessa. Jos vanhemmat eivät enää ole oikeasti yhdessä, heidän pitää erota. Kamalinta on, jos lapset älyävät vanhempien vain esittävän heidän takiaan. Kukaan ei halua sellaista taakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kamalinta on, jos lapset älyävät vanhempien vain esittävän heidän takiaan. Kukaan ei halua sellaista taakkaa.

Voivathan vanhemmat olla siinä kämppissuhteessa myös itsensä takia (jos arki sujuu mutkattomasti, onhan  elämä todennäköisesti helpompaa yhdessä käytännön järjestelyjen ja taloudellistenkin syiden takia). Eikä ole pakko esittääkään, kai vanhemmat voi olla ihan rehellisesti toistensa ystäviä, hyvä tiimi jne. Siis olettaen tietysti, että vanhemmat ihan oikeasti arvostavat toisiaan romanttisen kiinnostuksen puutteesta huolimatta.

Se vaihtoehto joka antaa turvalliseman ja rauhallisemman elämän lapsille.

Omat vanhemmat oli kämppiksiä. Hakivat seksin lisäksi myös rakkautta muualta eli heillä oli uudet seurustelukumppanit. Itse olin teini kun vanhemmat aloittivat avoimesti uudet seurustelusuhteet. Äiti oli viikonloppuisin uuden miehen luona yötä, mies asui eri paikkakunnalla. Meillä toimi eikä riitoja ollut. Myös isä- ja äitipuolet oli mukavia ja ovat edelleen. Omalla kohdalla parempi järjestely kuin vuoroviikot tai viikonloppuna toisen vanhemman luo. Tietenkään tämä järjestely ei missään nimessä toimi joka perheessä eikä sen tarvitaan toimia. Tämä näin avioerolapsen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Avoin suhde tulee kysymykseen vain jos puolisoiden välit on kunnossa. Jos vaihtoehdot tosiaan on nuo niin ero on ainut vaihtoehto.

Todellakin näin. Avoin suhde vaatii luottamusta ja kykyä puhua vaikeistakin asioista.

Äänestän siis eroa minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Kaveriliitto. Sama se lapsille miten vanhemmat seksielämänsä hoitavat. Tärkeämpää, että ovat arkielämässä läsnä.

Kasvoin tällaisessa kodissa. Muistan toivoneeni että eroaisivat. Tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi, mutta se kireys oli olemassa.

Kumpi vaan, ongelmia tulee kyllä viimeistään siinä vaiheessa kun vanhemmista jompikumpi rakastuu toiseen ihmiseen.

Kaveriliittoa äänestän. Olenn itse ollut sellaisessa jo yli 10 vuotta ja meillä toimii hyvin. Eikä ole mitään suhteen ulkopuolisia säätöjä, rakastumisia tms ollut. Me ei olla kumpikaan kovin seksuaalisia ihmisiä joten pärjäillään mainiosti parhaan ystävän kanssa kaverina asuen, ilman seksiä. Se onkin ainoa asia joka meidät erottaa perinteisestä hyvästä avioliitosta, että meillä ei ole seksiä ollenkaan, ei keskenämme eikä muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kaveriliitto voi teoriassa kuulostaa hyvältä. Käytännössä se ei onnistu.

Ihmiset ovat mustasukkaisia, rakastuvat jne. Kuka suostuu siihen, että rakastettu on jossain hemmetin kaveriliitossa? Draamaa tulee kuitenkin ja ihmissuhdesotkuja.

Vanhemmat kuvittelevat pystyvänsä pitämään säätönsä salassa lapsilta. Se on harhaa. Tuollaiset vanhemmat pakottavat lapset elämään valheessa ja antavat häiriintyneen suhteen mallin.

Lapsille on paljon terveellisempää elää totuudessa kuin valheessa. Jos vanhemmat eivät enää ole oikeasti yhdessä, heidän pitää erota. Kamalinta on, jos lapset älyävät vanhempien vain esittävän heidän takiaan. Kukaan ei halua sellaista taakkaa.

Tämä! Ehdottomasti ero, Molemmilla on oikeus rakkauteen - myös lapsilla rakastuneisiin ja onnellisiin vanhempiin!

Kaveriliitto ei tee kenekään psyykkiselle terveydelle hyvää.

Psykologi

Mitä pienemmät lapset sen todennäköisempää että kaveriliitto parempi. Isommilla lapsilla alkaa asiaan vaikuttaa myös se miten ympäristö asiaan suhtautuu. Toki isoilla paikkakunnilla tai joillakin etäsäädöillä voi olla että ympäristö ei luo painetta "normaaliin" ratkaisuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveriliitto. Sama se lapsille miten vanhemmat seksielämänsä hoitavat. Tärkeämpää, että ovat arkielämässä läsnä.

Kasvoin tällaisessa kodissa. Muistan toivoneeni että eroaisivat. Tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi, mutta se kireys oli olemassa.

Tämä!

Lapset vaistoavat kaiken.

Psykologi

Sanoisin, että ero, mutta ainoastaan, jos lapset asuvat toisen luona eivätkä joudu vuoroviikkorumbaan. Vaihtakoot vanhemmat sitten vaikka kotia vuoroviikoin, jos on pakko jakaa 50/50 kaikki kuin kinastelevat sisarukset.

Mun mielestä jos oletus on, että vanhemmat pystyvät olemaan ystäviä niin kaveriliitto voi olla hyväkin vaihtoehto. Parhaimmillaanhan siinä voi käydä niinkin, että tunteet ja parisuhdehalut puolisoiden välillä siinä vähitellen palaa jne. Väkivaltaisessa liitossa, jossa ilmapiiri on tulehtunut ei pitäisi lapsia kasvattaa, mutta silloin ei mielestäni olla ystäviäkään. Tapauskohtaista. Itse olen naimisissa miehen kanssa, johon tunnen uskomatonta vetoa tiettyinä jaksoina, en pahimmassa stressissä. Ei ole hinkua tästä pois, jos suhde olisi toivoton niin varmaan silloin. Silloin varmaan kiinnostaisi jättäytyä yksin tai kääntää uusi lehti mahdollisen uuden miehen kanssa ja katsoa mitä siitä voisi syntyä. Itselläni on sekin tilanne, etten pidä realistisena, että kenenkään uuden miehen kanssa elämästä tulisi pitkällä tähtäimellä onnellisempaa kellekään osapuolelle. Ja kun tosiaan meidän kaveriliitossa on aika paljon seksiäkin ja miljoona yhdistävää asiaa. Uusioperheen olisin ehkä perustanut jos olisin jäänyt yksin pienen lapsen kanssa ajat sitten huonoon tilanteeseen, en kyllä näin omassa tilanteessani edes harkitsisi sellaista kun tilanne jopa yksin jäädessä on parempi ilman sellaisia kuvioita.