Ylipaino ja kapitalismi huolestuttaa
Olen monen ylipainoisen naisen suusta kuullut, että "Me (ylipainoiset) saadaan olla, koska me tuetaan niin tätä kapitalismia". Minulle tällainen heitto on ollut ihan käsittämätöntä. Osaako joku selittää minulle tätä tarkemmin? Minulle jää vain hirveä myötähäpeä käsiin näistä ylipaino-ongelmaisten heitoista. :S
Kommentit (6)
Olen ylipaino-ongelmaisten puolesta saa paljon kiusaantua ja hävetä. Myönnettäköön, että ei sitä mieluisinta seuraa.
Täälläkin moni läski on riehunut, että siirtäkää paha katse heistä tuilla eläviin, sillä läskit maksaa itse ruokansa! Muutin uuteen kerrostaloon asumaan ja tutustuin siellä pian muihin asukkaisiin ja selvisi, että siellä oli kaksi työtöntä lihavaa aikuista naista ja yksi työttömäksi jäänyt pyöristymään alkanut mies, joka totesi itsekin työttömyyden tuoman kotona plöffäilyn alkaneen jo kerryttää kiloja vatsalle!
Läskit eivät ole työelämässä tehokkaita. Multitaskaavat ja kärsivät aivosumusta ja harjoittavat ihmissuhdeongelmia siellä.
Minä taas hirmusti laihduin työttömänä, kun jäi ravintola safkat syömättä.
Minua jo ihan pelottaa työelämässä lihavien epävakaus ja juurikin tuo outo päteminen. :,(
Mä seurailen amerikkalaisten läskiaktivistien kommentteja ja siellä taas muistutellaan miten terveys- ja laihdutustuotteet on vaan kapitalismia ja muutenkin pahoja eikä niitä saisi tukea. Ilmeisesti roskaruokafirmat ei halua tehdä rahaa tuotteillaan tai jotain.
Suosittelen tutustumaan Redditin Fat Logic -osastoon. Sieltä olen saanut monet naurut.