Oma lapsi ärsyttää ja inhottaa

paljon kuin sinulla. Pahinta on varmaan, jos esikoinen huomaa sen, että äiti rakastaa nuorimmaista enemmän, se on kuin hylkäys, yritä hillitä itseäsi ja olla näyttämättä sitä. Kun vasta odotin toista, ajattelin että en koskaan voi rakastaa toista lasta niin kuin ensimmäistä, toisin kävi ja rakastan kakkosta yhtä paljon kuin ekaa, joskus enemmän, sillä eka kiusaa nuorempia ja on itse hukassa ikänsä kanssa.



Kun kolmas syntyi, huomasin että rakastan vauvaa aivan yli kaiken, ehkä tämä nyt on jotain eläimellistä, että äiti aina huolehtii eniten nuorimmaisesta, ja että on pakko " vieroittaa" isommat lapset edes hiukan...



Näitä asioita en ikinä tunnustaisi kasvotusten kenellekään, mutta taidan tietää mitä ajattelet, ja suurin toiveeni on ettei minulla olisi tätä arvojärjestystä syvällä sisimmässäni. Se helpotti, kun lainasin kotiin kasan noita kasvatuskirjoja, koska näen nyt paremmin, että esikoinen toimii niin kuin hänellä on 7-v edellytykset toimia, eli aika heikosti ja kömpelösti kuitenkin, ja olen odottanut häneltä " liikoja" Selostus siitä, kuina lapsen järjestys sisarusparvessa vaikuttaa hänen luonteeseensa auttoi myös.



Toivottavasti löydät itsestäsi voimia taas rakastaa esikoistasi kuten kuopustasi, minä nimittäin uskon että se on sinusta kiinni enemmän kuin lapsestasi.

Mulla on ihan samoja tunteita ollut esikoista kohtaan, kamalaa...

en ole sitä edes täällä kehdannut kysyä, EN SIIS OLEKKAAN EPÄNORMAALI!!!

Keskimmäinen on aina ollut mulle rakas vauvani, mutta nyt kun kolmas syntyi niin hänen on täytynyt luovuttaa vauvan rooli oikealle vauvalle.



Eilen itkin sitä mihin minun suloiset ihanat poikani on menneet ja ketä nuo isot rääväsuut oikein on. Kaipaan niin niitä pieniä pyöreitä poskia ja sitä kuinka he aina riensivät riemuissaan luokseni hoitopäivän jälkeen. He olivat niin ihanan kohteliaita, kilttejä ja rakastettavia. Nykyään viettävät paljon aikaa kavereidensa kanssa ja se näkyy. Kiroilevat, homottelevat, varastavat, hakkaavat " kavereitaan " ja halveksivat avoimesti vanhempiaan.



Tuntuu kuin kaikki se työ jonka on tehnyt vuosien aikana sen eteen, että oppisin rakastamaan esikoista niin kuin muitakin lapsiamme olisi mennyt hukkaan yhdessä kesässä. Minusta tuntuu, että hän ei edes välitä vaikka sanoisin rakastavani häntä.

Minullakin on 4 vuotias tyttö joka on oikeastaan koko elämänsä "ärsyttänyt" jopa jo ennen syntymäänsä kun raskausaika oli pelkkää närästystä ja paikkojen kipuilua ja unettomia öitä.

Ehkä näiden lähtökohtien takia en ole koskaan kokenut sitä "äidin rakkautta" vaikka lapsi oli tarkoituksella "tehty" kun sitä 8kk ehkäisyn jättämisestä oikein yrittämällä yritettiin. Kun lapsi syntyi, ekat 6kk oli koliikkia. Lapsi avasi vasta enemmänkin silmänsä vasta 4kk iässä. 

Nyt on lähes 5-vuotias eikä vieläkään nuku kokonaista yötä, nukuttamiseenkin menee 2h. Ja on kokoajan kiinni minussa jos ei ole päiväkodissa. Ei usko mitään, tuntuu että hyppii vain kokoajan silmille ja ärsyttää minua tahallaan.

Sitten ihmiset ihmettelee että miksi emme miehen kanssa hanki lisää lapsia. Viime aikoina (vain minun, ei miehen) alkoholin käyttö on lisääntynyt rankalla kädellä. Tuntuu etten muuten jaksa tätä arkea, joten mies on selvinpäin jos lapsi on kotona, itse juon 3-8 siideriä parina iltana viikossa. 

En tiedä. Mitä ikää lapsi on. Opetelkaa vielä käytöstä, kuin huomaamatta ja leikin avulla. Älä anna ainakaan negatiivista esimerkkiä tai toinen vanhempi, että lapsi heijastaa ilkeyttä takas. Opetelkaa positiivisia tunteita tai huumoria, jos poikakin sitten. Kuuntele miksi tuntuu joltain tai negaa. Lapsi on kuin peili joskus. Älkää luoko kilpailutilannetta tai vaatimuksia liikaa, että on kireä ilmapiiri. Verensokeri tai nälkä, väsymys? Jos on iso lapsi voi sanoa käytöstavoista, että muista olla kiltti. Esiteiniä taas pitää ymmärtää enemmän, sitten aikuiset teinikirjoja lukemaan muutoksista. Koita pysyä positiivisena itse ja ottaa omaa aikaa. Toinen vanhempi on pojan kanssa?