Missä on lasten mielikuvitus nykyaikana?
Nyt puhutaan lasten huonovointisuudesta, kun eivät voi harrastaa korona-aikana. Ulkona on kaunis talvisää ja monia harrastusmahdollisuuksia. Voi hiihtää, laskea pulkalla, tehdä lumilinnoja yms. Voi pienissä ryhmissä kävellä ulkona. On tilaa ja on mahdollisuus pitää turvavälit. Minä leikin lapsena enimmäkseen ulkona veljieni kanssa ja naapurin lasten kanssa. Aamulla lähdettiin ulos, käytiin välillä syömässä ja taas uudelleen pellolle. Myös sisäleikit maistuivat, sekä isompana lautapelit yms. Me voitiin hyvin ja fysiikka pysyi hyvänä, sekä mieli. Ja kaiken lisäksi oli ilmaista. Itse keksittiin tekemiset, eikä kysytty vanhemmilta, että mitä nyt leikittäisiin. Nykyajan lapset vaan käyttämään mielikuvitusta ja keksimään tekemisiä, ja näin voimaan paremmin.
Kommentit (8)
ei nykyään enää tehdä sellaista.
Vanhemmat eivät jaksa mennä taaperoiden kanssa, leikki-ikäisetkään eivät saa ulkoilla yksin (ja hyvä niin), kouluikäisten luovuuden on tuhonnut puhelin ja muut ruudut, eikä niillä ole edes toppahousuja.
Ja tuolla on melkein 20 astetta pakkasta, ei me suomalaisetkaan enää nollakelitalvien jälkeen tarjeta tuolla.
Maailma muuttui - huonompaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään pieniä lapsia ei päästetä yksin riekkumaan pihalle, ainakaan kaupungeissa. Ovat siis vanhempien aikatauluihin sidottuja nämä ulkoilut. Kaukana on ne ajat kun itae 4v ylöspäin pyyhäksin taloyhtiön pihalla päivästä toiseen.. En omaa lastani päästäisi, mutta ajat olivat silloin eri.
Ja kyllä tässä ollaan enemn oltu huolissaan nuorten hyvinvoinnista. Siis sen ikäisten, jotka eivät enöä römyä pienten lasten lailla lumikinoksissa. Pelaavat lätkää, käyvät hevostalleilla jne. Mutta nyt rajoitusten takia on vaikea toteuttaa näitä harrastuksia. Kauppakeskuksissakin hengailu on kiellettyä.
Lätkästä en tiedä, mutta ainakaan hevostallilla eli ratsastamassa käymistä ei estä mikään.
Kaunis talvisää? Tällä hetkellä -15 pakkasta ja ollut monta viikkoa. En minäkään mene ulos vapaaehtoisesti, vaikka ulkona liikkumisesta pidänkin.
Ihan suoraan sanottuna kukaan ei päästä lapsiaan pihalle ilman vanhempia. Jos jotain sattuu niin lastensuojelun kohtaat.
Meillä neljä 3- 6-vuotiasta. Ovat hyvin eri kehitysvaiheissa, eikä noita voi jättää hetkeksikään vahtimatta. Asumme kaupungissa, olisiko maalla eri tilanne?
Vierailija kirjoitti:
ei nykyään enää tehdä sellaista.
Vanhemmat eivät jaksa mennä taaperoiden kanssa, leikki-ikäisetkään eivät saa ulkoilla yksin (ja hyvä niin), kouluikäisten luovuuden on tuhonnut puhelin ja muut ruudut, eikä niillä ole edes toppahousuja.
Ja tuolla on melkein 20 astetta pakkasta, ei me suomalaisetkaan enää nollakelitalvien jälkeen tarjeta tuolla.
Maailma muuttui - huonompaan suuntaan.
Missä ei tehdä? Kyllä täällä pikkukaupungeissa ulkoillaan taaperoiden kanssa, leikki-ikäiset saavat liikkua ja leikkiä ulkona isompien sisarusten ja naapuruston isompien lasten kanssa, koululaisilla on mielikuvitusta ja luovuutta siinä missä ennenkin ja taatusti myös toppahousut. 20 asteen pakkanenkaan ei estä terveiden ihmisten ulkoilua.
Muuttakaa pois sieltä isoista kaupungeista ja lähiöistä, jos se aiheuttaa tuollaista. :)
Me ollaan just lähdössä hiihtämään koko perhe, mittarissa - 14°c.
Vierailija kirjoitti:
Kaunis talvisää? Tällä hetkellä -15 pakkasta ja ollut monta viikkoa. En minäkään mene ulos vapaaehtoisesti, vaikka ulkona liikkumisesta pidänkin.
Voisiko tämän kauniimpaa talvisäätä olla! Sininen pilvetön taivas, aurinko, valtavasti lunta ja kuuraiset puut. Mitä ihmettä sulle pitäisi olla?!? Tuo määrä pakkastakaan ei estä ulkoilua.
En tarkoittanut 3-7 vuotiaita. Ajatellaan vaikka 10-vuotiasta. Ainakin asuinlähiössä, voi lapset leikkiä ulkona päiväsaikaan. Jos on lapsystävällinen seutu. Ei tuolla ulkona ole vielä liian kylmä, kun hyvin pukeutuu. Nuorisokin voi hiihtää, tai kävellä ulkona ja pelailla sisällä. Opetella lukemaan kirjoja. Siinä pääsee omaan maailman ja se on kehittävää. Voihan vanhemmatkin mennä kävelemään pienten kanssa, mutta se onkin monesti viitsimisestä kiinni.