Lue keskustelun säännöt.
Siskoni on myynyt kaikki äitini perintökorut, -kellot, arvohuonekalut ja muut minulta kysymättä!
09.02.2021 |
Asun ulkomailla ja käyn Suomessa muutaman kerran vuodessa. Korona-aikaan en ole käynyt kertaakaan.
Long story short: äitini on kuollut ja siskoni, joka asui äitini kanssa ja oli vähän kuin omaishoitaja. Hän on myynyt kaikki äitini perintökorut ja kellot ja arvohuonekalut viimeisen vuoden aikana. Tietäen, että äiti kuolee sairauteen jossain vaiheessa.
Mitä voin tehdä? Ei minulla ole mitään todisteita näistä koruista ja muista. Tiedän vain, että äidillä niitä oli. Ja oli vielä kesällä 2019. Oli mummin kihla- ja vihkisormukset, muita sormuksia, kelloja, Artekia ja yli 100 vuotta vanhoja huonekaluja. Kaikki myyty.
Kommentit (65)
Asuivatko siis Porvoossa? Epäilemättä. typerä provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on äidin tavarat ja kuuluvat yhteiseen perintöön. Siskolla ei ole ollut mitään oikeutta myydä niitä. Ymmärrän toisen siskon mielipahan täysin. Kyse ei ole niinkään rahasta kuin tunnearvosta. Itselleni merkityksellisiä on mummon rannekoru ja äidin kaulakoru. Niillä on tunnearvoa ja jätän ne tyttärilleni.
Luehan tuo ensimmäinen lauseesi. Kyseessä on äidin tavarat. Äidillä ei ollut mitään velvollisuutta hautoa niitä.
Anna olla. Siskosi on hoitanut äitisi asiat sinun tarvitsematta laittaa tikkua ristiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on myös lapsuusmuistojen säilyttämisestä. Sisko olisi voinut kysyä haluaako ulkomailla asuva sisko jonkun tavaran muistoksi. Itse vaalin mummoni piparkakkumuottia. Se ei ole arvokas eikä mitenkään erikoinen, mutta minulle tärkeä ja tuo lapsuuden ja mummoni mieleen.
Miksei se sisko ole sitä muistoaan ottanut aiemmin? Miksi niitä tavaroita olisi pitänyt varastoida häntä varten?
Luulisi äidin halunneen ne myydä että vähemmän asioita hoidettavana kuoleman jälkeen. Olisin tyytyväinen ettei itse tarvitsisi miettiä minne ne laittaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vielä eläessään antoi minulle muutaman taidelasiesineen. Kävin äitiä paljon auttamassa, veljeni kävi max kerran vuodessa. Äidin kuoleman jälkeen veljen vaimo muisti nuo esineet ja syytti mua varkaaksi. Miten voin todistaa, että sain ne vuosia sitten?
No veljen vaimolle ei tarvitse todistaa yhtään mitään, hän ei ole kuolipesän osakas. Jos asia veljeäsi kiinnostaa, kerro miten asia oli ja arvioituta vaasien nykyarvo, ja sitten saman verran äitisi muuta omaisuutta veljelle tai maksat puolet vaasien arvosta veljelle.
Tavanomainen lahja ei ole ennakkoperintöä, joten tätä ei oteta huomioon perinnön jaossa. Nyt toki riippuu noiden taidelasiesineiden arvosta, ovatko ihan oikeasti keräilykamaa vai onko niillä pelkästään tunnearvoa.
Mutta todennäköisesti veljelläkään ei olisi noihin mitään lakisääteistä vaadetta.
Täälläpä tiedetään asiat hyvin. Mitä sanoo perukirja? Äidin tilitiedot esim. viimeisen kahden vuoden ajalta? Eläke ja kokonaisvarallisuus? Onko testamenttia?
Jospa onkin maksanut esim. jonkinlaista palkkaa kanssaan asuvalle tyttärelleen? Tai antanut asua ilmaiseksi täydellä ylläpidolla hoitoa vastaan?
Jos kuoleman jälkeen on tavaraa myynyt, on se rikos.
Ap on kuolinpesän osakas, ja hänelle kuuluu tasan sama osuus kuin siskolleen, ellei asiaa ole erikseen vainajan toimesta toisin järjestelty. Todisteet pitää olla.
Mikä ahne sellainen on, joka itselleen lain mukaan kuuluvan haluaa. Täälläkin ihan jokainen juoksisi tuulispäänä jos rahaa ois jossain jaossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vielä eläessään antoi minulle muutaman taidelasiesineen. Kävin äitiä paljon auttamassa, veljeni kävi max kerran vuodessa. Äidin kuoleman jälkeen veljen vaimo muisti nuo esineet ja syytti mua varkaaksi. Miten voin todistaa, että sain ne vuosia sitten?
No veljen vaimolle ei tarvitse todistaa yhtään mitään, hän ei ole kuolipesän osakas. Jos asia veljeäsi kiinnostaa, kerro miten asia oli ja arvioituta vaasien nykyarvo, ja sitten saman verran äitisi muuta omaisuutta veljelle tai maksat puolet vaasien arvosta veljelle.
Jos äiti on eläessään antanut maljakot, niin yhtään kenelläkään ei ole asiaan sanomista. Veljen vaimo voi länkyttää, mutta hänelle asia ei kuulu mitenkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olen ainoa lapsi. Ei mulla muuta. Mielelläni hoidan ihan yksin vanhempani kun ovat vanhoja sillä nähtävästi vaikka olisi sisaruksia joiden kanssa jakaa taakkaa niin kuitenkin siitäkin tulisi riitaa että kuka on hoitanut enemmän ja kuka vähemmän eli siinäkään vaiheessa sisaruksesta ei olisi iloa.
Siskoni ei ole asunut äitini luona varsinaisesti hoitamassa tätä, vaan siksi, että menetti itse oman asuntonsa eron takia. Oli niin sanotusti kätevää, että äitini luona oli ylimääräisiä huoneita, joihin sisko sitten asettui. Äiti on siis ollut suurimman osan tästä ajasta sairaalassa, ei suinkaan kotona. Sillä tavalla sisko on ollut omaishoitaja, että on toki siellä pitänyt taloa pystyssä ja siivonnut ja auttanut äidin asioissa. Muttei todellakaan mitään pessyt tai pyyhkinyt.
Minä olisin halunnut näitä perintökoruja ihan omaan käyttööni edes osan. Tai kotiin perintöhuonekaluja, joilla on valtavaa tunnearvoa. Aivan sama, jos eivät olisi menneet rahallisesti tasan, mutta näillä oli minulle tunnearvoa kaikilla. Vaikka saisin rahat takaisin, en voi ostaa mistään kaupasta enää isoäidin vihkisormusta tai Omegan kelloa 1940-luvulta - ainakaan samanlaista. Enkä sitä kustavilaista sohvaa, jossa olen esikoistani imettänyt tai jossa olen lapsena syönyt keksejä mummin kanssa. Tai seinäkellosta, josta tulee tietynlainen rauhallinen ääni huoneeseen.
Tästä on kyse, ei niinkään rahasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vielä eläessään antoi minulle muutaman taidelasiesineen. Kävin äitiä paljon auttamassa, veljeni kävi max kerran vuodessa. Äidin kuoleman jälkeen veljen vaimo muisti nuo esineet ja syytti mua varkaaksi. Miten voin todistaa, että sain ne vuosia sitten?
Oih, mulla oli vähän vastaava tilanne. Meillä oli ihan ok välit siskon kanssa aina. Molemmat käytiin äitiä katsomassa ja auttelemassa ja äiti oli kuolemaansa asti hyväkuntoinen eikä mitenkään dementoitunut tai vastaavaa (hän kuoli lopulta auto-onnettomuudessa). Äiti antoi vuosien aikana aika paljon omaisuuttaan sekä minulle että siskolleni (maljakoita, astioita, koruja, kuvia yms. pientä). Ymmärtääkseni saimme suurin piirtein saman verran, vaikkei näitä mitenkään koskaan vertailtu. Kun äiti kuoli, alkoi siskoni kaipailla tiettyjä tavaroita, jotka olin itse jo vuosia sitten saanut. Hän ihmetteli, missä on tietty maljakko tai astiasto ja vihjaili minun ottaneet niitä äidin kuoleman jälkeen kotitalosta (en todellakaan ottanut mitään omin neuvoin).
Yritin olla rakentava ja pysyä väleissä ja annoinkin joitain tavaroita siskolleni. Jotkin tavarat, joita siskoni kaipaili, olivat sellaisia joita minäkään en ollut saanut eikä meillä ollut tietoa, oliko äiti lahjoittanut nämä jollekin tuttavalleen, myynyt vai olivatko kenties menneet äidin käytössä rikki. Välit siskon kanssa kiristyivät eikä hän luottanut sanaani. Lopulta sanoin että hän voi tulla kotiini tarkastamaan kaapit ja katsomaan että en ole piilottanut mitään.
Äitini oli joitakin vuosia aiemmin antanut teini-ikäiselle tyttärelleni erään astiaston odottamaan, että tyttö joskus saisi oman kodin. Koska tämä astiasto oli edelleen minun kotonani (tyttäreni asui opiskelija-solussa eikä ollut vielä viitsinyt kallista astiastoa viedä mukanaan). Päädyin mieheni kanssa siihen, että veimme astiastolaatikon mieheni vanhempien mökille "turvaan" siihen asti kunnes tyttäreni aikanaan sen vie omaan kotiinsa.
Siskoni saapui tupatarkastukselle kotiini ja kyseli ja etsi myös kyseistä astiastoa. Itse en maininnut siitä mitään (en halunnut vetää tytärtäni mukaan tähän naurettavaan soppaan) ja sisko oletti sen lopulta päätyneen jollekin muulle.
Vastauksena kommentoijan kysymykseen: eipä niitä voi mitenkään todistaa asianmukaisesti saaduiksi. Parasta olisi jos vanhempi itse avoimesti kertoisi mitä merkittäviä esineitä on antanut kenellekin. Tai vaikka testamentissa kertoisi että on jakanut esineet eläessään tasapuolisesti. Ei minulla ollut mitään parempaa keinoa kuin piilotus, vaikka se toikin todella epärehellisen olon vaikken mitään väärää ollut tehnytkään.
Vierailija kirjoitti:
Et ollut edes hautajaisissa?🤣
Ihmeellinen naurunaihe sinulle. Ei, en päässyt. Lentoja ei ole ollut koronan takia, enkä ole voinut olla kumpaankin suuntaan kahden viikon palkattomassa karanteenissa. Sitä paitsi hautajaiset tulivat niin nopealla ajalla, etten olisi mitenkään ehtinyt järjestää kuljetusta Suomeen mitään kautta. Tuohon aikaan Yhdysvalloista ei päässyt Suomeen kuin käsittämättömillä välilaskuilla, eikä silloinkaan ollut taetta päästä perille.
Tämä korona on kyllä laittanut elämän ihan tarpeeksi sekaisin, ei tarvitse nauraa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole asunut äitini luona varsinaisesti hoitamassa tätä, vaan siksi, että menetti itse oman asuntonsa eron takia. Oli niin sanotusti kätevää, että äitini luona oli ylimääräisiä huoneita, joihin sisko sitten asettui. Äiti on siis ollut suurimman osan tästä ajasta sairaalassa, ei suinkaan kotona. Sillä tavalla sisko on ollut omaishoitaja, että on toki siellä pitänyt taloa pystyssä ja siivonnut ja auttanut äidin asioissa. Muttei todellakaan mitään pessyt tai pyyhkinyt.
Minä olisin halunnut näitä perintökoruja ihan omaan käyttööni edes osan. Tai kotiin perintöhuonekaluja, joilla on valtavaa tunnearvoa. Aivan sama, jos eivät olisi menneet rahallisesti tasan, mutta näillä oli minulle tunnearvoa kaikilla. Vaikka saisin rahat takaisin, en voi ostaa mistään kaupasta enää isoäidin vihkisormusta tai Omegan kelloa 1940-luvulta - ainakaan samanlaista. Enkä sitä kustavilaista sohvaa, jossa olen esikoistani imettänyt tai jossa olen lapsena syönyt keksejä mummin kanssa. Tai seinäkellosta, josta tulee tietynlainen rauhallinen ääni huoneeseen.
Tästä on kyse, ei niinkään rahasta.
ap
Pessyt tai pyyhkinyt🤣🤣🤣🤣🤣💩
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole asunut äitini luona varsinaisesti hoitamassa tätä, vaan siksi, että menetti itse oman asuntonsa eron takia. Oli niin sanotusti kätevää, että äitini luona oli ylimääräisiä huoneita, joihin sisko sitten asettui. Äiti on siis ollut suurimman osan tästä ajasta sairaalassa, ei suinkaan kotona. Sillä tavalla sisko on ollut omaishoitaja, että on toki siellä pitänyt taloa pystyssä ja siivonnut ja auttanut äidin asioissa. Muttei todellakaan mitään pessyt tai pyyhkinyt.
Minä olisin halunnut näitä perintökoruja ihan omaan käyttööni edes osan. Tai kotiin perintöhuonekaluja, joilla on valtavaa tunnearvoa. Aivan sama, jos eivät olisi menneet rahallisesti tasan, mutta näillä oli minulle tunnearvoa kaikilla. Vaikka saisin rahat takaisin, en voi ostaa mistään kaupasta enää isoäidin vihkisormusta tai Omegan kelloa 1940-luvulta - ainakaan samanlaista. Enkä sitä kustavilaista sohvaa, jossa olen esikoistani imettänyt tai jossa olen lapsena syönyt keksejä mummin kanssa. Tai seinäkellosta, josta tulee tietynlainen rauhallinen ääni huoneeseen.
Tästä on kyse, ei niinkään rahasta.
ap
Edellisessä lauseessa sanot että sisko on siivonut mutsinne kämppää ja seuraavassa ettei todellakaan ole pessyt mitään? Koita päättää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ollut edes hautajaisissa?🤣
Ihmeellinen naurunaihe sinulle. Ei, en päässyt. Lentoja ei ole ollut koronan takia, enkä ole voinut olla kumpaankin suuntaan kahden viikon palkattomassa karanteenissa. Sitä paitsi hautajaiset tulivat niin nopealla ajalla, etten olisi mitenkään ehtinyt järjestää kuljetusta Suomeen mitään kautta. Tuohon aikaan Yhdysvalloista ei päässyt Suomeen kuin käsittämättömillä välilaskuilla, eikä silloinkaan ollut taetta päästä perille.
Tämä korona on kyllä laittanut elämän ihan tarpeeksi sekaisin, ei tarvitse nauraa.
ap
Sama juttu itselle, en päässyt isäni hautajaisiin koronan vuoksi.
Tää on kiva palsta muuten, mutta ihme naurajia ja trolliksi syyttäjiä joka keskustelussa. Kannattaa jättää ap ne omaan arvoonsa :)
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole asunut äitini luona varsinaisesti hoitamassa tätä, vaan siksi, että menetti itse oman asuntonsa eron takia. Oli niin sanotusti kätevää, että äitini luona oli ylimääräisiä huoneita, joihin sisko sitten asettui. Äiti on siis ollut suurimman osan tästä ajasta sairaalassa, ei suinkaan kotona. Sillä tavalla sisko on ollut omaishoitaja, että on toki siellä pitänyt taloa pystyssä ja siivonnut ja auttanut äidin asioissa. Muttei todellakaan mitään pessyt tai pyyhkinyt.
Minä olisin halunnut näitä perintökoruja ihan omaan käyttööni edes osan. Tai kotiin perintöhuonekaluja, joilla on valtavaa tunnearvoa. Aivan sama, jos eivät olisi menneet rahallisesti tasan, mutta näillä oli minulle tunnearvoa kaikilla. Vaikka saisin rahat takaisin, en voi ostaa mistään kaupasta enää isoäidin vihkisormusta tai Omegan kelloa 1940-luvulta - ainakaan samanlaista. Enkä sitä kustavilaista sohvaa, jossa olen esikoistani imettänyt tai jossa olen lapsena syönyt keksejä mummin kanssa. Tai seinäkellosta, josta tulee tietynlainen rauhallinen ääni huoneeseen.
Tästä on kyse, ei niinkään rahasta.
ap
Minä, minä, minä. No minkä verran korvasit siskolle talon hoidosta aikanaan?
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole asunut äitini luona varsinaisesti hoitamassa tätä, vaan siksi, että menetti itse oman asuntonsa eron takia. Oli niin sanotusti kätevää, että äitini luona oli ylimääräisiä huoneita, joihin sisko sitten asettui. Äiti on siis ollut suurimman osan tästä ajasta sairaalassa, ei suinkaan kotona. Sillä tavalla sisko on ollut omaishoitaja, että on toki siellä pitänyt taloa pystyssä ja siivonnut ja auttanut äidin asioissa. Muttei todellakaan mitään pessyt tai pyyhkinyt.
Minä olisin halunnut näitä perintökoruja ihan omaan käyttööni edes osan. Tai kotiin perintöhuonekaluja, joilla on valtavaa tunnearvoa. Aivan sama, jos eivät olisi menneet rahallisesti tasan, mutta näillä oli minulle tunnearvoa kaikilla. Vaikka saisin rahat takaisin, en voi ostaa mistään kaupasta enää isoäidin vihkisormusta tai Omegan kelloa 1940-luvulta - ainakaan samanlaista. Enkä sitä kustavilaista sohvaa, jossa olen esikoistani imettänyt tai jossa olen lapsena syönyt keksejä mummin kanssa. Tai seinäkellosta, josta tulee tietynlainen rauhallinen ääni huoneeseen.
Tästä on kyse, ei niinkään rahasta.
ap
Ymmärrän enemmän kuin hyvin!
Mulle teki velipuoli kans samalla lailla. Kuolinpesässä ei ollut varsinaista omaisuutta, mutta minäkin olisin halunnut joitain asioita lapsuudestani. No, olihan siellä Arabian astiasarjoja, pari aika arvokasta kotimaista lasia olevaa maljakkoa ja jokunen kultakoru, jotka olin äidille itse ostanut aikoinaan, velipuoli eli osittain äidin kustannuksella, ja sai jotain tukia tai korvauksia jostain, en tarkemmin tiedä.
Kaveri oli ehtinyt myydä fillarin äidin naapurille, ottaa kaikki ihanat vanhat (kuin uudet, hyvin säilytetty) Vallilat ikkunoista ja mitä kaikkea muuta, mitä en edes tiedä. Arabiat oli kiikuttanut omalle kämpälleen, samoin vähänkään arvokkaat huonekalut ja vintaget, kuten Ratian "Palaset" -sarjan, mikä sekin alunperin oli minun. Korujakin vaati itselleen, vaikka minä ne olin maksanut ja lahjaksi antanut. Ja niiden oli jo aikoinaan sovittu minulle myös jäävän kuoleman jälkeen.
Poika oli tehnyt luottokorttivelkaa, jota äiti oli maksellut, kaikin puolin siis kusetti, pikku kultamussukka. Tililtä oli joka kk maksettu mussukalle useita satoja euroja. Kännykänkin vei ja sain soitella operaattorin sulkemaan. Kun pistin tiukille, huusi päin naamaa kuinka "Rahanahne olet" ;D Jotain pielessä...
Kun sain isäni perinnön (meillä siis eri isät) olisi minun pitänyt pyytää velipuoleltani joku ihmeen valtakirja siihen liittyen, mutta kun kerroin tilanteestani pankkiin ja millainen ihminen on kyseessä, totesi virkailija, että jaahas, me hoidammekin asian täällä oman lakimiehemme kanssa. Kaveri olisi taatusti yrittänyt vaatia itselleen osuutta perinnöstäni, mihin ei ollut osaa eikä arpaa. Onneksi ei tarvitse koskaan enää tavata.
Ja jos nyt minua ahneeksi syytellään, niin perinnön sijoitin asuntoon, mikä jää tyttärelleni aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole asunut äitini luona varsinaisesti hoitamassa tätä, vaan siksi, että menetti itse oman asuntonsa eron takia. Oli niin sanotusti kätevää, että äitini luona oli ylimääräisiä huoneita, joihin sisko sitten asettui. Äiti on siis ollut suurimman osan tästä ajasta sairaalassa, ei suinkaan kotona. Sillä tavalla sisko on ollut omaishoitaja, että on toki siellä pitänyt taloa pystyssä ja siivonnut ja auttanut äidin asioissa. Muttei todellakaan mitään pessyt tai pyyhkinyt.
Minä olisin halunnut näitä perintökoruja ihan omaan käyttööni edes osan. Tai kotiin perintöhuonekaluja, joilla on valtavaa tunnearvoa. Aivan sama, jos eivät olisi menneet rahallisesti tasan, mutta näillä oli minulle tunnearvoa kaikilla. Vaikka saisin rahat takaisin, en voi ostaa mistään kaupasta enää isoäidin vihkisormusta tai Omegan kelloa 1940-luvulta - ainakaan samanlaista. Enkä sitä kustavilaista sohvaa, jossa olen esikoistani imettänyt tai jossa olen lapsena syönyt keksejä mummin kanssa. Tai seinäkellosta, josta tulee tietynlainen rauhallinen ääni huoneeseen.
Tästä on kyse, ei niinkään rahasta.
ap
Edellisessä lauseessa sanot että sisko on siivonut mutsinne kämppää ja seuraavassa ettei todellakaan ole pessyt mitään? Koita päättää!
Ehkä fiksummat ymmärsivät, ettei sisko pessyt tai pyyhkinyt ÄITIÄNI. Sinulle tämäkin asia piti ihan rautalangasta vääntää.
ap
No sitten tuskin ovat olleet mitään arvokoruja.