Millä tavalla saisi mahdollisimman helppohoitoiset hiukset ja ihon?
Pesen hiukset noin kaksi kertaa viikossa ja käyn kampaajalla noin kahdesti vuodessa. Hiukset ovat tasapitkät, paksut ja melkein luonnollisen väriset. Hoidan hiuksia siten, että harjaan ne ainoastaan ennen pesua ja pesun päätteeksi laitan niihin hoitavaa suihketta. Ongelmana on hiusten rasvaisuus, joka näkyy yleensä noin vuorokauden-parin jälkeen. Lisäksi hiukset takkuuntuvat helposti, kun ne ovat auki.
Kasvot pesen noin joka toinen päivä, jonka päätteeksi laitan ihovoidetta ja sellaista meikkiä, joka ei häiritse, vaikkei sitä illalla pesisikään pois. Kasvojen hoitaminen tuntuu jotenkin turhamaiselta ja tylsältä asialta, joten haluaisin käyttää vähemmän aikaa siihen.
Vartalon pesen päivittäin suihkussa ja hampaat kahdesti päivässä. Ongelmana on se, että hiukset näyttävät usein rasvaisilta ja menevät takkuun. Kasvojen ihoni hyvin helposti näyttää rasvaiselta ja vähän laikukkaalta. Lisäksu jo nykyisellään kasvojen- ja hiusten hoitamiseen kuluu liikaa aikaa, kun ilmeisesti hiukseni ja ihoni ovat luontaisesti niin hankalat.
Tarkoitus olisi käyttää hieman vähemmän aikaa hiusten- ja ihonhoitoon ja saada kuitenkin hiukset ja iho näyttämään paremmilta. Olisiko ideoita, miten ratkaisisin kyseiset ongelmat?
Kommentit (3)
Ne meikit pestään JOKA ILTA POIS! Jos et jaksa pestä, älä meikkaa. Tuosta meikkien pesemättömyydestä johtuu se ihon laikkuisuuskin.
Jos sulla on yhtään aknea, edes lievää, hae yksityiseltä ihotautilääköriltä roaccutan-resepti. Sen avulla ihoa ei tarvitse juuri hoitaa muuten kuin vesipesulla ja perusvoiteella, ja hiuksiakaan ei tarvitse pestä välttämättä edes joka viikko. Rasvoittuminen loppuu käytännössä kokonaan, näin ainakin omalla kohdalla. Ja reseptin sain tosiaan ihan lievän (mutta sitkeän) aknen takia.
Vierailija kirjoitti:
Aina ei auta yhtään mikään, jos päänahka ja iho on rasvoittuvaa tyyppiä niin sitten se vaan on.
Mutta voi toki kokeilla sitä, että jos pesisi hyvin hellävaraisilla tuotteilla joissa ei ole sulfaatteja, koska osalla ihmisiä iho erittää vaan lisää rasvaa jos luontainen rasvakerros pestään pois kovilla putsareilla. Shampoista saa nykyään hyvin marketeistakin sulfaatittomia, curly girl villityksen seurauksena. Hoitoaine kannattaa laittaa myös vain latvoihin, jos sitä yleensä tarvii.
Kasvoille myös voi kokeilla esim. öljyputsareita kuten Luonkos öljykakku, tai hyvn hellävaraisia maitomaisia putsareita geelien tai saippuoiden sijaan.
Täytyykin kokeilla noita öljypohjaisia. Jospa iho rauhoittuisi niillä hieman. Oon sulfaatittomia shampoita kokeillutkin ja auttoivat paljonkin takkuumtumiseen ja osin jopa rasvoittumiseen (ennen ongelma oli vieläkin pahempi). Ehkä mun pitäisi tasata latvoja useammin tai vähän enemmän kerralla tms.