Muita, joilla ei ole työelämän kannalta "hyödyllisiä" perhesuhteita ja olette juurettomia? - tapaus pikkukaupunki
Taustatietona: olen kasvanut pikkukaupungissa X. Vanhempani ovat kotoisin muualta Suomesta, heidän sukujuurensa ovat eri maakunnissa. Suku on levittäytynyt pitkin Suomea. Pikkukaupungissa, jossa asuin, oli tavallista, että monet olivat asuneet jo sukupolvien ajan ko. paikkakunnalla. Monilla oli siis hyvät verkostot, setiä, tätejä ja serkkuja yllin kyllin, tiedettiin ja tunnettiin monet naapurit ja paikkakuntalaiset.
Meillä ei ollut pikkukaupungissa sitä etua, että olisimme olleet "ännännen polven paikkakuntalaisia", joilla on vahvat verkostot ja juuret paikkakunnalla. Paikkakunnalla oli tapana, että ns. oman kylän tytöt ja pojat haluttiin työllistää omaan kuntaan ensin kesätöihin ja sitten pysyvästi, kunhan he palaavat opiskeluvuosien jälkeen takaisin. Nämä oman kylän tytöt ja pojat olivat niitä paikkakunnan tunnettujen sukujen vesoja, joilla on pitkä historia paikkakunnalla. Kummasti sille kotiseudulle palaavalle opettajalle/lakimiehelle/papille/psykologille tms löytyy vakipaikka heti tuosta kaupungista, kun tutkinto on paketissa. Noihin paikkoihin ei ulkopuolisella ole mahdollisuutta, kun ne on pedattu sille oman kylän tytölle/pojalle. Mystisesti vakipaikka avautui juuri silloin, kun oman kylän tyttö/poika oli tulossa tutkinto takataskussa kotiin, vaikka työpaikkatilanne paikkakunnalla olisi ollut tiukka ja muille olisi myyty "ei oota" jo vuosia.
Toinen asia liittyy siihen, että perhesuhteilla en ole saanut muutenkaan uralla apua. Vanhempani ovat koulutukseltaan tavallista keskiluokkaista väkeä, sairaanhoitaja ja insinööri. Heidän kauttaan ei avautunut pikkukaupungissa kesätöitä tai muita suhteita, heillä ei ole verkostoja, joista olisi ollut työelämässä apua eikä yritystä, johon olisi voinut työllistyä. Minä olen käynyt yliopiston aivan muulta alalta (ei humanistinen), hyvin arvosanoin. Kaikki työpaikat, harkkapaikat ja verkostot on saanut luoda täysin tyhjästä, kun perhesuhteista ei ole ollut apua eikä vanhempien ala liippaa omaa alaa ollenkaan. Olen muuttanut monta kertaa kesätöiden/töiden perässä pitkin Suomea sinne, missä on sattunut olemaan paikka auki. Minnekään on vaikea juurtua, kun saa muuttaa töiden perässä ja aina uudessa paikassa olet se ulkopuolinen, kun "et sinä Laura ole täältä kotoisin eivätkä juuresi ole täällä".
Sitten opiskelukavereissa on vaikka kuinka paljon näitä, joilla vanhemmat on samalla alalla. Alalla tuttu sukunimi auttaa noita opiskelukavereita työllistymään, vanhempien suhteista on etua (tunnet paljon ihmisiä alalta jo valmiiksi ja he tuntevat sinut) ja kyllähän mielellään annetaan työpaikka sille "Annen ja Penan pojalle/tytölle". Osalla opiskelukavereista vanhemmat saattoivat olla eri alalla, mutta hyvin arvostetuissa yhteiskunnallisissa johtotehtävissä pk-seudulla. On vähän eri tilanne edetä ja luoda suhteita, kun vanhempien kautta ovet avautuvat jo valmiiksi.
Onko muilla tilanne, että "hyödyllisiä" sukujuuria ja perhesuhteita ei ole ja olette työelämässä juurettomia?
Ap
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Kuka enää edes palaa koulutuksen jälkeen kylille?
No tätä itsekin mietin. Kerran kun sieltä perseestä on päässyt pois niin luulisi pysyvänkin poissa.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tätä ilmiötä myönnetä niissä pikkukaupungeissa ja kunnissakaan. Kaikista peli on reilu ja rehti.
Paras oli, kun eräässä paikassa piti julistaa virka auki julkisesti lakisyistä, vaikka siihen oli katsottu tyyppi valmiiksi. Tuossa paikassa ratkaistiin asia laittamalla ilmoitus paperisena paikan ilmoitustaululle. Ja elettiin kuitenkin reippaasti 2010-lukua.😁
No eihän nuo mitään harvinaista ole, että paikka on jo auetessaan täytetty.
17 lisää vielä. Koska oikeesti tuntuu että kaikki kattoo ja kyselee vaan että kenes likkoi sää olet, ja ihmettelee miten tänne kylään eksynyt. (Miehen "perässä" vaihdoin siis paikkakuntaa) Aattelin että kyllä jotain töitä saan helposti kun en liian kranttu edes ole, mutta kieroon vaan katellaan 😏 Sitä ennen ajattelin että tälläiset kyläjutut on vähän höpöhöpö juttuja, mutta alan uskomaan että kylän alkuperäset asukkaat ei hyväksy muita kyläänsä, varsinkin jos sattuu olemaan isommasta kaupungista ja pukeutuu muuhun kuin kumppareihin tai crokcseihin 😁 tai sitten kuvittelen, liikaa vapaa-aikaa! Tarviin töitä.
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla kade, kun et itse ole noita oman kylän tyttöjä?
Se on voi voi ja mee muualle töihin.
t. serkusavioliiton tuotos perähikiältä
Oksennan tuollaiselle nepotismille.
Vierailija kirjoitti:
17 lisää vielä. Koska oikeesti tuntuu että kaikki kattoo ja kyselee vaan että kenes likkoi sää olet, ja ihmettelee miten tänne kylään eksynyt. (Miehen "perässä" vaihdoin siis paikkakuntaa) Aattelin että kyllä jotain töitä saan helposti kun en liian kranttu edes ole, mutta kieroon vaan katellaan 😏 Sitä ennen ajattelin että tälläiset kyläjutut on vähän höpöhöpö juttuja, mutta alan uskomaan että kylän alkuperäset asukkaat ei hyväksy muita kyläänsä, varsinkin jos sattuu olemaan isommasta kaupungista ja pukeutuu muuhun kuin kumppareihin tai crokcseihin 😁 tai sitten kuvittelen, liikaa vapaa-aikaa! Tarviin töitä.
Mä en tullut koskaan hyväksytyksi, muutin sinkkuna töiden perässä. Vaihdoin suosiolla paikkakuntaa parin vuoden päästä isompiin ympyröihin.
Vierailija kirjoitti:
17 lisää vielä. Koska oikeesti tuntuu että kaikki kattoo ja kyselee vaan että kenes likkoi sää olet, ja ihmettelee miten tänne kylään eksynyt. (Miehen "perässä" vaihdoin siis paikkakuntaa) Aattelin että kyllä jotain töitä saan helposti kun en liian kranttu edes ole, mutta kieroon vaan katellaan 😏 Sitä ennen ajattelin että tälläiset kyläjutut on vähän höpöhöpö juttuja, mutta alan uskomaan että kylän alkuperäset asukkaat ei hyväksy muita kyläänsä, varsinkin jos sattuu olemaan isommasta kaupungista ja pukeutuu muuhun kuin kumppareihin tai crokcseihin 😁 tai sitten kuvittelen, liikaa vapaa-aikaa! Tarviin töitä.
Mitä odotit tyhjenevältä ja talousongelmaiselta pikkukylältä? Kyllähän se kymmastuttaa, miksi joku sinne muuttaa ilman työpaikkaa, kun se ei ole kasvukeskus. Mitäpä jos seuraava muutto tehtäisiin sinun ehdoilla eikä miehen?
Oletkohan opettaja? Mietin mikä ammatti työllistäisi ympäri Suomen mutta vakipaikat silti tiukassa..Et olisi kyllä ainoa opettaja jolla kuvio on alkuvuodet tuo.
Itse olen juureton ja ihan ilman mitään vanhempien suhteita rakennettu oma ura. Aika normaali tilanne minusta, pikemminkin harvinaista toisinpäin (eikä minusta yksiselitteisesti etu ihmisille). Mutta tavallaan helpompaa, kun on muuttanut pk-seudulle opiskelemaan ja alan työpaikat on täällä.
Vierailija kirjoitti:
Pääkaupunkiseudulla asuvana ei ole tuota ongelmaa. Melkein kaikki työkaveritkin on muualta muuttaneita. Miksi kukaan haluaa väkisin jäädä ummehtuneeseen pikkukaupunkiin?
On niissä pikkukaupungeissa omat hyvät puolensa. Etenkin, jos paikkakunnan väkiluku on kasvava ja maakuntakeskus on lähellä. Näin se porukka ei ole niin sisäänpäin kääntynyttä.
Mulla olisi Suomessa ollut ihan hyvät verkostot, mutta lähdin ulkomaille opiskelemaan ja jäin sille tielleni, olen siis joutunut luomaan verkostoni ihan itse nollapisteestä. Ei kaduta ja tuo kyllä ihan erilaista onnistumisen iloa kun on ns Self-made.