Oletko vihannut pakkohiihtoa koulussa? Onko hiihtämisen riemu löytynyt uudelleen?

Vihasin ja vihaan edelleen, kuten koko talvea. Vältän kaikenlaista ulos menemistä niin kauan kuin on lunta ja pakkasta. 

Pakkoluistelua vihasin oikeasti kun minulla oli huonot luistimet ja puolet liikuntatunnista meni lumen auraamiseen jäältä

Peruskoulu tappoi hiihtoinnostuksen tyystin pitkäksi aikaa. Pääsin peruskoulusta ysärin alkuvuosina, ja seuraavan kerran löysin itseni suksilta 2000-luvun puolella. Nykyään omistan sekä perinteisen sukset että luistelusukset, mutta mikään himohiihtäjä en ole edelleenkään. Tykkään käydä hiihtämässä omaan tahtiini, mutta en siis ole ensimmäisenä hönkimässä ensilumen ladulle tai joka päivä suksimassa.

Ei ole löytynyt , just kävin lääkärissä ja oli ylipainoa , lääkäri ehdotti hiihtoa hyvä etten oksentanut.

Kyllä se hiihtäminen loppui, kun koulu loppui.

Mä rakastin hiihtämistä lapsena. Luistelua olen aina vihannut.

Vierailija kirjoitti:

Pakkoluistelua vihasin oikeasti kun minulla oli huonot luistimet ja puolet liikuntatunnista meni lumen auraamiseen jäältä

Minäkin inhosin luistelua, hiihtäminen oli ihan ok vaikka en koulun hiihtokilpailuissa pärjännytkään.

Kävin kansakoulua 60-luvulla ja vihasin vuosittaisia hiihtokilpailuja. Mulla oli huonot sukset ja siteet, ja olin aina toiseksi viiimeisin. Puusuksien pohjaan tarttui klimppejä ja sukset eivät luistaneet tai jos luistiva tnini vain taaksepäin- ladut olivat siihen aikaan surkeat ja mäet vaaralliset. 

Teini-iässä 70-luvulla sain uudet lasikuitusukset ja niillä hiihtäminen sujui homattavasti paremmin, että jopa kävin lukion liikuntatunneilia hiihtämässä parin kaverin kanssa. Muut pitivät meitä höppänöinä kun emme halunneet pelata lätkää.

Tykkäsin hiihtämisestä ihan hurjasti, mutta en tykännyt koulussa järjestetyistä hiihtokilpailuista, joita oli joka vuosi.

Tykkäsin hiihtämisestä tosi paljon, mutta koulun hiihtokilpailut latistivat innostuksen täysin. Samoin se ainainen suksien roudaaminen kotoa koululle ja takaisin kotiin otti päähän. Se oli oikeastikin tosi raskasta pienelle lapselle.

Hiihdon ilo vietiin ala-asteella kun kierrettiin verenmaku suussa peltoa ympäri. En ole sen jälkeen hiihtänyt, siitä on nyt n. 30v aikaa.

Mikään ei tapa innostusta tehokkaammin kuin huonot välineet. Itsellä oli onnekkaasti kunnon välineet (jo 70-luvulla). Siitä pidin huolen myös omien lasten kanssa, että heillä oli toimivat välineet. Yhtä hyvin ei ollut muilla...eikä se ollut rahasta kiinni.... :(

Pidin hiihdosta lapsena ja pidän edelleen. Ja niin tykkäävät lapsenikin. 7v on hiihtänyt joka päivä meidän pihassa jonkun 1,5 tuntia ja 4 v painaa jo hirveetä kyytiä, välillä umpihangessa. Hiihtämiseen ei tarvita valmiita latuja. Mikä sen hienompaa kuin hiihtää koskemattomilla hangilla.

Vihasin hiihtoa koulussa. Sukset olivat vanhat eikä vanhemmat voidelleet niitä edes mitenkään, lisäksi muistan että toinen suksi vinkui hiihdettäessä.

Kävin n. 5 vuotta sitten hiihtämässä hyvillä välineillä jotka sain työkaverilta lainaksi. Suunnitelmissa oli käydä kerran mutta taisin käydä n. 10 kertaa ja se oli jopa ihan kivaa. Ei vieläkään ole lempiurheilulajini mutta suunnittelin ostavani ensi talveksi sukset itselleni kun lapset ovat sen ikäisiä että heidän kanssaan voi lähteä hiihtämään.

Olen vihannut hiihtoa peruskoulusta asti. En ole suksiin sen jälkeen koskenut ja olen nyt 55 v., joten tuskin asiaan tulee muutosta. Mutta tykkään kävellä järven jäällä nastakengillä, ja kaikkein eniten pidän hangella kävelystä silloin kun hanki kantaa, joten ihan kaikkea talviliikunnan iloa koulu ei onnistunut pilaamaan.

Olen aina rakastanut hiihtämistä. Ensimmäiset sukseni sain n.4v. Koulussa odotin innoissani liikuntatunteja, erityisesti hiihtoa ja uintia! Palloilulajeja ja pesäpalloa inhosin.

Minulta puuttuu tyystin kilpailuvietti, olin lapsena pienikokoinen ja mieluummin lukutoukka.

Räkä poskella riehuminen ei napannut silloin eikä myöhemminkään.

Tykkään hiihdellä omaan tahtiin, omistan nykyään pelkät eräsukset.

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei tapa innostusta tehokkaammin kuin huonot välineet. Itsellä oli onnekkaasti kunnon välineet (jo 70-luvulla). Siitä pidin huolen myös omien lasten kanssa, että heillä oli toimivat välineet. Yhtä hyvin ei ollut muilla...eikä se ollut rahasta kiinni.... :(

Allekirjoitan tämän. Monoihin piti ostaessa jättää kasvunvaraa ja suksetkin olivat alkuun aivan liian pitkät samasta syystä, kunnon suksivoiteitakaan ei ollut. Lisäksi niinkin pieni asia lapsena harmitti kuin suksien pidikkeiden puute. Siis ne pidikkeet, joihin pujotetaan sukset ja napsautetaan sauvat kiinni siten, että suksia on helppo kantaa. Noita oli jo omaan kouluaikaani olemassa, enkä sellaisia saanut. Se suksien raahaaminen kouluun oli aina oma operaationsa, eikä kyllä yhtään helpottanut sen hiihtoinhon laannuttamiseen.

-3

Mulla ei ole suksia että voisin kokeilla vaikka mieli kyllä tekisi ihan hurjasti. Toisaalta reilu 10 vuotta (ei kun herranjestas, liki 20 vuotta sitten) mulla oli kaveri jolla oli ylimääräiset sukset ja sen kanssa käytiin kerran ja silloin se itsellä jäi ihan kertakokeiluksi koska se hiihtäminen oli ihan helkkarin raskasta ja vaatiikin oikeasti hyvää kuntoa vaikka vetäisi ihan vaan pertsaa..

Hiihto oli ihan kivaa. Voisin vieläkin hiihtää, en ole vain jaksanut hommata tarvikkeita.

Luistelu taas oli suoraan helvetistä. Minulla ainakin luistimet tekivät kauhean kipeää jaloille ja joskus olin ihan itku silmässä liikuntatunnin jälkeen kun jalkoihin sattui niin paljon. Sama ongelma oli kaikkien luistinten kanssa.