Mihin lumet parvekkeelta, alas ei saa heittää ettei kukaan jää alle
Kommentit (21)
Sulata ja keitä ne kattilassa lapiollinen kerrallaan. Sitten käytät vedet juomavetenä. Todella ekologista.
Sulatin hiustenkuivaajalla, alaspäin tippuvaa vettä hankala kieltää. Sain myös ihanat jääpuikot parvekekoristeiksi vaivanpalkaksi!
Heitä yöllä vähän kerrallaan, ei siitä mitään isompaa ääntä lähde. Ensisijaisesti kauhoisin sankoon ja kylppäriin sulamaan ja viemäriin.
Lapioin alas silloin kun kauhakuormaaja on paikalla.
Tee komea lumiukko ja katsele aikanaan, kun se sulaa.
Itse heitin ihan vain alas. Heitin myös joulupaskarteluista ylijääneet puunkarahkat/kepit. Ohikulkeneet koirat jatkokäsittelivät ne leikkeihinsä ihan päivän sisällä eikä mitään jäänyt jäljelle.
t. toka kerros
Meidän parvekkeella lumet saavat sulaa omia aikojaan, ei siellä talvella oleilla. Mutta ehdottaisin että pyytäisit jotain kaveria vahdiksi pihalle ja ilmoittamaan sinulle, kun parvekkeen alla ei liiku ketään ja lumet on turvallista pudottaa.
Kaveri meni ulos vahtimaan ettei kukaan kävele alle, kun minä lapioin lumet kaiteen yli.
Vierailija kirjoitti:
Heitä yöllä vähän kerrallaan, ei siitä mitään isompaa ääntä lähde. Ensisijaisesti kauhoisin sankoon ja kylppäriin sulamaan ja viemäriin.
Yölläkin kannattaa varmistaa, ettei mene alakerroksien parvekkeille.
Nyt vain kärsit ja odotat kevättä. Sitten hommaat parvekelasit ja seuraavina talvina ei tule enää lumiongelmaa.
Sulatettu lumi on hyvää kasteluvettä kasveille.
Katsoin kaiteen yli, että ketään ei ollut alla ja heitin lumet lapiolla alas. Viskaan myös joulukuusen pihalle samalla menetelmällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitä yöllä vähän kerrallaan, ei siitä mitään isompaa ääntä lähde. Ensisijaisesti kauhoisin sankoon ja kylppäriin sulamaan ja viemäriin.
Yölläkin kannattaa varmistaa, ettei mene alakerroksien parvekkeille.
Toki, tietenkin, ja silloinkin voi olla kaveri alhaalla varmistamassa. Mutta ihan pieniä määriä siis, ja jos on kokkareita niin kauemmas, ellei ole esim. autoja alapuolella. Höttölumi putoaa varmasti alakerran parvekkeille, eli sitä sitten kylppäriin sulamaan.
Parvekelasit löytyy,joten ei ole lumiongelmia.
Hahhah.
Parveke pitää tyhjentää lumesta, koska kuorma on niin suuri. Rakenteet rasittuvat. Tietenkin heittelet alas, katsot vaan ettei kukaan jää alle.
Tiputa vaivihkaa alakerran naaapurille.
Lapio mustiin jötesäkkeihin, tai sankoon ja kaadat pesuhuoneeseen. Kai teillä taloyhtiö antaa ohjeet.
Lapioin lumet säilytyslaatikoihin ja kumosin ne kylppärin lattialle, kun en jaksanut lähteä kantamaan alas takapihalle.
Kauho ämpäriin ja kaadat lavuaariin/vessanpönttöön/kylppärin viemäriin :D