Lue keskustelun säännöt.
Te joiden vanhemmat pilasivat elämänne, miten jaksatte?
30.01.2021 |
Narsistiäitini on tuhonnut psyykeni. Luulin terapian jälkeen että voisin eheytyä mutta se on väärä luulo. Kun elämän ensimmäiset 20 vuotta on sairasta meininkiä kotona, ei siitä minusta täysin voi parantua. Minun on vaikea edelleenkin luottaa ihmisiin, ystävystyä jne vaikka olen 40! Mieleen tulee ahdistavia muistoja siitä miten äitini vihasi minua, haukkui, kertoi sairaita asioita esim omasta seksielämästään. Sen lisäksi minua kiusattiin koulussa mutta se oli pientä äitini aiheuttamaan tuskaan verrattuna.
Kommentit (12)
En sanoisi että pilasi elämäni, he vaan eivät olleet kypsiä vanhemmiksi millään tavalla, alkoholismi ja mielenterveys ongelmat joihin eivät halunneet edes hakea apua. Kaiken tän jälkeen olen vaan sitä mieltä että sosiaalityöhön pitäisi kehittyä, lasta tulisi kuulla yksin vaikka jo neuvolassa ja viimeistään kouluiässä koulu terveydestä siitä miten kotona voidaan. Kukaan ei koskaan kysynyt tätä omassa lapsuudessa ilman vanhempien läsnäoloa. Kukaan ei kysynyt juoko vanhemmat paljon, käyttääkö he fyysistä väkivaltaa, onko olosi turvallinen kotona...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa nro 2, että et koe samoin! Tarkoitan tätä siis aidosti. Minua masentaa, että edes pitkä terapia ei poistanut surua ja vahinkoja mitä elämässä tapahtui. Pystyn käymään töissä ja se on paljon se, mutta kärsin aina enemmän tai vähemmän. Ap
En ole selvinnyt. Koko ikäni kestänyt masennus on pahentunut viime vuosina, nyt odotan pääsyä psykoterapiaan, se on viimeinen toivoni. Lääkkeitä käytän paljon.
Minulla on samanlainen tarina ja ikää 28.
Joka päivä tunnen taakan harteillani. Ajaudun manipuloivien ihmisten pariin, miellytän turhaan ja venyn yli rajojeni, jonka takia myös ajaudun burn outiin nopeasti. Minulla ei myöskään taida olla mitään hehkutettua elämäniloa.
Äitini senkus vetää rooliaan, edelleen. Olen irtautunut perhesirkuksestamme muutama vuosi sitten. Äitini ei välitä lapsestani ja on samalla rajannut isäni mahdollisuuksia lapsenlapseensa. Sairas kuvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua hakattiin lapsena koivuvitsalla niin, että iho oli kymmenillä haavoilla, revittiin hiuksia tukoittain päästä, lyötiin sillä mikä nyt kulloinkin käteen sattui osumaan. Lisäksi seksuaalinen hyväksikäyttö. Molemmat vanhemmat syyllistyivät pahoinpitelyyn ja hyväksikäyttöön. Äiti oli lisäksi mustasukkainen minulle isältäni saamastani "huomiosta". Minulla on ollut lapsuudesta saakka dissosiaatiohäiriö, tosin tämä diagnosoitiin vasta kestettyään reilut 35 vuotta. Terapia auttaa jonkin verran. Olen äärettömän katkera enkä pahemmin pidä yhteyttä elämäni tuhonneisiin. Sukulaisetkin tiesivät mitä meillä kotona tapahtuu, mutta kukaan ei puuttunut.
Sisuunnuin ja suutuin. Lapsuuteni pilasivat, mutta aikuisena minä olen ohjaksissa ja päätän mitä tapahtuu. Eivät päässeet pilaamaan aikuisuuttani. Olen järjestänyt itse itselleni sen kaiken mitä häröt vanhempani eivät osanneet tai halunneet järjestää.
Olen aika kovaluontoinen ja itsepäinen. Suutun ennemmin kuin luovutan, masennun tai alan itkeä. Lapsena sain kuulla kunniani itsepäisyydestäni ja kärsin monet selkäsaunat kun en suostunut mykkänä mielivaltaisuuksiin. Aikuisena vaistomainen suuttuminen huonosta kohtelusta on ollut pelastukseni ja suojelusenkelini.
Arvostakaa hyvät ihmiset tervettä kiukkuanne, se varoittaa että nyt teidän rajojanne loukataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisuunnuin ja suutuin. Lapsuuteni pilasivat, mutta aikuisena minä olen ohjaksissa ja päätän mitä tapahtuu. Eivät päässeet pilaamaan aikuisuuttani. Olen järjestänyt itse itselleni sen kaiken mitä häröt vanhempani eivät osanneet tai halunneet järjestää.
Olen aika kovaluontoinen ja itsepäinen. Suutun ennemmin kuin luovutan, masennun tai alan itkeä. Lapsena sain kuulla kunniani itsepäisyydestäni ja kärsin monet selkäsaunat kun en suostunut mykkänä mielivaltaisuuksiin. Aikuisena vaistomainen suuttuminen huonosta kohtelusta on ollut pelastukseni ja suojelusenkelini.
Arvostakaa hyvät ihmiset tervettä kiukkuanne, se varoittaa että nyt teidän rajojanne loukataan.
Tämä toimii normaaleilla ihmisillä, mutta ei niillä, ketkä on lapsena lannistettu, nöyryytetty, häpäisty ja hakattu hiljaisiksi ja pelokkaiksi. Tällainen ihminen tietää ja tunnistaa aikuisena kun häntä kohdellaan väärin, mutta hänellä ei ole mitään keinoja puolustaa itseään.
Minun äiti oli myös fyysisesti väkivaltainen. Kuten kirjoitin, pystyn käymään töissä, mutta ajan itseni piippuun, yritän miellyttää ja venyi ja venyn. Keikun jatkuvasti jaksamisen äärirajoilla. Parisuhteessa olen jäänyt kynnysmatoksi jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisuunnuin ja suutuin. Lapsuuteni pilasivat, mutta aikuisena minä olen ohjaksissa ja päätän mitä tapahtuu. Eivät päässeet pilaamaan aikuisuuttani. Olen järjestänyt itse itselleni sen kaiken mitä häröt vanhempani eivät osanneet tai halunneet järjestää.
Olen aika kovaluontoinen ja itsepäinen. Suutun ennemmin kuin luovutan, masennun tai alan itkeä. Lapsena sain kuulla kunniani itsepäisyydestäni ja kärsin monet selkäsaunat kun en suostunut mykkänä mielivaltaisuuksiin. Aikuisena vaistomainen suuttuminen huonosta kohtelusta on ollut pelastukseni ja suojelusenkelini.
Arvostakaa hyvät ihmiset tervettä kiukkuanne, se varoittaa että nyt teidän rajojanne loukataan.
Tämä toimii normaaleilla ihmisillä, mutta ei niillä, ketkä on lapsena lannistettu, nöyryytetty, häpäisty ja hakattu hiljaisiksi ja pelokkaiksi. Tällainen ihminen tietää ja tunnistaa aikuisena kun häntä kohdellaan väärin, mutta hänellä ei ole mitään keinoja puolustaa itseään.
Kyllä minua kohdeltiin juuri noin. Selkäsaunat, haukkuminen, mitätöiminen, nolaaminen ja isäpuolen humalassa tekemät pahoinpitelyt olivat arkipäivää. Mutta koska olin itsepäinen ja olin mielestäni oikeassa, en sisimmässäni luovuttanut. Ymmärrän silti että varsinkin herkät ja empaattiset ihmiset jyrätään tuollaisessa prässissä eivätkä he enää yritä puolustatua, ja se suututtaa minua aina. Itse olen kova ja itsekäskin, ja päätin että vielä minä näytän närhen munat noille. Ehkä en sitten ole normaali.
Kyllä minulla silti vaikeuksia oli, ja säröjä sielussa. Suuttuminen meni usein överiksi kun kuvittelin suojelevani itseäni ja pilasin monta ihmissuhdetta turhaan. Minulta puuttui luonteva käytös ja suhtautumistapa muihin ihmisiin koska en ollut sellaista kotona oppinut. Kaikki ns. "normaali" sosiaalinen toiminta muiden ihmisten kanssa piti opetella aikuisena uusiksi ja siinä meni vuosia. Katselin miten kunnollisista kodeista tulleet toimivat ja apinoin heidän käyttätymismallejaan. Vähitellen aloin tulla sinuksi sen ihmisen kanssa joka minun olisi pitänyt saada olla alusta lähtien. Mutta helppoa se ei ollut.
Haluaisin vain sanoa että älkää luovuttako. Olkaa hiukan itsekkäitä ja pitäkää ensin huolta itsestänne. Rikkinäisenä ette pidemmän päälle voi auttaa muitakaan.
Nosto