Mies nukkuu myöhälle iltaan, onko tämä ok?
Emme asu yhdessä, seurustelua takana nyt n. Vuosi. Mies ei saata koko päivänä aukaista viestejäni, vasta klo 20-01 välillä, ja silloin kertoo juuri heränneensä. Tiedän, että miehellä on oikeasti outo unirytmi (on työtön), mutta en enää tiedä voinko uskoa siihen, että nyt on taas viikon verran vastannut vasta niin myöhään illalla koska on kuulema nukkunut, eikä siis olla tällä viikolla sen takia nähtykään.. Mies ei myöskään vastannut kun soitin, koska väitti olevansa vanhempiensa luona, mutta ei silti edes seuraavana päivänä soittanut takaisin, vaikka sanoin että haluan jutella.
Uskallanko luottaa mieheen, voiko tuollainen unirytmi oikeasti olla mahdollinen? Viime viikolla mies sentään vastasi jo klo 18 aikoihin, mutta nyt pelottaa, että hän ei olekaan tosissaan.
Ja siis mies kyllä eilen laittoi viestiä, että on tosissaan ja olemme yhdessä (kun tätä kyseenalaistin). Kysyi myös, olenko tehnyt jonkun muun kanssa jotain, jos luulin että hän ei halua olla yhdessä. Eli kuitenkin on mustasukkainen? Tänään hän ei ole vielä koko päivänä aukaissut viestejäni.
Kommentit (40)
Just tollasen kanssa palstamamma hankkii lapsen ja sitten tulee tänne valittamaan, kun mies on niin laiska isä, ja tuli ihan yllätyksenä.
Aivan taatusti pyörittää muita naisia. Mies pitää yhteyttä jos on kiinnostunut. Näetkö onko kuitenkin ollut esim paikalla whatsapissa vaikkei ole sinun viesteihin vastannut? Lopun alkua...
Miks ihmeessä sinä ap roikut tuollaisessa tyypissä. Heitä mäkeen ,ja ole ilman, jos ei parempaa ilmaannu tulevaisuudessa.
Ei koskaan pidä tyytyä välttävään, paitsi tietysti, jos itse on samaa tasoa.
Sillä on salainen vuokratalli, kunnostaa siellä lapsuutensa unelma-autoa! Jätä se sika!
Vierailija kirjoitti:
Tapaatteko te ikinä?
Useamman kerran viikossa, mutt nyt tällä viikolla ei...
Ja miehen ystävät ja perhekin tietää minusta, niin en usko että ehkä pettäisi..
- Ap
Minä kävisin kyllä kävelyllä siellä suunnalla ja katselisin vähän, mitä näkyy, onko autoa pihassa tai valoja päällä. Jos on, niin soittaisin, että olen tulossa vierailulle ja laittaisin viestiä myös. Siitähän se mysteeri sitten selviää, kun näkee, miten reagoi ja mitä oikeasti puuhailee.. Sitten voi mennä käymään, jos ei ole ketään kotona, niin vastaako taas illalla, että on nukkunut koko päivän.
No jos ei saa unta öisin, niin nukkuu silloin, kun unen saa.
Ei ollenkaan kummallista.
Jos nukkuu päivän ei silloin taas saakaan öisin unta ja kierre on valmis.
Hänellä on unirytmi aivan sekaisin.
Tiedän tuollaisia ihmisiä.
Ja mitä haittaa moisesta on, kun mies asuu yksin ja on työtön.
Myös masennusta voi olla taustalla.
Ihan hyvin voi olla tuollainen rytmi, mutta ongelma elämänhallinnan kanssa on niin suuri, että tuskin jatkaisin.
Öisin pelaa netissä. Ei välttämättä rahapelejä. Tunnen tuollaisia.
Pitäisi kyllä panostaa seurustelusuhteeseen enemmän ja säätää päivärytmi sellaiseksi että ehtii toista tavata. Ellei pysty, on addikti.
Ei työttömän kanssa seurustella. Tuhoon tuomittu suhde. Millä tämä unisankari elättää itsensä?
Tiedän henkilön, joka on virkeimmillään aamuyöllä. Hänellä on sellainen luontainen rytmi. Ei ole mies,vaan nainen. Voisi olla vaikeaa yhteiselo, jos ei ole yhteistä virkeää aikaa.
Tunnistan tyypin. Tosin kysymyksessä ei ole mies, vaan 17 v poikani, jolla on koronarajoitusten, etäopetuksen ja pelaamisen takia mennyt vuorokausirytmi sekaisin. Käyttäytyy teinille ominaiseen itsekkääseen tapaan pyörien oman napansa ympärillä. Kauheasti tehdään nyt töitä, että rytmi palaisi Päivällä valvotaan ja yöllä nukutaan -tyyliin. Vähän kuin uusi unikoulu meidän perheessä.
"Miehesi" tilanteeseen kommentoin, että jss. Etsi joku aikuinen.
Ja jos olisi valhetta, niin miksi joku haluaisi valehdella että seurustellaan ja on tosissaan, jos ei oikeasti ole tai olisi vaikka muita naisia kiikarissa.
- Ap