Kukapa olisi uskonut että olen alkanut tuntea todellista kateutta? :(

Mitä kivaa näette siinä että elää harmaassa ja ankeassa Suomessa, rahat ei riitä mihinkään. Elämä on vain sitä että pyörii kotona ja välillä ulkona puistossa?

Sit ostat sitä samaa askaaa samoista aska S ja K ryhmän marketeista.

Tätä samaa loppuelämän.

https://www.seiska.fi/Hllwd/Jenkkitahtien-supervartalot-allistyttavat-J…

Helppo pysyy timminä kun on hoito henkilökunta ja kokit.

Kun köyhä menee kuntosalille, niin se saa vain rasitusvammoja.

Vierailija kirjoitti:

Yritä lohduttautua sillä, että et voi tietää mitä kulissien takana tapahtuu. Niillä rikkaimmillakin saattaa olla perheväkivaltaakin, sairastelua tai vaikka lapsettomuutta, josta ei somessa huudella. Ja rikkaista kulisseista huolimatta elämä voi tuntua todella tyhjältä. Itse luovuin kiiltokuvaelämästä, mutta olen nyt vaatimattomammissa puitteissa paljon onnellisempi.

Yleensä kuitenkin juuri rikkailla on myös kaikin muin tavoin hyvä elämä. On terveyttä, hyviä ihmissuhteita, mielekästä tekemistä, kun ei tarvitse rahaa miettiä.

Itsekin tunnen muutaman erittäin hyväosaisen perheen, ja heillä kyllä on aina mennyt loistavasti kaikilla elämänaloilla. Hyvä ystäväni ja miehensä jättäytyivät alle 50-vuotiaina kokonaan pois työelämästä, kun ei enää napannut ehtiä deadlineihin. Ja mikäs siinä, kun sittemmin ovat voineet keskittyä matkusteluun, harrastuksiin ja omalla kylpyläosastolla lillumiseen. :)

Juu, käy vähän kateeksi, vaikka eihän se heidän syy ole, että itse olen köyhä.

Itse en ole ikinä mitään someja seurannut, todellisuus on tarpeeksi masentava.

Vierailija kirjoitti:

Mitä kivaa näette siinä että elää harmaassa ja ankeassa Suomessa, rahat ei riitä mihinkään. Elämä on vain sitä että pyörii kotona ja välillä ulkona puistossa?

Sit ostat sitä samaa askaaa samoista aska S ja K ryhmän marketeista.

Tätä samaa loppuelämän.

Vaihtoehto on sota ja nälänhätä. Monet elävät kurjuudessa ihan oikeasti.

En tajua kaikenlaisia turhasta vinkujia. En ole itsekään mikään rikas, mutta säästän kovasti ja autan vielä köyhempiäkin. Elämä on just tässä, tee siitä merkityksellistä ja hyvää niissä puitteissa, mitä on tarjolla.

Oonko oikeasti ainut joka rehellisesti uskoo ettei raha tuo onnea? Minulla on tällä hetkellä hyvä taloudellinen tilanne, ehkä sellainen jota joku voisi kadehtiakin vaikka en miljonääri olekaan. Olen jollain tasolla masentunut, en saa asioista iloa ja kaikki tuntuu laimealta. Toki jos tässä päällä olisi vielä taloudelliset ongelmat, niin olisin vielä enemmän rikki. Mutta en usko, että tuntisin itseäni juuri nyt hirveän onnelliseksi, vaikka olisin multimiljonääri. Loppujen lopuksi sisäinen maailma ratkaisee sen onko onnellinen. Oma onneni ei ainakaan tällä hetkellä riipu minkään ulkoisen tekijän puutteesta.

Jos vertaa itseään varakkaampaan ja toteaa olevansa onneton, koska on köyhä, niin se on myös loputon suo. Koska ainahan tuo on suhteellista. Aina on joku joka on rikkaampi (ja joku köyhempi). Ei se vuokrayksiö Suomessa ole mitenkään surkeaa elämää, monelle se olisi luksusta. Itselleni se oli aikoinaan luksusta: muutin pois kotoa enkä meinannut uskoa miten onnekas oonkaan, että mulla on varaa asua yksin ”omassa” asunnossa. Omalla tarkoitan tässä yhteydessä sitä ettei asunnossa asunut muita. Miksi vertailukohtana siis täytyy pitää jotain influensseria? Miksi juuri sinun pitäisi kuulua rikkaimpien joukkoon? Minulle riitti aikoinaan se aiheuttamaan iloa ”rikkaudesta” että oli varaa asua yksin ja maksaa itse vuokra. Ajattelin, että monella ei ole tällaista luksusta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuollainen ihan tosielämässäkin kiiltokuvaelämää viettävä ystävä. On saanut aina kaiken mitä on halunnutkin: rikkaat vanhemmat, rikas puoliso, nätit lapset, unelmien työ graafisena suunnittelijana, muutama purjevene ja sijoitusasunto... Ikää hänelläkin vasta 31, mä saman ikäinen eikä mulla ole mitään. Ei edes terveyttä. En ole koskaan ollut edes vakituisessa työssä vaan tehnyt alaani kuulumatonta pskaa pätkissä. 

Tällaisessa tilanteessa kiinnostaisi kyllä ihan aidosti, mihin ystävyytenne pohjautuu vai onko niin, että tämä ystävä ei ole niitä aivan läheisimpiä kuitenkaan..?

Olen samaa ikäluokkaa, tällä hetkellä työtön ja köyhä kuin kirkonrotta, mutta en osaa kyllä ollenkaan samaistua tuohon tunteeseen.

Olen melkein liiankin tyytyväinen siihen, mitä itselläni on. Tavallinen vuokra-asunto rauhallisessa taajamassa, itsetunto kohdillaan, hyvä parisuhde, tarpeeksi ruokaa ja vaatteita, ok terveys, ystäviä, sisäisesti rikas elämä.

Varsinkin työn kautta olen aiemmin tutustunut mitä erilaisimpiin ihmisiin. Oli hienostorouvaa, politiikan vaikuttajaa, maatalon isäntää ja kaikkea niiden väliltä. Siinä näki hyvin, että elämän kulisseista ei onnellisuus ole kiinni. Kuten klisee kuuluu, lopulta ihmisen onni todella taitaa löytyä ihan niistä yksinkertaisista asioista. Läheisten kanssa jaetut hetket, toisten auttaminen, oman arvonsa tunteminen, empatia ja kyky rakastaa ovat ehkäpä sitä arvokkainta pääomaa.

Esimerkiksi se fiininä patsastelu somen kuvissa, veneen puunaus ja asunnon jokaisen sukan pitäminen viivottimentarkassa järjestyksessä veisi ihan liikaa aikaa kaikilta niiltä asioilta, jotka minun elämästäni oikeasti tekevät merkityksellistä ja elämisen arvoista. Jokaista varmasti joskus ottaa tämä eläminen ylipäätään pannuun, mutta omaa, epätäydellistä elämääni en silti muuksi vaihtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä kivaa näette siinä että elää harmaassa ja ankeassa Suomessa, rahat ei riitä mihinkään. Elämä on vain sitä että pyörii kotona ja välillä ulkona puistossa?

Sit ostat sitä samaa askaaa samoista aska S ja K ryhmän marketeista.

Tätä samaa loppuelämän.

Miksi sitten pyörit vain noissa mainituissa paikoissa, kai sinä muutakin voisit tehdä, käydä vaikka lenkillä? Asenne taas kohdillaan, jokainen pelaa sillä mitä on ja jos ei tyydytä, tekee edes pieniä muutoksia, mistä saa iloa.

kateus?

kadehtii naapuria tämän paljon paremmasta autosta. ite ei millään voi laittaa vanahaa räiskää kotteroa kummempaa ettei vain alettaisi pittää leuhana.

😬

Hanki sisäinen elämä eli henkistä pääomaa. Se ei maksa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Yritä lohduttautua sillä, että et voi tietää mitä kulissien takana tapahtuu. Niillä rikkaimmillakin saattaa olla perheväkivaltaakin, sairastelua tai vaikka lapsettomuutta, josta ei somessa huudella. Ja rikkaista kulisseista huolimatta elämä voi tuntua todella tyhjältä. Itse luovuin kiiltokuvaelämästä, mutta olen nyt vaatimattomammissa puitteissa paljon onnellisempi.

Siis tuleeko sinulle oikeasti hyvä olo siitä että kuvittelet että jollain elämässä asiat oikeasti huonosti? Aika surullista :(

Vierailija kirjoitti:

Yritä lohduttautua sillä, että et voi tietää mitä kulissien takana tapahtuu. Niillä rikkaimmillakin saattaa olla perheväkivaltaakin, sairastelua tai vaikka lapsettomuutta, josta ei somessa huudella. Ja rikkaista kulisseista huolimatta elämä voi tuntua todella tyhjältä. Itse luovuin kiiltokuvaelämästä, mutta olen nyt vaatimattomammissa puitteissa paljon onnellisempi.

En ole ap, mutta minua ei ainakaan mitenkään lohduta ajatus siitä, että ihmiset kärsivät perheväkivallasta, sairauksista ja lapsettomuudesta. Päinvastoin.

Sitä paitsi alemmissa yhteiskuntaluokissa esimerkiksi perheväkivalta on yleisempää, ja siitä vaikeampi päästä irti. Sairastelu on keskimäärin vaikeampaa köyhänä. Ja niin edelleen.

En ole kaunis tai rikas, mutta mulla on ihania ystäviä, puoliso ja harrastuksia. Olen onnellinen enkä kaipaa matkustelua ja materiaa.

Mulla on ystävä, jolla on rahaa paljon. Pääsi jo nuorena sattumalta sellaiseen työpaikkaan, jossa yleni pikkuhiljaa ja on nyt tosi hyvä palkka. Nyt vielä sai ison perinnön ( enemmän kuin 100 000e + ihana kesämökki). Ja mä raukka kadehdin häntä  tuosta työpaikasta ja rahoista ja kesämökistä. Ei tämä ole meidän ystävyyteen vaikuttanut, en tietenkään osoita kateuttani, koska samalla olen vilpittömästi tosi iloinen hänen puolestaan. Nurinkurista?

Vierailija kirjoitti:

Aina pitää kadehtia jotakin. Työtön kadehtii duunaria. Duunari kadehtii siistissä sisätyössä olevia keskiluokkaisia toimihenkilöitä, Toimihenkilöt kadehtivat ylempää keskiluokkaa. Ylempi keskiluokka kadehtii todellisia miljonäärejä. Miljonäärit miljardöörejä.

Positiivinen kateus on hyvä asia, jos se ajaa eteenpäin. Mutta jos se kääntyy negatiiviseksi, itsetunnon murskaavaksi tunteeksi, se ei ole hyvä. Eriarvoisuudelle ei lopulta yksilö kauheasti mitään voi. Kortit ei mene tasan, sillä kädellä on pelattava mitä lähdössä jaettiin. 

Sitä paitsi minä kadehdin sinua, koska olet vasta 30-vuotias ja tiettävästi terve. Itse olen 50-vuotias ja en enää ihan terve. Tekisin mitä vain että saisin olla 20 vuotta nuorempi. Mutta se ei ole mahdollista ja hyväksyn sen. Voin silti vaikka kuntoilla ja yrittää pitää itsestäni huolta, hidastaa ikääntymisen oireita.

Jaa, no minä olen työtön ja en kadehdi työssäkäyviä vaan niitä multimiljonäärejä joiden ei tarvitse käydä töissä. Olen sen verran kuitenkin töitä tehnyt että tiedän olla kadehtimatta sitä itse työntekoa, työstä saatuja rahoja kadehdin mutta paras kombo on tietysti saada riittävästi rahaa ilman raadantaa. Eli muutama miljoona nyt ainakin.

Olen yrittänyt muuttaa omaa suhtautumista rahaan. Eli yritän keskittya asioiden tekemiseen mahdollisimman hyvin, jolloin raha tulee ikäänkuin onnistumisen sivutuotteena. Fokus suoritukseen, ei lopputulokseen. Kuulostaa helpolta mutta ei kyllä aina ole sitä.

Mielettömyyden määritelmä on seuraava:

Tehdä asiat samalla tavalla ja odottaa erilaista lopputulosta.

Toisin sanoen, mikään ei muutu jos et muutu.

Vierailija kirjoitti:

Yritä lohduttautua sillä, että et voi tietää mitä kulissien takana tapahtuu. Niillä rikkaimmillakin saattaa olla perheväkivaltaakin, sairastelua tai vaikka lapsettomuutta, josta ei somessa huudella. Ja rikkaista kulisseista huolimatta elämä voi tuntua todella tyhjältä. Itse luovuin kiiltokuvaelämästä, mutta olen nyt vaatimattomammissa puitteissa paljon onnellisempi.

Ennemmin kärsin noista kaikista hulppeissa puitteissa rahan keskellä kun kaupungin vuokra-asunnossa ilman rahaa.

Mitä tarkoitat että luovuit kiiltokuvaelämästä?

Myit hienon asuntosi ja vaihdoit huonompaan? Ylimääräiset rahat lahjoitit keräykseen?

Upean työpaikan vaihdoit siivoojan hommiin?

Jätit väkivaltaisen miehen ja sitä myötä myös paremman elintason? (Tälle nostan todellakin hattua)

Vai mitä tarkoitat?

En seuraa ketään elämänsä esittelijää, mutta jos joku hyvä tyyppi esittelisi taviselämäänsä rumine kaakeleineen, voisin vaikka seuratakin.

Jokainen keho vanhenee, vääjäämättä. Kaikki omaisuus ja omistukset jäävät tänne kuoleman hetkellä. Ainoa minkä saat mukaasi on henkinen kehitys. Miten haluat käyttää aikasi, kadehtimalla muita vai kehittämällä itseäsi ja elämääsi?