Yli 10 vuotta ilman parisuhdetta: miten takas markkinoille?

Olen kolmekymppinen, ihan ok näköinen, hoikka, koulutettu, lapseton. Olen seurustellut KERRAN yli kymmenen vuotta sitten. Koin niin paljon seksuaalista väkivaltaa, että siihen on jäänyt mun rakkauselämä ja seksielämä. Nyt alan pikku hiljaa ajatella, että voisin sittenkin uskaltaa rakastua ja olla jonkun kanssa. Haluaisin parisuhteen ja ehdottomasti seksiäkin.

Ongelma on kuitenkin se, että yli 10 vuotta sinkkuna kuulostaa epäilyttävältä ikäiselläni naisella. Miten selitän sen? Treffikokemusteni mukaan miehet ovat kiinnostuneita seurusteluhistoriastani. En ole koskaan ollut ns. ruma, ja olen kuunnellut koko tämän 10 vuotta ihmettelyitä, miten en ole suhteessa tai miten olen ollut niin ja niin kauan sinkku tai miten en ole vieläkään löytänyt ketään. Multa on kysytty suoraankin, mikä mussa on vikana. En kuitenkaan halua keskustella raiskauksista tms, varsinkaan juuri tapaamani ihmisen kanssa. Voin ympäripyöreästi sanoa jotain, mutta pelkään, että sekin saa mut vaikuttamaan naiselta, jolla on ns. "menneisyys", taakkaa tai ongelmia. Ja toki onkin, jossain määrin. Ainakin luottamusongelmani ovat aika suuret, mutta olen käsitellyt niitä terapiassa.

Sitten on sekin ongelma, että en ole kokenut suhteissa enkä ole kovin kokenut seksinkään saralla. Kolmekymppiselle naiselle se on miinus. Pelkään, että olen surkea sängyssä ja että käyttäydyn suhteissa kuin teini, vaikka kuvittelenkin oppineeni vuosien aikana muita tarkkailemalla ja omia menneitä mokia pohtimalla. Tuntuu, että kaikki ikäiseni miehet ovat eronneita, isiä, mitä lie johtajia, jne eli ovat siis "oikeita aikuisia" ja mä olen yhä joku teini. Toki elämässäni olen muissa asioissa edennyt, mutta tuntuu, että rakkaus/seksirintamalla olen yhä pikku tyttö. En kuitenkaan lähtökohtaisesti halua myöskään nuorempaa miestä (ellei sitten ole muuten ok tyyppi), koska he ovat nuorempia sitten muissakin elämän asioissa. Haen siis ihan aikuista parisuhdetta.

Alkaisitko itse seurustella naisen kanssa, jolla ei ole kokemusta seurustelusta tai seksistä kuin vähän ja sekin vuosien takaa? Pitäisikö mun tuoda avoimesti ilmi syyni tähän vai saanko hullun/vaikean maineen? Enkä missään tapauksessa siedä, jos mies yrittää kohdella mua jonain pikku tyttönä, jota hän hoivaa tai jota hän puolustaa pahaa maailmaa vastaan. Olen ihan järkevä, aikuinen nainen eikä mua tarvitse pelastaa tai pidellä kuin särkyvää lasiesinettä. Haluan olla tasa-arvoinen. En halua myöskään tulla määritellyksi oman seksuaaliväkivaltamenneisyyteni kautta, mutta ei sitä voi poispyyhkiäkään ja se näkyy välillä epäluuloissani ja peloissani. En etsi miestä, joka on kokematon kaikessa elämässä, ns peräkamaripoikaa. Olen kuitenkin itse sosiaalinen, ok menestyvä ja muuten ns normaali. Haluan ihan normaalin miehen, vaikka hänellä oletettavasti onkin enemmän kokemusta parisuhteista ja kenties lapsia ja ex-vaimokin.

En tiedä edes miten aloittaa. Tinder-treffit ovat osoittautuneet pelkiksi seksiansoiksi ja en todellakaan pysty menemään juuri tapaamani miehen kanssa sänkyyn, en edes neljänsien treffien jälkeen. En siis myöskään lähde baarista kenenkään matkaan tai ylipäänsä kykene harrastamaan mitään kovin kevytmielistä tapailua. Haluan tutustua rauhassa, ja se on osoittautunut haasteeksi. Ilmeisesti pitäisi joko mennä heti sänkyyn tai kertoa, miksi en voi?