Neiti Aika YLE areena
Katsoin dokumentin ja tuli surullinen olo. Vaikka naisella hyvä elämä ollut. Surullinen siitä miten nopeasti aika menee. Ja miten kaikki läheiset olivat jo kuolleet, ja yksinäinen vanhuus.
Kommentit (33)
Katsoin ja herätti ajatuksia. Mitä meistä lopulta jää jäljelle, kasa tavaroita, valokuvia (meistä ei enää kyllä juuri edes sitäkään vaan ainoastaan puhelimen galleria ja some-tilit), muistoesineitä ja lopulta valtaosa siitä materiaalista on tärkeää ja merkityksellistä vain meille itsellemme. Kun meistä aika jättää ja jos onkin perillisiä, niin iso osa siitä tavarasta menee kuitenkin kiertoon, roskalavalle yms.
Areenassa myös toinen dokkari aiheesta, mutta siitä näkökulmasta kun perilliset tyhjentää kodin viimeisen kerran. Kun on katsonut nämä molemmat dokkarit, niin huomaa eron mikä siinä tilanteessa on kun vainaja onkin ollut läheinen ja luopuminen onkin helpotus. http://areena.yle.fi/1-2735480
Mitä se haittaa jos tavarat menee roskiin. Tavara on ollut käyttäjälleen tarpeellinen/tärkeä. En mieti tavaraa ostaessa että miten tälle käy kun kuolen. Tarvitsen sitä nyt.
Toivoisin että joku säilyttäisi minun päiväkirjat. Olen dokumentoinut elämää 1970-luvulta lähtien. Jos jotakin tutkijaa kiinnostaisi 100 vuoden päästä jos kaikki digitaalinen muisto kadonnut tältä ajalta.
Sirkka-Liisa oli kaksi vuotta vanhempi kuin mummoni, joka kuoli 2004. 2004 Sirkka-Liisa vielä risteili ja kävi matkoilla. Puolison kuolema oli mummoni elämän suurin suru, niin varmasti Sirkka-Liisallekin. Mummollani oli 5 lasta. Sirkka- Liisalla ei yhtäkään. Tuli mieleen, että onko ihminen silti yhtä yksin onpa lapsia tai ei?
Oli kllä mielenkiintoinen ja koskettava dokkari!
Jotenkin uskomatonta myös se, kuinka paljon tietoa Sirkka-Liisan elämästä oli mahdollista saada.
Ennen oli valokuva albumit. Nykyään ei enää ihmiset tee valokuva albumeita, jotka olisi muistoina.
Ohjaaja Elina Talvensaari halusi ottaa selvää ihmisestä, jonka asunnon hän osti, ja teki hänen elämästään dokumentin. Taide-lehden kriitikon mielestä Talvensaari ei olisi saanut tunkeutua ventovieraan yksityiselämään ja muuttaa sitä julkiseksi.
Mielipide se on tuokin. Mielestäni ohjaaja kertoi Hesarissa erittäin hyvin syyt miksi dokumentti tehtiin. Kiihkotta ja faktat hyvin perustellen.
Olisiko dokumentin kohde itse halunnut julkisuutta? Mielestäni epäeettistä, kun kuollut ei voi kieltäytyä.
Kappas, löytyy yheys mun laajaan sukututkimukseen.
Minusta ne yksityisyyden puolustajat oli väärässä. Hesarin kommentteja kun luin.
Juuri taviksista jääneet muistelot ja historiikit on kiinnostavia ja tärkeitä. Muuten tavallisesta elämästä ja ihmisistä ei tiedetä hetken päästä enää yhtään mitään.
En halua tietää vain kuninkaiden ja julkkusten elämää ja historiaa. Tavallisten ihmisten elämä kiinnostaa myös paljon.
On hyvä, että tuollainen dokkarikin tehtiin. Jo parin kymmenen vuodenkin päästä se on huippukiinnostava. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kiinnostavampi se on.
En minä haluaisi elämääni ja päiväkirjojani tongittavan. Ja vielä noin lähellä elämääni. Ehkä korkeintaan 200 vuotta kuolemastani.
Oliko se neiti aika äänenä ihan oikeesti?
Vai toimittelijahupakon keksimä hyvä nimi?
50-60-luvulla kellonaika tarkistettiin joko radion aikamerkeistä tai puhelimitse Neiti Aika -palvelusta. Nauhoitukset oli tehnyt hyvin selkeästi artikuloiva kirkas naisääni, myös ruotsiksi. Muistelen, että hän oli Fk tai FM ruotsinkielen opettaja, mm. myös eräässä ei pääkaupungin oppikoulussa lyhyehkön ajan. Sopinee Sirkka-Liisan profiiliin ja elämäntapaan kuten matkailuun.
Minusta oli outoa, että toimittaja halusi säästää kaikki Sirkka-Liisan tavarat. Luulisi että on outoa puolisolle ja lapsillekin, että koti on sisustettu vieraan ihmisen tavaroilla.
Dokumentti oli minusta ihana ja haikea. Pieni, tavallinen elämä voi olla rikas ja ihana.
Hieno dokkari! Enemmän tuollaisia.
Elina Talvensaari ei ole toimittaja, vaan elokuvaohjaaja. Tavarat tulivat asunnon mukana, jotainhan niiden suhteen on päätettävä.
Munkin kotini on sisustettu paljolti vieraiden ihmisten tavaroilla, se ero vain, että olen ostanut niitä kirppareilta ja antiikkikaupoista, jokunen on tullut tori.fin kautta.
Oli koskettava. Itse ehkä otin sen vähän toisin. Jotenkin oivalsin että ainoa hetki tässä ajassa minulle on tässä ja nyt. Turha miettiä liikaa tulevaa jos voi elää onnellisena jo nyt. Tähän hetkeen saisi panostaa enemmän kuin tulevaan