Helsinki saastuttaa itämerta
Kippaavat lumen seassa kaiken jätteen mereen. Kyllä se metro kulkee lumisenakin talvena ja jalan pääsee loppumatkan. Miksi pitää luontoa roskata ?
Kommentit (47)
Kaikki ihmisen toiminta saastuttaa. Siitä ei päästä ikinä eroon lopullisesti. Voidaan kuitenkin pyrkiä minimoimaan ympäristovaikutukset.
Sinne ne kaikki sähköpotkulaudat kuuluukin heittää!
Melkoista propagandaa, lumi joka on satanut hetki sitten ei ole likaista tai sitten se on sitä jo sataessaan. Toki siihen jotain pientä tulee mukaan mutta aivan eri kuin kevään viimeisiä lumia poistaessa.
Toki tuhat kiloa roskaa kuulostaa paljolta mutta määrä pitääkin suhteuttaa käsiteltyyn määrään. Käytännössä se tarkoittaa että yhdessä kuormassa on yksi koiran paska.
Ja sitten se mikromuovi ongelma? Tuleeko se koneen kauhasta vai auton lavasta? Koska jos se on lumessa niin se menee joka tapauksessa hulevesien mukana mereen.
Ratkaisuna olisi rajata ajallisesti koska saa ajaa, eli joulu tammi ja helmikuun saisi ajaa mereen ja sen jälkeen vain läjitykseen. Sillä pääsisi suurimmasta roskaepäilyistä eroon.
Ja potkulaudoista voisi maksaa sukeltajille jotka ne noutaa pohjasta vaikka tonnin kappale. Olisi omistajalla intressi kerätä ne kaduilta ennen lumentuloa
Miettikää mih8n ne tupakantumpit ja roskat heitätte, siinähän se pohjaongelma on. Sitä paitsi sinne lumenkaatopaikalle on viritetty verkko juuri näiden roskien takia. Koirankaakhan ei ole ongelma, se on maatuva luonnontuote, ellet sitten syötä koitallesi muovia.
50000 litraa dieseliä menee vähintään enemmän jos läjitetään kuin kipataan mereen. Mutta virheethän ei koskaan katso kokonaiskuvaa vaan osoittaa jonkin yksityiskohdan joka ei ole oikein.
Tässäkin on pohdittava sitä vaihtoehtoa, joka on siis lumen kuljettaminen jonnekkin muualle Helsingin kantakaupungista. Dieselauto kun jyristelee edestakaisin 20km Pohjois-Helsingin lumiläjityspaikan ja Etelä-Helsingin katujen väliä, ympäristöhaittaa siitäkin tulee.
Käytännössä mereen kipataan vain lähialueiden lumia, koska kantakaupungin ulkopuolella on tilaa varastoida lunta.
Jossain on pohdittu lumen sulattamista vedeksi, mutta siihenkin tarvitaan energiaa. Ja valitettavasti Helen ei todellakaan ole mikään hiilineutraali energiantuottaja.
Tuntuu myös, että mittakaava vähän vääristyy monilta. Meidän pikkuruiselta pihalta kolattiin kahden autopaikan lumet nurmikolle ja kasa on paljon suurempi kuin vieressä tönöttävä Nissan Qashqai. Ihan pieneltä kadunpätkältäkin saa kasaan rekkakuormallisen lunta, joka sitten pitää jonnekin viedä, jos tiiviisti rakennetussa kaupungissa ollaan.
Helsingin kaupunki on päättänyt kaupunginvaltuuston kokouksen toimnesta jo aikaisemmin lopettaa lumen kaatamisen mereen. Jostain syystä lunta kuitenkin kaadetaan yhä, eli kuka on päättänyt että lunta kaadetaan mereen?
Vierailija kirjoitti:
Melkoista propagandaa, lumi joka on satanut hetki sitten ei ole likaista tai sitten se on sitä jo sataessaan. Toki siihen jotain pientä tulee mukaan mutta aivan eri kuin kevään viimeisiä lumia poistaessa.
Toki tuhat kiloa roskaa kuulostaa paljolta mutta määrä pitääkin suhteuttaa käsiteltyyn määrään. Käytännössä se tarkoittaa että yhdessä kuormassa on yksi koiran paska.
Ja sitten se mikromuovi ongelma? Tuleeko se koneen kauhasta vai auton lavasta? Koska jos se on lumessa niin se menee joka tapauksessa hulevesien mukana mereen.
Ratkaisuna olisi rajata ajallisesti koska saa ajaa, eli joulu tammi ja helmikuun saisi ajaa mereen ja sen jälkeen vain läjitykseen. Sillä pääsisi suurimmasta roskaepäilyistä eroon.
Ja potkulaudoista voisi maksaa sukeltajille jotka ne noutaa pohjasta vaikka tonnin kappale. Olisi omistajalla intressi kerätä ne kaduilta ennen lumentuloa
Asiat on suhteellisia. Tarve parantaa maailmaa on suuri, mutta kannataisiko se huoli kohdistaa johonkin oikeaan ongelmaan?
Vaikka tähän;
Missään muualla ei kuitenkaan toimita noin, paitsi ehkä josskain venäjällä ja kivihiili hesassa
Tätäkin on hyvä nostaa esille, ettei unohtuisi kun puhutaan seuraavan kerran asumisen vihreistä arvoista.
”Helsingin katujen talvikunnossapitoa tekee kaupungin oma palveluntuottaja Stara ja neljä yksityistä urakoitsijaa. Niillä on käytössään noin 350 konetta. Niiden apuna työskentelee nyt lisäkalustona noin satakunta kuorma-autoa ja muuta konetta. Lisäksi töissä on ylimääräistä henkilökuntaa.”
Tällä poppoolla urakoidaan kadulta lunta ja roskaa mereen.
Ahdas kaavoittaminen tuo omat isot ongelmansa kun ei ole jätetty läjitysalueita lumelle.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin kaupunki on päättänyt kaupunginvaltuuston kokouksen toimnesta jo aikaisemmin lopettaa lumen kaatamisen mereen. Jostain syystä lunta kuitenkin kaadetaan yhä, eli kuka on päättänyt että lunta kaadetaan mereen?
Osoittiko kaupunginvaltuusto vaihtoehdon mereen kaatamiselle? Kielto ilman korvaavaa vaihtoehtoa kuulostaa vihreältä ratkaisulta, missä ongelma siirretään jonnekkin muualle, pois silmistä.
Nyt on mukaongelma kielletty, mutta mikä on ratkaisu? Ja sen ratkaisun kustannukset asukkaille, veron kautta?
Kesäisin turistit hämmästelevät Helsingin puhtautta. Eikö se ole talvella puhdas? Lumi on kuitenkin vain vettä.
”Asiat on suhteellisia. Tarve parantaa maailmaa on suuri, mutta kannataisiko se huoli kohdistaa johonkin oikeaan ongelmaan?
Vaikka tähän;
”Kyllä Intia pyörii roskaamisen raskaassa sarjassa verrattuna Suomeen on saastuttajana sfäärissään. Ei silti käännetä keskustelua pois Suomesta (tämähän voitaisiin tehdä aiheesta kuin aiheesta).
Tähän Helsingin tilanteeseen Suomalaisten päättäjien on helpompi vaikuttaa kuin Intian.
Lainsäädännöllä ja sanktioilla asiaan saa miutoksen.
Vierailija kirjoitti:
Missään muualla ei kuitenkaan toimita noin, paitsi ehkä josskain venäjällä ja kivihiili hesassa
Pointti on se, että viisi kaukoidän suurta jokea on muoviviemäreitä. Siellä on ongelma, ei suomenlahdella. Järkeä saa käyttää ja asioita ajatella suhteellisesti. Maailma parantuu, kun sen hoitaminen aloitetaan tautipesäkkeistä. Helsinki lumisaasteineen ei ole tautipesäke.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin on pohdittava sitä vaihtoehtoa, joka on siis lumen kuljettaminen jonnekkin muualle Helsingin kantakaupungista. Dieselauto kun jyristelee edestakaisin 20km Pohjois-Helsingin lumiläjityspaikan ja Etelä-Helsingin katujen väliä, ympäristöhaittaa siitäkin tulee.
Käytännössä mereen kipataan vain lähialueiden lumia, koska kantakaupungin ulkopuolella on tilaa varastoida lunta.
Jossain on pohdittu lumen sulattamista vedeksi, mutta siihenkin tarvitaan energiaa. Ja valitettavasti Helen ei todellakaan ole mikään hiilineutraali energiantuottaja.
Tuntuu myös, että mittakaava vähän vääristyy monilta. Meidän pikkuruiselta pihalta kolattiin kahden autopaikan lumet nurmikolle ja kasa on paljon suurempi kuin vieressä tönöttävä Nissan Qashqai. Ihan pieneltä kadunpätkältäkin saa kasaan rekkakuormallisen lunta, joka sitten pitää jonnekin viedä, jos tiiviisti rakennetussa kaupungissa ollaan.
Kyllä sitä löpöä palaa myös kun pari paattia pyörii ympyrää 24/7 pitääkseen sulana tuon meren lumen pudotuspaikalla.
Suurimmat Itämeren saastuttajat ovat venäjä ja puola, niiden kanakombinaattien jätteet valuvat suoraan Itämereen. Ja lisätään joukko vielä Latvia.
Mikä meitä vaivaa kun syyllistämme itseämme aivan kaikesta ja olemme valmiita kieltämään kaiken normaalin elämisen täällä Suomessa?

Mutta jos ilmastonmuutos on totta, niin löpölaivoja ja lumenkippaamista ei tarvita!
Siis ilmu onkin hyvä asia luonnon kannalta?
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat Itämeren saastuttajat ovat venäjä ja puola, niiden kanakombinaattien jätteet valuvat suoraan Itämereen. Ja lisätään joukko vielä Latvia.
Mikä meitä vaivaa kun syyllistämme itseämme aivan kaikesta ja olemme valmiita kieltämään kaiken normaalin elämisen täällä Suomessa?
Ei kait tässä syyllistetä kuin Helsingin kaupunkia joka lain vastaisesti antaa kipata jätettä kaduilta mereen.
Vierailija kirjoitti:
”Asiat on suhteellisia. Tarve parantaa maailmaa on suuri, mutta kannataisiko se huoli kohdistaa johonkin oikeaan ongelmaan?
Vaikka tähän;
”Kyllä Intia pyörii roskaamisen raskaassa sarjassa verrattuna Suomeen on saastuttajana sfäärissään. Ei silti käännetä keskustelua pois Suomesta (tämähän voitaisiin tehdä aiheesta kuin aiheesta).
Tähän Helsingin tilanteeseen Suomalaisten päättäjien on helpompi vaikuttaa kuin Intian.Lainsäädännöllä ja sanktioilla asiaan saa miutoksen.
Missä on nähtävissä valokuvatodisteet Helsingin lumenkaatopaikan muovisaasteista? Ilman todisteita ei ole ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat Itämeren saastuttajat ovat venäjä ja puola, niiden kanakombinaattien jätteet valuvat suoraan Itämereen. Ja lisätään joukko vielä Latvia.
Mikä meitä vaivaa kun syyllistämme itseämme aivan kaikesta ja olemme valmiita kieltämään kaiken normaalin elämisen täällä Suomessa?
Ei kait tässä syyllistetä kuin Helsingin kaupunkia joka lain vastaisesti antaa kipata jätettä kaduilta mereen.
Kyllä siinä syyllistetään koko prosessia, aivan normaalia toimintaa joka ei vaikuta Itämeren tilaan hevon humpan vertaa.
Lopettakaa tuo ekofasismi.
Minusta tuo on oikeasti todella outoa. Sinne mereen lykitään täysin huolettomasti järkyttävä määrä ympäristön kannalta haitallista jätettä ja selitetään, että tämä on ekologisesti ainoa oikea tapa toimia. Sukeltajat sitten keväällä nostavat fillarit ja potkulaudat pois merestä, muovit on silloin jo kaukana Ahvenanmaalla ja öljy tuhonnut omalta osaltaan merta. Mutta kun vaihtoehto maksaa liian paljon!