Rakastan lapsiani, inhoan äitiyslomaa.

Mä en koe edes olevani mitekään masentunut, en missään nimessä tippaakaan kadu lasteni saamista (ne ovat ihaninta mitä mulle on koskaan tapahtunut, maailman kultaisimmat pienet ihmiset), mutta äitiysloma ei ole kyllä yhtään mua varten. Sitä on tällä kertaa takana vasta pari kuukautta, ja jo olen ihan puolihullu tylsyydestä ja samaan aikaan oman ajan puutteesta. :( Ja tätä pitäisi jaksaa vielä vähintään vuosi, mielellään pitempäänkin...



Yhtä aikaa ei ole mitään tekemistä mutta ei myöskään pystyisi tekemään mitään vaikka haluaisikin. Vauva on ihan koko ajan rinnalla, leikki-ikäinen taas tarvitsee minusta leikkiseuraa (lähistöllä ei asu ketään tuttuja lapsiperheitä). Aamulla ensimmäiseksi mä ajattelen että voi ei, mitä ihmettä me keksitään tämän päivän ajanvietteeksi, ja illalla kyttään koko ajan kelloa että milloin voidaan mennä nukkumaan. Inhottaa käyttää koko päivä siivoojan, keittäjän, puistotädin jne. töihin... Vain lasten kanssa oleminen on kivaa kotiäitiydessä, ja sekin on haastavaa kun toinen on pieni vauva ja toisella on jo ihan erilaiset tarpeet.



Tällä palstalla sanotaan niin usein että "miksi edes teit lapset ellet halua olla niiden kanssa kolmea vuotta kotona". Mä tein tietysti nämä lapset siksi että tykkään lapsista ja rakastan omiani ihan hirveästi, mutta ei se muuta sitä että kotona oleminen tuntuu musta tappavan tylsältä... Halusinhan mä naimisiinkin, mutten silti haluaisi viettää miehen kanssa vuosikausia kotona mitään tekemättä, vain miehen jälkiä siivoten ja sille ruokaa laittaen.