Sain vasta 23 vuotiaana tietää, että alkoholiin voi ihan oikeasti kuolla, kukaan ei ollut kertonut
Tai olin kyllä kuullut että siihen voi kuolla, mutta luulin että pitäisi juoda tyyliin 5 vodkapulloa kerralla tai juoda 2 vodkapulloa päivässä joka päivä 60 vuoden ajan. Sit satuin näkemään netissä jonkun dokumentin missä oli nuoria, kirroosista ja muista ongelmista kärsiviä nuoriakin ihmisiä.
Nyt olen miettinyt että miksi alkoholivalistus on niin huonoa? On annettu ymmärtää että juu maksa voi sanoa poks mutta ei se ole vakavaa vaan hauska vitsi. Koulussakin sanottiin vaan että ei saa juoda liikaa, maksa kärsii, mutta ei kerrottu mitä voi käytännössä tapahtua.
Muutenkin valtaosa tutuista ihmisistä vähättelee alkoholin haitallisuutta ja myöskin luulee, että pitää vetää litra viinaa joka päivä 50 vuotta ennen kuin mitään pieniäkään haittoja ilmaantuu.
Kommentit (21)
Ei tietämättömyys synti ole, vaikkei se nauratakaan. Kunhan ihmettelen, miten olet onnistunut Suomen kaltaisessa holhousyhteiskunnassa välttämään alkoholivalistuksen.
Veikkaan, että alkoholia käytetään keinona hallita kansaa. Ihmiset käy kiltisti töissä kun saavat viikonloppuna vetää perseet. Sitten ihmiset tuntee syyllisyyttä kännäilystä ja tuntuu kuin se oli oma valinta, vaikka oikeasti yhteiskunta ohjaa meitä riippuvaisiksi alkoholista. Koska kun ollaan riippuvaisia alkoholista, maksetaan valtiolle paljon veroja ja kännätään sen sijaan , että valitettaisiin siitä miten asiat on. Kännääjä ja kovan työn tekijä ei jaksa vaikuttaa mitenkään yhteiskunnallisesti.
Niin. Kouluissa /kotona /esitteissä ei kerrota monesta muustakaan asiasta, esimerkiksi miten ei tutustua väärään henkilöön nuorena, josta voi seurata myös sama.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kouluissa /kotona /esitteissä ei kerrota monesta muustakaan asiasta, esimerkiksi miten ei tutustua väärään henkilöön nuorena, josta voi seurata myös sama.
Miksi tästä tuli ekana mieleen Helmi ja Danny.
Vettä juomallakin pääsee hengestään, muuten. Kyse on vain määristä.
Mutta sitäpä et vieläkään tiennyt, että myös vitutukseen voi kuolla. Mutta nyt tiedät senkin.
Vierailija kirjoitti:
Mutta sitäpä et vieläkään tiennyt, että myös vitutukseen voi kuolla. Mutta nyt tiedät senkin.
Jos vitutuksella tarkoitetaan stressiä niin joo, totta, siihenkin kuolee moni ihminen.
Olis kannattanut olla hereillä siellä koulussa.
jatkossa kaikkiin opetettuihin asioihin pitäis kyllä saada sellainen "olen saanut tiedoksi asian X" merkintä eikä koulu pääty ennen kuin kaikki vaatimukset on täytetty.
Siinä on sitten hyvä 27-vuotiaana pokata naista kertoen olevansa jo kolmannella luokalla. Naistenkin olisi vähän huono selitellä miesmakuaan parhainpäin tuon jälkeen.
"en tiennyt että se oli idiootti" - no etpä
2005 kun on olin itse yläasteella, puhuttiin vain päihteistä. Se jäi epäselväksi nuorella ihmisellä, mitkä ne päihteet on: kuuluuko viina ja tupakka myös niihin vai puhutaanko vain huumeista. Itse muistan, että silloin valistettiin vain nimenomaan huumeista. Tosin en ollut tuolloin enkä vielä pitkään sen jälkeen kokeillut yhtään mitään, joten jutut meni vähän korvista ulos, ei koskenut mua. Mutta siis termit selviksi heti alkuun ja käyttäkää opet nuorten kieltä. Vähän sama kun silloin sanottiin että seksistä tulee heti raskaaksi ja saa vähintään klamydian ekalla kerralla.

2005 minäkin olin ylä-asteella eikä ollut mitään ongelmia.
Ehkä se olit sinä, eikä ope?
Alkoholi taitaa olla ainoa aine joka voi tap-paa:
-yliannostuksella
-vieroitusoireilla
-pitkäaikaiskäytöllä
-vaikutuksen alaisena holtittomalla käytöksellä
Joo yliannostaa voi vaikka vedellä mutta puhutaanhan tässä ihan eri asioista, edes kovimmat huumeet eivät tapa päiviä käytön lopettamisen jälkeen, puhtaasti vieroitusoireilla.
Se on psykologinen ilmiö. Allen Carrin mukaan 90% väestöstä käyttää alkoholia. Heidän on vähäteltävä käyttönsä haittavaikutuksia oikeuttaakseen käytön itselleen (ja ympäristölle).
Vaikka alkoholi on samalla tavalla koukuttava myrkky ja huume kuin esimerkiksi heroiini, niin tätähän ei saa sanoa ääneen.
Saman psykologisen ilmiön voi havaita kannabiskeskusteluissa. Nämä, jotka käyttävät alkoholia mutta eivät kannabista, ovat usein sitä mieltä, että jälkimmäinen on kamala huume (mutta alkoholin runsaskin viikoittainen käyttö ihan ok). Kannabiksen käyttäjät puolestaan perustelevat, että alkoholi se on enemmän pahasta.
Olisi jo aika herätä ja tunnustaa näiden myrkkyjen vaikutukset kansanterveyteen ja yksilönkin hyvinvointiin. Tämähän on onneksi tapahtunut jo tupakalle - kun aiemmin lähes kaikki polttivat, tunnetaan tupakoitsijoita kohtaan nykyisin lähinnä myötätuntoa (kukaan ei ainakaan kadehdi polttajaa). Tupakoitsijat itsekin tiedostavat, että tavasta pitäisi terveyden nimissä päästä eroon. Oikeasti alkoholiin pitäisi suhtautua ihan samalla tavalla.
No ollaanpas täällä heti aamusta kärkkäällä päällä.. ihan asiallinen kysymys ap:lla, joka osoittaa koulutusjärjestelmämme eriarvoisuutta koulujen välillä. Se on ihan opettajasta kiinni, mitä ja ennenkaikkea MITEN asiat käydään tunneilla läpi. Ehkä ap:nkin kohdalla asiat on esitetty epäselvin termein, kuten tuo yksi puhui vain päihteistä.
Vierailija kirjoitti:
Se on psykologinen ilmiö. Allen Carrin mukaan 90% väestöstä käyttää alkoholia. Heidän on vähäteltävä käyttönsä haittavaikutuksia oikeuttaakseen käytön itselleen (ja ympäristölle).
Vaikka alkoholi on samalla tavalla koukuttava myrkky ja huume kuin esimerkiksi heroiini, niin tätähän ei saa sanoa ääneen.
Saman psykologisen ilmiön voi havaita kannabiskeskusteluissa. Nämä, jotka käyttävät alkoholia mutta eivät kannabista, ovat usein sitä mieltä, että jälkimmäinen on kamala huume (mutta alkoholin runsaskin viikoittainen käyttö ihan ok). Kannabiksen käyttäjät puolestaan perustelevat, että alkoholi se on enemmän pahasta.
Olisi jo aika herätä ja tunnustaa näiden myrkkyjen vaikutukset kansanterveyteen ja yksilönkin hyvinvointiin. Tämähän on onneksi tapahtunut jo tupakalle - kun aiemmin lähes kaikki polttivat, tunnetaan tupakoitsijoita kohtaan nykyisin lähinnä myötätuntoa (kukaan ei ainakaan kadehdi polttajaa). Tupakoitsijat itsekin tiedostavat, että tavasta pitäisi terveyden nimissä päästä eroon. Oikeasti alkoholiin pitäisi suhtautua ihan samalla tavalla.
Samaa mieltä. Ja kun joku kuolee alkoholiin, pitäisi lopettaa se hyssyttely ja väittäminen että kuoli "terveysongelmiin".
Jos opettaja oli itse kaappijuoppo eikä halua myöntää oppilailleen että alkoholi on pahasta?
Minulle taas opettaja kertoi mustan pääkallon kuvan kera, että alkoholi on MYRKKY.
Sincc
Ei jäänyt mitään epäselvää 5 luokan jälkeen ..
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että alkoholia käytetään keinona hallita kansaa. Ihmiset käy kiltisti töissä kun saavat viikonloppuna vetää perseet. Sitten ihmiset tuntee syyllisyyttä kännäilystä ja tuntuu kuin se oli oma valinta, vaikka oikeasti yhteiskunta ohjaa meitä riippuvaisiksi alkoholista. Koska kun ollaan riippuvaisia alkoholista, maksetaan valtiolle paljon veroja ja kännätään sen sijaan , että valitettaisiin siitä miten asiat on. Kännääjä ja kovan työn tekijä ei jaksa vaikuttaa mitenkään yhteiskunnallisesti.
Minun kokemukseni on, että yhteiskunta ohjasi raittiiksi, kaveripiiri oli eri mieltä, ja selvinpäin en kelvannut edes puolen minuutin rupattelulle. Ja olihan nuorempana kavereita, kun oli kännissä. No, nyt dokaan ja olen pääasiassa yksin taas. En kai vaan voi onnistua. 😁
Koulu ei valitettavasti veny ihan kaikkeen. En sinänsä usko, etteikö alkoholin vaarallisuudesta ole kerrottu ap:lle, mutta se on mennyt vain häneltä ohi. Ihmisest nyt ylipäätään muistavat todella pienen osan siitä, mitä heille on yritetty opettaa. Toisaalta ap:kin myöntää kuulleensa asiasta, mutta ei ollut ymmärtänyt kuulemaansa.
AP:n lähipiirin käytös taas kertoo vain siitä, millaisia ihmisiä ap tuntee.
Toki on ihan yleisesti tiedossa, että ihmiset vähättelevät omaa alkoholin käyttöä ja ns. sosiaaliset juoppoja ei pidetä ongelmana - eli ihmisiä, joiden elämässä on paljon tapahtumia, joihin alkoholi liittyy
HYss alkoholi on meidän maan pyhä lehmä, siitä ei saa puhua pahaa. modet poistaa tän