Ootko osallistunut gangbangiin?
Kommentit (27)
Itselläni ei kokemusta. Mutta aloin seukata n. 15v sitten yhden naisen
kanssa, jolla oli ollut säätöä hieman ärsyttävän puolitutun kanssa.
Puolituttu sitten kertoi kiusallaan, että oli pannut yhden
kaverinsa kanssa kimpassa tyttöystävääni vain vuotta aiemmin.
Kuvaili joitain juttuja mulle.
Kun tapasin tyttistä seuraavan kerran, kerroin löyhästi mitä olin kuullut.Hän sitten oli avoin ja kertoi aika lailla saman tarinan kuin puolituttu. Eli oli saanut kännissä munaa sekä suuhun että pilluun. Ensi alkuun yhtäaikaa, mutta parin laukeamisen jälkeen kundit olivat pitäneet vuorollaan taukoa ja ainoastaan pillu oli saanut venytystä. Kumeja ei ollut käytetty, joten suu ja pillu olivat saanet useita spermasatseja.
Olin vielä nuori, joten tyttiksen kertomus ärsytti. Toisaalta
halusin kuulla kokonaan hänen versionsa. Ja aika rehtihän se oli.
Kertoi, että puolitutullani oli normi kulli ja tällä toisella
vähintään 20cm eli isompi kuin omani. Puolituttu ei ollut
puhunut minulle omasta kullistaan, mutta oli tosiaan kuvaillut
kaverinsa kullia niin isoksi, että oli ollut kade.
Myöhemmin ärsytti, kun näin baarireissuilla tuota isokullista.
Tyttikseenkään en oikein osannut luottaa enää, joten juttu
lopahti vuodessa. Ihan kivaa kuitenkin oli, sillä kyseinen
tyttis antoi jopa 5 kertaa päivässä ja peppuakin sain.
Peppua hän väitti neitseelliseksi, tiedä häntä.
35
Aika usein olen osallistunut gangbangiin. Olen nauttinut täysillä. Onhan se kivaa olla useamman miehen huomion keskipisteenä. Mieheni on aina ollut mukana. Hän katsoo, että kaikki käyttävät kumia ja on muutenkin turvana. Enimmillään 12 miestä yhtäaikaa ja vuorotellen.
Kyllä olisi ihanaa päästä kokeilemaan osana mies porukkaa tyydyttämässä yhtä naista. Etenkin jos kaikki naivat paljaalla ja ruiskivat spermat sisään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisi ihanaa päästä kokeilemaan osana mies porukkaa tyydyttämässä yhtä naista. Etenkin jos kaikki naivat paljaalla ja ruiskivat spermat sisään.
Ei se nyt enää tässä iässä sillälailla, mutta joskus opiskeluaikoina järjestettiin kavereiden kanssa perjantai-iltana illanvietto, johon hankittiin juomia ja pikkupurtavaa ja kerättiin kolehti ja tilattiin Svetlana, jota sitten yksi kerrallaan käytiin nussimassa toisessa huoneessa. Kivaa oli mutta kortsulla pantiin, tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Aika usein olen osallistunut gangbangiin. Olen nauttinut täysillä. Onhan se kivaa olla useamman miehen huomion keskipisteenä. Mieheni on aina ollut mukana. Hän katsoo, että kaikki käyttävät kumia ja on muutenkin turvana. Enimmillään 12 miestä yhtäaikaa ja vuorotellen.
Vau. Kerro vähän lisää…
Ma olla gangbanger, se tarkotta katujengi.
T: Abu
Vain yhteen.
Kool&theGang'ii..mut - en muista.. oliko siellä ketään 'bang'ii..? pahasanoo.