Kävitkö tänään kaupassa tuolla pakkasessa?
Minun ei tarvinnut, mutta huomenna on pakko. Jouduin silti olemaan ulkona monta kertaa tänään.
Kommentit (27)
Mikä ongelma? Laitat hitokseen vaatetta päälle, eikä tunnu missään :)
Kävin kaupassa ja olin ulkona muutenkin.
En, menin ihan sisälle sinne kauppaan. Oli lämmin.
Olen juuri lähdössä käymään. Onneksi kauppa on alle kahden minuutin kävelymatkan päässä.
Töistä tullessa kävin niin meni kaksi asiaa yhdellä palelulla. Kevät EI voi tulla liian aikaisin.
Kävin, autolla menin joten pakkasesta ei ollut pahemmin haittaa. Täällä on -26
Juu. Kävelin pari kilometriä suuntaansa, ei tuntunut missään. Kiva reipas ulkoiluhetki 🚶♀️
Kävin. Ei tainnut olla kuin 12 astetta pakkasta, mutta viima oli melkoinen. Kasvot olivat aika jäässä, piposta ja kaulaliinasta huolimatta.
Minua ei se kylmyys haittaa mutta minulla on alkanut iho kuivua viimeaikoina kylmässä.
Tunnin kävelylenkillä kävin kun oli niin hyvä ilma. -27 oli.
Talvi on pukeutumiskysymys. Kyllä kävin.
Huomenna on vielä kovempi pakkanen kuin tänään, joten kävin eilen kaupassa.
Huomenna pitäisi mennä. Pakkanen ei haittaa, mutta kaatumista pelkään. Kovin on liukasta.
En, huomenna on mentävä. Tänään ei ehtinyt. Pyöräilin 10km työmatkoja, vein lapset kävellen päiväkotiin ja käveltiin takaisin, jäätiin vielä ulos leikkimään. Pakkasta täällä aamulla oli -10° ja iltapäivällä -15°. Huomenna on kylmempää.
Tein jopa lumitöitä 2 h. Meni ihan ok ja kiva sitten tulla sisään takan ääreen. Mutta autoni hyytyi. Sillä ei nyt sitten kulje mihinkään varmaan koko viikonloppuna. Onneksi on tullut hankittua varastoihin kotivaraa.
T. Espoo
En käynyt. Kun saattoi jättää auton monen tunnin lämmittämisen väliinkin, niin jätin. Mutta siis ei täällä ollut mitenkään paha ilma. Eilen oli paljon pahempi, kun tuuli. Nyt oli ihan kiva ulkoilusää. Ei semmoinen -20 ole sisämaassa paha, jos tuulta ei ole.
Kävin kävellen kaupassa. Matkaa alle kilometri. Pakkasta -28 astetta, mutta e juuri minkäänlaista tuulta. Ei ollut ollenkaa kylmä. Tarpeeksi lämmintä vaatetta päälle, niin pärjää säällä kuin säällä.
Joo, mutta ei siellä kaupassa onneksi ollut pakkasta.