Lue keskustelun säännöt.
Miten eroon yksinäisyydestä parisuhteessa
13.01.2021 |
Miten eroon yksinäisyydestä parisuhteessa?
Seurustelen miehen kanssa, jolla on paljon kavereita ja joka on todella sosiaalinen. Alkuhuuman 24/7 yhdessäolon jälkeen hän on alkanut viettää 2/3 ajastaan kavereiden kanssa ja nukkuu yksin omassa kodissaan, minulle jää pari iltaa viikossa jolloin vietämme tavallista arki-iltaa jomman kumman luona ja toinen jää toisen luo yöksi. Minulla ei ole sellaisia tuttuja tai ystäviä, joiden kanssa voisin viettää aikaa sen loppuosan viikosta, kun miehellä ei ole minulle aikaa tai hän ei halua nähdä. Olen tosi yksinäinen. En keksi mitään ratkaisua tähän - jos haluan seuraa, tarvitsen uusia tuttavuuksia. Olen päätynyt tähän parisuhteeseen siksi, että alunperin vaikutti siltä kuin meillä molemmilla olisi samanlainen tarve olla kumppanin kanssa, eli paita-ja-peppu -tyyppisesti. En kaipaa mitään pinnallisia kaverisuhteita, vaan läheisyyden- ja seurankaipuuni liittyy syvempään yhteyteen. Onko ainoa ratkaisu erota ja yrittää löytää sellainen kumppani, joka haluaa elää yhdessä ja jakaa enemmän aikaa kumppanin kanssa? Minulle ratkaisu tähän olisi myös yhteenmuutto, silloin miehen harrastaminen ja kavereiden tapaaminen ei estäisi meitä kohtaamasta myös päivittäin. Mies ei "vielä" halua muuttaa yhteen mutta ei tiedä, milloin haluaa tai milloin tietää tai haluaako tai tietääkö koskaan. Olemme päälle nelikymppisiä.
Ps. Osaan kyllä olla yksin ja olen introvertti, mutta silti kaipaan seuraa tähän totaaliseen yksinäisyyteen. Edes juttuseuraa!
Kommentit (50)
Miksi on niin tärkeää, että miesystävä ei loukkaannu? Hänhän vie aapeetä kuusnolla, ja luo itsensänäköistä elämänmuotoa, ja on riittävän itsekäs tai itsekeskeinen ettei näe siinä ongelmaa. Ei sitä muuteta ilman pientä loukkaantumista.
Jos mies on muuten miellyttävä, niin toki kannattaa ensin kokeilla sitä huoletonta loukkaamistakin ennen kuin päättää lähteä kävelemään. Antaa toiselle mahdollisuuden miettiä omia preferenssejään, kun kertoo mitkä ovat vaihtoehdot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina sanonut että parempi yksin yksinään kuin yksin parisuhteessa. Se on henkisestikkin helpompaa kun saa itse päättää elämästään eikä koko ajan tarvitse ahdistella sillä että joku toinen "määrää" sinun elämästäsi. Jos haluat suhteen jossa ollaan paljon yhdessä niin kerro se mahdollisille uusille kumppaneillesi ja kysy mitä mieltä he asiasta ovat. Noin yleisesti ottaen kaikista suhteeseen liittyvistä asioista pitäisi keskustella ennenkuin alkaa vakavaan suhteeseen. On niin käsittämätöntä lukea täällä uudelleen ja uudelleen tilanteista joissa nainen/mies (harvemmin) on tyytymätön johonkin suhteessaan, mutta ei keskustele sen kumppaninsa kanssa tai ottanut edes selvää mitä itse haluaa suhteelta. Kynnyskysymykset on selvitettävä ennenkuin alkaa kutsua toista poika- tai tyttöystäväksi.
Minä olen tuon suhteen toisella puolella. Minulla on teini, työ, harrastuksia, ystäviä, sukulaisia, omakotitalo mikä työllistää.
Miesystävällä ei ole yhtään ystävää, yksi harrastus jota hän tekee yksin, ja työ jota hän tekee etänä ja yksin. Ja tosiaan vanhemmat kuolleet ja muun suvun kanssa ei ole tekemisissä .
Ottaisin hänet mielellään mukaan harrastuksiin, mutta hän on niin introvertti, että on siellä tuppisuuna ja sitten elpyy viikon. Otan hänet sukulaisiin, mutta hän ei viihdy paria tuntia kauempaa. Otan hänet kaverien kanssa mukaan, mutta hän roikkuu minussa kiinni
Hän vain haluaisi olla minun kanssani koko aika. Ei se ole enää aikuisen ihmisen elämää, minulla on omakin elämä eikä pelkästään hän.
Olisin aikapäiviä muuttanut hänen kanssaan yhteen, mutta kun hän ei anna hetken rauhaa. Hänellä on koko ajan asiaa ja yhdessä olon tarvetta, totta kai kun olen hänen ainoa sukulainen, ystävä ja työ- ja harrastuskaveri. Mutta se on ihan liikaa vaadittu yhdeltä ihmiseltä.
Niinpä sitten vietämme aikaa parina kolmena päivänä viikossa. Mun ajan teen ja harrastan ja näen muita, ja hän valittaa että on yksinäinen.
Ap:lle sanon, että ei se mies sinua varaa kotiin, sinä niin teet. Hän olisi tyytyväinen, jos tietäisi että sinulla on jotain muuta kivaa, että harrastat ja sukuloit ym. Tuo on mielestäni läheisriippuvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina sanonut että parempi yksin yksinään kuin yksin parisuhteessa. Se on henkisestikkin helpompaa kun saa itse päättää elämästään eikä koko ajan tarvitse ahdistella sillä että joku toinen "määrää" sinun elämästäsi. Jos haluat suhteen jossa ollaan paljon yhdessä niin kerro se mahdollisille uusille kumppaneillesi ja kysy mitä mieltä he asiasta ovat. Noin yleisesti ottaen kaikista suhteeseen liittyvistä asioista pitäisi keskustella ennenkuin alkaa vakavaan suhteeseen. On niin käsittämätöntä lukea täällä uudelleen ja uudelleen tilanteista joissa nainen/mies (harvemmin) on tyytymätön johonkin suhteessaan, mutta ei keskustele sen kumppaninsa kanssa tai ottanut edes selvää mitä itse haluaa suhteelta. Kynnyskysymykset on selvitettävä ennenkuin alkaa kutsua toista poika- tai tyttöystäväksi.
Omassa tapauksessani keskustelin tästä suhteen alussa miehen kanssa, ja vietimmekin yhdessä kaiken mahdollisen ajan. Ei ollut mitään liian vähäpätöistä ajanpätkää jossain vuorokaudessa, etteikö olisi pyritty näkemään, vaikka sitten niin, että mies matkusti luokseni vain nukkumaan, jotta voisimme herätä yhdessä. Tätä kesti vuoden ja sitten asiat muuttuivat. Siksi olen yksinäinen ja surullinen. En olisi rakastunut mieheen, jos alussa olisi käynyt ilmi, ettei hän oikeasti haluakaan muuttaa yhteen ja perustaa yhteistä elämää kanssani - sitä en ainakaan osannut arvata, että jonain päivänä hän pitäisi liian vaivalloisena tulla luokseni muutaman kilometrin päähän, koska sataa / joku saattaa soittaa ja pyytää ulos / tekee mieli katsoa telkkaria / ei jaksa / ei huvita.
Silti hän väittää rakastavansa minua. Ei kuitenkaan enää kaipaa minua. Kun olemme erossa, hänestä ei välttämättä kuulu mitään. Aiemmin esimerkiksi parin päivän työmatkoilta hän saattoi lähetellä rakkausviestejä useita kertoja päivässä ja tulla kentältä suoraan luokseni, vaikka olisi ollut muita velvoitteita. Niin minun mielestä rakastunut ihminen toimii, tai jos ei sentään jokainen rakastunut ihminen, niin ainakin tämä rakastunut mies toimi niin, mutta ei toimi enää. Jostainhan sen muutoksen täytyy kertoa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina sanonut että parempi yksin yksinään kuin yksin parisuhteessa. Se on henkisestikkin helpompaa kun saa itse päättää elämästään eikä koko ajan tarvitse ahdistella sillä että joku toinen "määrää" sinun elämästäsi. Jos haluat suhteen jossa ollaan paljon yhdessä niin kerro se mahdollisille uusille kumppaneillesi ja kysy mitä mieltä he asiasta ovat. Noin yleisesti ottaen kaikista suhteeseen liittyvistä asioista pitäisi keskustella ennenkuin alkaa vakavaan suhteeseen. On niin käsittämätöntä lukea täällä uudelleen ja uudelleen tilanteista joissa nainen/mies (harvemmin) on tyytymätön johonkin suhteessaan, mutta ei keskustele sen kumppaninsa kanssa tai ottanut edes selvää mitä itse haluaa suhteelta. Kynnyskysymykset on selvitettävä ennenkuin alkaa kutsua toista poika- tai tyttöystäväksi.
Omassa tapauksessani keskustelin tästä suhteen alussa miehen kanssa, ja vietimmekin yhdessä kaiken mahdollisen ajan. Ei ollut mitään liian vähäpätöistä ajanpätkää jossain vuorokaudessa, etteikö olisi pyritty näkemään, vaikka sitten niin, että mies matkusti luokseni vain nukkumaan, jotta voisimme herätä yhdessä. Tätä kesti vuoden ja sitten asiat muuttuivat. Siksi olen yksinäinen ja surullinen. En olisi rakastunut mieheen, jos alussa olisi käynyt ilmi, ettei hän oikeasti haluakaan muuttaa yhteen ja perustaa yhteistä elämää kanssani - sitä en ainakaan osannut arvata, että jonain päivänä hän pitäisi liian vaivalloisena tulla luokseni muutaman kilometrin päähän, koska sataa / joku saattaa soittaa ja pyytää ulos / tekee mieli katsoa telkkaria / ei jaksa / ei huvita.
Silti hän väittää rakastavansa minua. Ei kuitenkaan enää kaipaa minua. Kun olemme erossa, hänestä ei välttämättä kuulu mitään. Aiemmin esimerkiksi parin päivän työmatkoilta hän saattoi lähetellä rakkausviestejä useita kertoja päivässä ja tulla kentältä suoraan luokseni, vaikka olisi ollut muita velvoitteita. Niin minun mielestä rakastunut ihminen toimii, tai jos ei sentään jokainen rakastunut ihminen, niin ainakin tämä rakastunut mies toimi niin, mutta ei toimi enää. Jostainhan sen muutoksen täytyy kertoa.
No, hertti sentään, kyllähän tuollaisessa tilanteessa pitäisi ihan itsekkin ymmärtää mistä on kyse, eikä täällä kysellä että mitä tehdä kun mies on yhtäkkiä kyllästynyt suhteeseemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"jostainhan sen täytyy kertoa".
No ei se ainakaan siitä kerro, ettei hän sinua rakastaisi. Lähinnä se kertoo, että hänen tapa elää ja rakastaa ei riitä sinulle. Jos olet suhteessa tyytymätön, voi joko miettiä omia odotuksiaan, tai lähteä suhteesta ja etsiä sellaisen, jossa suhde vastaa odotuksiasi.
Varoituksen sana, koskaan se ei tule täyttämään ihan kaikkia odotuksia. Jotain muuta, mikä tässä miehessä on hyvää, jää pois.
Sinuna miettisin onko teillä oikea parisuhde, vai oletko pelkkänä kynnysmattona. Olet varmaan ihana tyyppi ja mies pitää sinua varalla. Haluatko olla se vara-tyyppi vai pitäisikö sinun uskaltaa kertoa että joko kunnon parisuhde jossa ollaan yhdessä tai sitten menet ja etsit itsellesi sellaisen kumppanin joka haluaa sitoutua. Jos mies haluaa olla jatkossakanssasi niin hänen on osoitettava se teoissa ei sanoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heivaa se tyyppi. Jos mies ei halua nähdä sua tuon enempää hän ei rakasta sua. Oletko valmis tyytymään tuollaiseen, asia ei nimittäin tuosta kummene.
Mä olisin just sopiva kumppani sulle, tosin varmaankin väärää sukupuolta, koska olen itsekin nainen. Mutta ajankäytön priorisointi osuu omiin arvoihin ihan täysin. Toivottavasti löydät tilanteeseesi ratkaisun. :)
Olen jo täyttänyt elämäni kaikella sillä, mitä siihen haluan. En tarvitse lisää sisältöä tai uusia harrastuksia. KAIPAAN SEURAA tähän elämääni, jonka olen +neljänkymmenen vuoden aikana rakentanut. Läheisen ihmissuhteen sivutuotteena olen kiinnostunut myös uusista asioista, mutta yksikseni minulla on jo ihan riittämiin puuhaa ja ajanvietettä, ja sen verran naispuolisia ystäviä kuin toivonkin. Kaipaan seuraa kotiin tai ihan tavallisiin, tylsiin juttuihin. Ei minusta ole liikaa vaadittu? Aiemmat parisuhteeni ovat olleet läheisiä ja yhteistä aikaa on ollut paljon tai on muutettu nopeasti yhteen, ja niin tämäkin suhde oli aluksi melkein vuoden ajan. Sitten yhtäkkiä ei olekaan, ja olen siitä surullinen, ja haluaisin ratkaista tilanteeni (yksinäisyyden) jotenkin, ilman että miesystävä loukkaantuu. En keksi mitään keinoa. Ilmeisesti ei kukaan muukaan, paitsi sen eron.