Ahdistaa hankkia lapsia, kun heillä ei tule olemaan kuin 1 isovanhempi.

Mulla on vain yksi mummo, enkä ole koskaan pitänyt sitä minkäänlaisena ongelmana tai kaivannut useampia isovanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista, avasi paljon kyllä silmiä. Jotenkin takertunut vain sellaiseen mielikuvaan idyllisestä perheestä. 

Surettaa se, että lapset eivät saa isovanhempia kun itselleni olivat tosi tärkeitä. Olen ainut lapsi ja aina olisin halunnut sisaruksia, serkkujakaan ei minulla samaa ikäluokkaa ole ollut. 

Myös tukiverkot mietityttää, mutta meillä on kyllä useita läheisiä ystäviä ja jotain muutakin kautta voisi koittaa sitten verkostoitua muihin perheisiin? Enkä tarkoita sitä, että olisin olettanut isovanhempien esim.hoitavan lapsia aina tarvittaessa.

Suurperhettä ei halutakaan, mutta toivon että saisimme 2-3 lasta.

Miksi nykyisin vanhemmat ei edes oleta hoitavansa itse lapsiaan? Ensisijaisesti oletetaan, että turvaverkko tulee ja tekee perheen kotityöt. Päiväkotiin saa jo 9 kk ikäisen, joten ei siinä ole lapsessa kiinni edes vuotta, sen jälkeen yhteiskunta ottaa sen huomaansa ja äiti saa vaikka nukkua päivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat tuppaa menehtymään ennen pitkää, oli niitä neljä, kolme, kaksi tai yksi.

Jos haluaa oikein käytännöllisesti ajatella, niin teillä ei ole sitä edessä, että olisi monta muistisairasta vanhusta huolehdittavana ja tavattavana. Sairaat vanhukset voi olla aika pelottaviakin pikkulapsille, joskus myös ilkeitä ja arvaamattomia dementoituneina, jolloin ei heitä ehkä jaksa lasten kanssa kauheasti tavata, mutta vanhukset saattaisi silti kovasti haluta nähdä pikkuisia. Toki monen isovanhemmat ovat ihania, mutta parhaassa tapauksessa myös vältätte monta ongelmaa.

Ennemmin nuo vanhuuden sairaudet ja dementiat koskevat isoisovanhempia. Isovanhemmiksi tullaan yleensä keski-ikäisinä.

Olin 2-vuotias kun isoisäni kuoli pahasti dementoituneena. Ensinnäkään dementia ei ole van vanhusten juttu, vaikka onkin nuoremmilla hyvin harvinainen. Toisekseen, aika harva tulee isovanhemmaksi 40-50-vuotiaana aikana, jolloin ensisynnyttäjien keski-ikä on hieman yli 30. 

Meidän lapsella ei ole sitä yhtäkään, tai yksi täysin välinpitämätön.

Koulussa oli kuullut että jotkut käy mummolassa, kotiin tultua kysy et mikä se on? Oli pienessä päässään ajatellut sen olevan joku kaupunki jossa asuu paljon mummoja, siis vanhoja naisia.

Yritä siinä sitten kertoa että joillain on rakastavat isovanhemmat elossa.

Voi toista.

Mulla oli pappa ja kaks mummoa elossa. Pappa menehtyi kun olin pieni, toisen mummon näin lapsena max muutaman vuoden välein ja toinen hoiti pienenä, mutta silti jäi etäiseksi. Vanhempana vasta tajusin, että joillekkin ne isovanhemmat on oikeesti läheisiä. Ihanaa, mutta ei mikään edellytys. Sisaruksia pidän lapselle tärkeempänä (omien kokemusten takia), mutta tosiaan niitä läheisiä ja tukiverkostoja on ihan mahdollista rakentaa muistakin. Esim serkut, kummit, kaveriperheet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsilla on neljä isovanhempaa jotka kovasti toivoivat lapsenlapsia, nyt ovat 10 vuoden aikana tavanneet näitä 5 kertaa yhteensä. Että eipä se määrä tässäkään merkitse, vaan laatu.

Ei lapselleen saa sanoa, että en todellakaan halua lapsenlapsia. Pitää esittää, että olisi ihanaa, jos saisitte lapsia, vaikka salaa toivoo, että ei herranjestas minun vaivoikseni.

Voihan isovanhemmasta olla ihanaa saada lapsenlapsia. Se on muuten monille statuskysymys ja kertoo elinkelpoisista geeneistä. Halutaan vaan esittää muille, että on lapsenlapsia. Mutta useimmat nykyajan isovanhemmat ovat laiskoja hoitamaan lapsenlapsiaan ja suorastaan välttelevät sitä. He eivät hahmota vanhemmuuden vaatimustason nousua ja yhteiskunnan painetta täydelliseen vanhemmuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat tuppaa menehtymään ennen pitkää, oli niitä neljä, kolme, kaksi tai yksi.

Jos haluaa oikein käytännöllisesti ajatella, niin teillä ei ole sitä edessä, että olisi monta muistisairasta vanhusta huolehdittavana ja tavattavana. Sairaat vanhukset voi olla aika pelottaviakin pikkulapsille, joskus myös ilkeitä ja arvaamattomia dementoituneina, jolloin ei heitä ehkä jaksa lasten kanssa kauheasti tavata, mutta vanhukset saattaisi silti kovasti haluta nähdä pikkuisia. Toki monen isovanhemmat ovat ihania, mutta parhaassa tapauksessa myös vältätte monta ongelmaa.

Eikös isovanhemmiksi tulla useimmiten 50-60-vuotiaina, monet jopa vieläkin nuorempina. Harvemmin tuon ikäisillä vielä varsinaisesti mitään vanhuuden vaivoja on, saati sitten dementiaa. Ollaanhan tuolloin yleensä vielä työelämässäkin.

Mutta ne 50-60 -vuotiaat isovanhemmat vanhenee ja niistä voi tulla raskaita hoidettavia siinä vaiheessa, kun lapset on vielä murrosiässä tai vaikka olisi jo aikuistuneetkin, niin monilla alkaa se omien vanhempien hoitaminen sitten kun lapset on kotoa lähteneet.

Eli paljolta hankaluudelta voi välttyäkin sitten tulevaisuudessa.  Itse en olisi halunnut eläkepäivikseni tätä rumbaa, missä nyt olen, kun en ole itsekään enää täysin terve.  Olisin halunnut viettää viimeinkin tasaisen rauhallisia vuosia, kun työelämästä pääsin.  Vaan toisin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat tuppaa menehtymään ennen pitkää, oli niitä neljä, kolme, kaksi tai yksi.

Jos haluaa oikein käytännöllisesti ajatella, niin teillä ei ole sitä edessä, että olisi monta muistisairasta vanhusta huolehdittavana ja tavattavana. Sairaat vanhukset voi olla aika pelottaviakin pikkulapsille, joskus myös ilkeitä ja arvaamattomia dementoituneina, jolloin ei heitä ehkä jaksa lasten kanssa kauheasti tavata, mutta vanhukset saattaisi silti kovasti haluta nähdä pikkuisia. Toki monen isovanhemmat ovat ihania, mutta parhaassa tapauksessa myös vältätte monta ongelmaa.

Eikös isovanhemmiksi tulla useimmiten 50-60-vuotiaina, monet jopa vieläkin nuorempina. Harvemmin tuon ikäisillä vielä varsinaisesti mitään vanhuuden vaivoja on, saati sitten dementiaa. Ollaanhan tuolloin yleensä vielä työelämässäkin.

Nykyään hankitaan lapset nelikymppisinä.

Aapee, sinknnoludi hyvä hakeutua terapiaan. Saisit käsiteltyä noita pelkojasi ja surkuttelua.

Säälit kovasti itseäsi. Se on kuluttavaa.

Ikävää, että sinulla ei ole isoa sukua, mutta se ei ole este elää omaa elämää.

Sinun oma elämäsi... mihin sen käytät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsilla on neljä isovanhempaa jotka kovasti toivoivat lapsenlapsia, nyt ovat 10 vuoden aikana tavanneet näitä 5 kertaa yhteensä. Että eipä se määrä tässäkään merkitse, vaan laatu.

Ei lapselleen saa sanoa, että en todellakaan halua lapsenlapsia. Pitää esittää, että olisi ihanaa, jos saisitte lapsia, vaikka salaa toivoo, että ei herranjestas minun vaivoikseni.

Voihan isovanhemmasta olla ihanaa saada lapsenlapsia. Se on muuten monille statuskysymys ja kertoo elinkelpoisista geeneistä. Halutaan vaan esittää muille, että on lapsenlapsia. Mutta useimmat nykyajan isovanhemmat ovat laiskoja hoitamaan lapsenlapsiaan ja suorastaan välttelevät sitä. He eivät hahmota vanhemmuuden vaatimustason nousua ja yhteiskunnan painetta täydelliseen vanhemmuuteen.

Mitä yhteiskunnan paineet ja vanhemmuuden vaatimustason nousut isovanhempiin kuuluu?

Mitä heidän pitäisi hahmottaa?  

Vanhemmuuden vaatimustason nousu lienee sitä, että nykyään tehdään paljon lasuja.  Voin vakuuttaa: ennen niitä vasta olisi saanut tehdäkin, jos olisi ollut mahdollisuus.  

Miksi ihmisille on määritelty kohtuullinen eläkeikä?  Siksi, että ihmisen voimien ja kykyjen katsotaan hiipuvan ajan kanssa jo sen verran, että n. 65-vuotiaana ihmisen on parasta siirtyä eläkkeelle.  Hahmottavatko nykyiset nuoret tämän asian?  Näille eläkeläisille jää hyvässä tapauksessa n. 10 vuotta työelämän jälkeistä aikaa elää ns. itselleen ja omaa elämää.  Tähän saumaan ovat nyt nämä nykyvanhemmat vaatimassa ITSELLEEN mukavampaa elämää, koska katsovat isovanhempien tehtäväksi ottaa heidän lastensa hoitoon osaa.  

Eikö ollenkaan huomata sitä, että kysehän on jo vanhenevasta ihmisestä, jolla ei ole voimat ja tarkkaavaisuus samaa luokkaa kuin jotain kolmekymppisellä?  Työelämään ei enää kelpaisi, mutta lapsia hoitamaan kyllä, millä logiikalla?

Ja eläkettäänkään ei saisi enää itse pitää, vaan siitäkin työntää vähän väliä lapsenlapsen moninaisiin tarpeisiin ja tarpeettomuuksiin.

Ei ole enää maalaistaloja, jonne viedä lapsi kesäksi ja jossa isovanhempien sijasta oli muuta väkeä huolehtimassa lapsesta.  Minäkin olin kesäisin joskus n. viikon mummolassa, jossa minua itse asiassa hoiti tätini ja vanhin serkkuni.  Enkä ollut enää mikään pikkulapsi, vaan jo n. 10-vuotias.  Mummo ja pappa lähinnä istuskelivat pihakeinussa ja nukkuivat päiväunia kammarissaan.  Se siitä idyllistä.

Ne yhteiskunnan paineet on nykynuorten itsensä rakentamia.  Jos muksuja on vietävä joka päivä harrastuksiin, sitä ei ole isovanhemmat keksineet eikä luoneet.  Nykyvanhemmat itse odottavat lapsiltaan liikaa.

Mitähän kautta voisi löytää sellaisia varapappoja/mummoja?

Olen kuullut että ollut tosi kiva kuvio jos lapsella ei ole tai ei ole tekemisissä biologisten isovanhempien kanssa ja vanhukset ovat taasen yksinäisiä. 

Kellään kokemusta tällaisesta?

Valtavasti rakastat mutta kuitenkin mietit jättämistä koska ei välejä vanhempiin:)

Vaikka olisikin kaikki isovanhemmat elossa, niin ei mikään takaa sitä, että he olisivat aidosti kiinnostuneita lapsista. Tiedän esim. useita, joilla on paljon lastenlapsia, ja jotka jostain syystä laittavat yhden lapsensa lapset etusijalle, ja suhtautuvat näiden serkkuihin huomattavasti etäisemmin.

Nyt kun sinulla on hyvä ja rakastava mies, et muuta tarvitse vauvaa ajatellen! Olet jo todella onnekas tämän asian suhteen. Muut asiat kyllä järjestyy! Minun miehellä on vakava krooninen sairaus, silti ollaan kasvatettu 4 lasta, eikä ole ollut isovanhempia apuna, kun olivat jo iäkkäitä ja sairaita itsekin.

en minäkään osta autoa koska ei ole autopaikkaa.

Ei ne lapset ole mikään pakko,kuten ei autokaan.

Vierailija kirjoitti:

en minäkään osta autoa koska ei ole autopaikkaa.

Ei ne lapset ole mikään pakko,kuten ei autokaan.

Hassu vertaus. Monissa taloyhtiöissä ei voi asettua edes autopaikkajonoon, jos ei ole autoa. Ainakaan autopaikkaa ei saa ilman sitä autoa.  :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsilla on neljä isovanhempaa jotka kovasti toivoivat lapsenlapsia, nyt ovat 10 vuoden aikana tavanneet näitä 5 kertaa yhteensä. Että eipä se määrä tässäkään merkitse, vaan laatu.

Ei lapselleen saa sanoa, että en todellakaan halua lapsenlapsia. Pitää esittää, että olisi ihanaa, jos saisitte lapsia, vaikka salaa toivoo, että ei herranjestas minun vaivoikseni.

Voihan isovanhemmasta olla ihanaa saada lapsenlapsia. Se on muuten monille statuskysymys ja kertoo elinkelpoisista geeneistä. Halutaan vaan esittää muille, että on lapsenlapsia. Mutta useimmat nykyajan isovanhemmat ovat laiskoja hoitamaan lapsenlapsiaan ja suorastaan välttelevät sitä. He eivät hahmota vanhemmuuden vaatimustason nousua ja yhteiskunnan painetta täydelliseen vanhemmuuteen.

Mitä yhteiskunnan paineet ja vanhemmuuden vaatimustason nousut isovanhempiin kuuluu?

Mitä heidän pitäisi hahmottaa?  

Vanhemmuuden vaatimustason nousu lienee sitä, että nykyään tehdään paljon lasuja.  Voin vakuuttaa: ennen niitä vasta olisi saanut tehdäkin, jos olisi ollut mahdollisuus.  

Miksi ihmisille on määritelty kohtuullinen eläkeikä?  Siksi, että ihmisen voimien ja kykyjen katsotaan hiipuvan ajan kanssa jo sen verran, että n. 65-vuotiaana ihmisen on parasta siirtyä eläkkeelle.  Hahmottavatko nykyiset nuoret tämän asian?  Näille eläkeläisille jää hyvässä tapauksessa n. 10 vuotta työelämän jälkeistä aikaa elää ns. itselleen ja omaa elämää.  Tähän saumaan ovat nyt nämä nykyvanhemmat vaatimassa ITSELLEEN mukavampaa elämää, koska katsovat isovanhempien tehtäväksi ottaa heidän lastensa hoitoon osaa.  

Eikö ollenkaan huomata sitä, että kysehän on jo vanhenevasta ihmisestä, jolla ei ole voimat ja tarkkaavaisuus samaa luokkaa kuin jotain kolmekymppisellä?  Työelämään ei enää kelpaisi, mutta lapsia hoitamaan kyllä, millä logiikalla?

Ja eläkettäänkään ei saisi enää itse pitää, vaan siitäkin työntää vähän väliä lapsenlapsen moninaisiin tarpeisiin ja tarpeettomuuksiin.

Ei ole enää maalaistaloja, jonne viedä lapsi kesäksi ja jossa isovanhempien sijasta oli muuta väkeä huolehtimassa lapsesta.  Minäkin olin kesäisin joskus n. viikon mummolassa, jossa minua itse asiassa hoiti tätini ja vanhin serkkuni.  Enkä ollut enää mikään pikkulapsi, vaan jo n. 10-vuotias.  Mummo ja pappa lähinnä istuskelivat pihakeinussa ja nukkuivat päiväunia kammarissaan.  Se siitä idyllistä.

Ne yhteiskunnan paineet on nykynuorten itsensä rakentamia.  Jos muksuja on vietävä joka päivä harrastuksiin, sitä ei ole isovanhemmat keksineet eikä luoneet.  Nykyvanhemmat itse odottavat lapsiltaan liikaa.

65 vuoden eläkeikä on jäänne aläkeuudistuksen rakentamisvuosilta. Silloin elinaikaodote oli sellainen, että eläkekertymää ajateltiin nautittavan muutama vuosi. Eli ei ollut tarkoitus rahoittaa kymmenien vuosien talviasuminen marbellassa, ei kakkosasuntoja kotimaassa, ei joka kolmas vuosi uusittavaa autoa...

Itselläni ei ollut kuin äidinäiti elossa kun synnyin,ei ole haitannut menoa,isänikin kuoli ollessani 7 ja hyvin olen pärjännyt

Yks on enemmän kuin ei yhtää, joillakin lapsilla ei ole edes omia vanhempia.

Elämä voi yllättää ihan millä tavalla tahansa. Oma äitini kuoli lapseni ollessa 1v. Miehellä ihan hyvät välit äitiinsä aiemmin, mutta lapsenlapsen kanssa nähneet vain muutaman kerran.

Lapsella kuitenkin rakas ”mummo” aikuinen, joka ei hänelle ole mitään sukua, mutta todella tärkeä.