Voiko lapsesta nähdä merkkejä siitä että sairastuu aikuisena johonkin mielensairauteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kovin paljoa voi sanoa. Jokskus menee ihan päinvastoin kuin vois kuvitella. Esim. omassa lapsuudenkodissani minä olin aina se joka tuotin vanhemmille eniten huolta ja murhetta. Vaativa temperamentti alusta asti, koulussa kaikenlaista vaikeuttaa, murrosiässä ryyppäämistä, karkailua ja miessekoiluita. Sitten oli kaksi rauhallista, tasapainoista veljeäni, jotka hoitivat koulun hyvin, eivät sekoilleet edes murrosiässä jne. No, minulla ei ole koskaan ollut mitään mt-ongelmia, mutta toinen veljistäni joutui masennuksen takia 32-vuotiaana eläkkeelle ja toinen on kärsinyt sosiaalisesta fobiasta ja paniikkihäiriöstä koko ikänsä, välillä myös masennusta.

Olet ihan pihalla. Jos perheessä on joku joka on tuollainen vaativatemperamenttinen tulisielu, niin todennäköisesti hän ei tule sairastumaan, vaan ihmiset hänen ympärillään sairastuvat, siis ne muut lapset. Mitä tulisempi joku on, sitä enemmän lapset väsyvät, kuluvat ja sairastuvat. Kouluaikoina se sairaus ei vain välttämättä näy ulospäin, koska kouluaikoina muiden ihmisten mielestä saattaa riittää se että lapsi on rauhallinen ja hoitaa kouluasiansa hyvin. Mutta eihän tuo terveyttä ole, jos on sisältä ihan loppuunpalanut. Aikuisena ei enää riitä se että on rauhallinen ja hoitaa kouluasiansa hyvin, joten aikuisena ei rahkeet riitä normaaliin elämään, joten aikuisena sitten näkyy ihan selvästi se että ihminen on ihan hajalla. Ei tuollainen ihminen sairastunut aikuisena vaan jo lapsena, mutta vasta aikuisena se sairaus näkyy niin että tollotkin sen näkevät. Sokeat tollot eivät näe lasten sairauksia jos lapset hoitavat kouluasiansa hyvin.

Siksi juuri ylitunnollisilta lapsilta pitää piilottaa välillä koulukirjat pois. Sekä lapsen, että vanhemman pitäisi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Jos vanhempi on surkea urheilussa, kannattaa vanhemman ja lapsen lähteä yhdessä pelaamaan vaikka koripalloa. Kuluttaa aikaa asioihin, jossa molemmat ovat onnettoman surkeita. Näin opitaan nauramaan itselleen ja kestämään pettymyksiä.

Olen liikaa törmännyt siihen, että lapselle etsitään harrastus, jossa lapsi on hyvä. Sielläkin pitäisi saada loistaa. On hyvä oppia olemaan taustakuorossa ja vaihtopenkillä. Jotkut ovat vaihtopenkillä koko ikänsä, mitä siitä.

Vierailija kirjoitti:

Eläinten rääkkääminen. Eräs vakavista mielenterveysongelmista kärsivä sukulainen tappoi lapsena lemmikkieläimen (hiiri,gerbiili,hamsteri tms.)

Tää ei pidä paikkaansa, että kaikista eläinrääkkääjistä tulisi mt-ongelmainen, sattumaa. 60-luvulla syntyneistä pojista moni harrasti teininä eläinrääkkäystä ja en tiedä kenenkään heistä sairastuneen mieleltään myöhemmin. Paremminkin seura teki kaltaisekseen aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläinten rääkkääminen. Eräs vakavista mielenterveysongelmista kärsivä sukulainen tappoi lapsena lemmikkieläimen (hiiri,gerbiili,hamsteri tms.)

Tää ei pidä paikkaansa, että kaikista eläinrääkkääjistä tulisi mt-ongelmainen, sattumaa. 60-luvulla syntyneistä pojista moni harrasti teininä eläinrääkkäystä ja en tiedä kenenkään heistä sairastuneen mieleltään myöhemmin. Paremminkin seura teki kaltaisekseen aikoinaan.

Totta. Oli ne vähän eri aikoja, hurjaa kuunnella miten ujo, herkkä ja kiltti isäni kertoo maailman arkisimpana asiana miten kiipesivät puissa räkätinpesiin hiirttämään poikasia tai ampuivat kissoja jousipyssyillä tai pukeutuivat valkoiseen lakanaan että lepakot yöllä tulee kohti ja sitten mätkivät niitä pesäpallomailalla heng iltä. Jotenkin olivat niin oppineet että "ne on vain elukoita" ettei ollut samanlaista myötätuntoa kuin nykyään ihmisillä. Ei muuten ihmetytä, miksi tuon ikäpolven ihmiset myös pitää kasvissyöntiä eläinoikeussyistä täytenä hörhöilynä. Eihän eläimet ole heille kuin jotain lihaa ja verta olevia koneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kovin paljoa voi sanoa. Jokskus menee ihan päinvastoin kuin vois kuvitella. Esim. omassa lapsuudenkodissani minä olin aina se joka tuotin vanhemmille eniten huolta ja murhetta. Vaativa temperamentti alusta asti, koulussa kaikenlaista vaikeuttaa, murrosiässä ryyppäämistä, karkailua ja miessekoiluita. Sitten oli kaksi rauhallista, tasapainoista veljeäni, jotka hoitivat koulun hyvin, eivät sekoilleet edes murrosiässä jne. No, minulla ei ole koskaan ollut mitään mt-ongelmia, mutta toinen veljistäni joutui masennuksen takia 32-vuotiaana eläkkeelle ja toinen on kärsinyt sosiaalisesta fobiasta ja paniikkihäiriöstä koko ikänsä, välillä myös masennusta.

Olet ihan pihalla. Jos perheessä on joku joka on tuollainen vaativatemperamenttinen tulisielu, niin todennäköisesti hän ei tule sairastumaan, vaan ihmiset hänen ympärillään sairastuvat, siis ne muut lapset. Mitä tulisempi joku on, sitä enemmän lapset väsyvät, kuluvat ja sairastuvat. Kouluaikoina se sairaus ei vain välttämättä näy ulospäin, koska kouluaikoina muiden ihmisten mielestä saattaa riittää se että lapsi on rauhallinen ja hoitaa kouluasiansa hyvin. Mutta eihän tuo terveyttä ole, jos on sisältä ihan loppuunpalanut. Aikuisena ei enää riitä se että on rauhallinen ja hoitaa kouluasiansa hyvin, joten aikuisena ei rahkeet riitä normaaliin elämään, joten aikuisena sitten näkyy ihan selvästi se että ihminen on ihan hajalla. Ei tuollainen ihminen sairastunut aikuisena vaan jo lapsena, mutta vasta aikuisena se sairaus näkyy niin että tollotkin sen näkevät. Sokeat tollot eivät näe lasten sairauksia jos lapset hoitavat kouluasiansa hyvin.

Siksi juuri ylitunnollisilta lapsilta pitää piilottaa välillä koulukirjat pois. Sekä lapsen, että vanhemman pitäisi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Jos vanhempi on surkea urheilussa, kannattaa vanhemman ja lapsen lähteä yhdessä pelaamaan vaikka koripalloa. Kuluttaa aikaa asioihin, jossa molemmat ovat onnettoman surkeita. Näin opitaan nauramaan itselleen ja kestämään pettymyksiä.

Pah. Voi että te av palstan sosiaali-ihmiset olette pahasti pihalla. Aina puhutte jostain persoonallisuuksista ynnä muuta sosiaalihömppää. Pettymysten sietoa, oma mukavuusalue, kannustusta, rohkaisua, ylitunnollisuutta, blaa, blaa, blaa! Tältä näyttää kun on sellainen "tulinen ongelmateini" jota "vahva johtajaisä" yrittää pistää kuriin:

Tuo teini tulee selviytymään. Mutta jos tuossa perheessä on myös pienempiä lapsia, niin missä he ovat kun isä kurittaa teiniä noin? Ne lapset ovat omassa huoneessaan pelkäämässä. Vaikka väkivalta ei kohdistu heihin, niin tuo koti on heille kuin vankila, rangaistuslaitos, heidän huoneensa on kuin eristysselli jossa heidän elämänsä on vuodesta toiseen silkkaa pelkoa, stressiä, pelkoa, stressiä...

Ei se liity persoonallisuuteen. Se on perusturvallisuuden puutetta, sitä että ympärillä on väkivaltaa, sitä että lapsi pelkää. Silloin aivoissa on niin korkeat stressitasot niin pitkään, että seurauksena ainakin aivojen neurologinen kehitys pysähtyy ja aivojen kyky tuntea mielihyvää vähenee. Neurologia kärsii pysyvästi, kyky tuntea mielihyvää kärsii pysyvästi. Niillä lapsilla ei ikinä tule olemaan aikuisen ihmisen neurologisesti terveitä kestäviä aivoja. He tulevat aina olemaan kuin hermoromahduksen jäljiltä, aina hermoraunioita. Ihminen voi kasvaa terveesti vain turvallisessa ympäristössä jossa ei ole väkivaltaa, huutamista, uhkailua, painostusta,...

Tuon isän pomottamisen vuoksi teini on epävakaa. Dr Phil sanoo että tuollaisella ees-taas käskyttämisellä voi pahimmillaan jopa ajaa ihmisen hulluksi. Niin, tuo isä ajaa teiniään hulluksi. Mutta vuosikausien stressillä ja pelolla ne pienet lapset kulutetaan kuoliaiksi. Koska pitkittyneen stressin vuoksi ei vain kulu mielihyvä loppuun, vaan lopulta ihan koko elämänhalu kuluu loppuun. Niillä lapsilla ei sitten vain enää ole mitään halua mihinkään, ei halua elää, elämä heidän sisällään loppuu. Myöhemmin ne lapset tulevat kuvailemaan omaa oloaan näin: "minusta tuntuu kuin olisin kuollut sisältä". Niin, silloin on kuollut sisältä, kun stressi ja pelko on tuhonnut ihmisen kyvyn tuntea enää ikinä yhtikäs mitään.

TURVATTOMUUS sairastuttaa ihmisiä miljoona kertaa enemmän kuin mikään turhanpäiväinen tunnollisuus tms.

Vierailija kirjoitti:

Eläinten rääkkääminen. Eräs vakavista mielenterveysongelmista kärsivä sukulainen tappoi lapsena lemmikkieläimen (hiiri,gerbiili,hamsteri tms.)

Psykopaatit eivät kärsi mielenterveysongelmista, eläinten rääkkääminen viittaa juuri vakavaan persoonallisuushäiriöön.

....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläinten rääkkääminen. Eräs vakavista mielenterveysongelmista kärsivä sukulainen tappoi lapsena lemmikkieläimen (hiiri,gerbiili,hamsteri tms.)

Psykopaatit eivät kärsi mielenterveysongelmista, eläinten rääkkääminen viittaa juuri vakavaan persoonallisuushäiriöön.

Sadismi on ikäänkuin empatian kääntöpuoli. Psykopaatilla ei enimmäkseen yleensä ole kiinnostusta rääkätä eläimiä, kun ei tunteita juuri mihinkään suuntaan ole

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläinten rääkkääminen. Eräs vakavista mielenterveysongelmista kärsivä sukulainen tappoi lapsena lemmikkieläimen (hiiri,gerbiili,hamsteri tms.)

Tää ei pidä paikkaansa, että kaikista eläinrääkkääjistä tulisi mt-ongelmainen, sattumaa. 60-luvulla syntyneistä pojista moni harrasti teininä eläinrääkkäystä ja en tiedä kenenkään heistä sairastuneen mieleltään myöhemmin. Paremminkin seura teki kaltaisekseen aikoinaan.

Joo, "terveet" ihmiset ja "sairaat" ihmiset saattaa usein tehdä tosi samankaltaisia asioita. Kyllähän viime vuosina on jonkin verran ollut lehtijuttuja miten lähi-1dästä tms tulleiden ihmisten lapset on oikein joukolla tykännyt kaupungilla potkia lintuja kuoliaiksi. Ei ne itämaiden lapset ole sellaisia heikkoja masentuneita ahdistuneita loppuunpalaneita sairaita kuten monet kantasuamalaiset lapset. Joidenkin tuollaisten "terveiden" lasten mielestä eläinten potkiminen voi jopa olla hauskaa! Väkivalta kavereiden kanssa on hauskaa! Sehän on kuin urheilua! Kuin jalkapalloa mutta eläimellä!

Sairaista lapsista eläinten satuttaminen ei ole hauskaa, vaan he yksin ollessaan purkavat pahaa oloaan eläimiin.

Ihan liikaa on aikuisia jotka ei huomaa eroa siinä jos lapsi tekee pahaa koska se on kivaa, vai tekeekö lapsi pahaa koska voi pahoin.

Vierailija kirjoitti:

Eipä kovin paljoa voi sanoa. Jokskus menee ihan päinvastoin kuin vois kuvitella. Esim. omassa lapsuudenkodissani minä olin aina se joka tuotin vanhemmille eniten huolta ja murhetta. Vaativa temperamentti alusta asti, koulussa kaikenlaista vaikeuttaa, murrosiässä ryyppäämistä, karkailua ja miessekoiluita. Sitten oli kaksi rauhallista, tasapainoista veljeäni, jotka hoitivat koulun hyvin, eivät sekoilleet edes murrosiässä jne. No, minulla ei ole koskaan ollut mitään mt-ongelmia, mutta toinen veljistäni joutui masennuksen takia 32-vuotiaana eläkkeelle ja toinen on kärsinyt sosiaalisesta fobiasta ja paniikkihäiriöstä koko ikänsä, välillä myös masennusta.

Eipä se olekaan normaalia ettei kapinoi nuorena ja meillä kokemusta itseltään paljon vaatineesta helposta lapsesta joka aikuisena sekaisin kuin seinäkello.

Osa pienistä mitättömistä asioista lapsen arjessa saattaa olla oikeasti huomionarvoisia. Kuten vaikkapa jos lapsella on vaikeuksia oppia puhumaan tai vaikeuksia kävellä portaissa tai on muutoin hidas/kömpelö/heikko. Aikoinaan tuollaisista ei oltaisi huolestuttu, mutta nykyään ajatellaan että nuo saattaa olla merkkejä neurologisista poikkeavuuksista kuten esim autismista. Joten jonnekin tarkistettavaksi tuollainen lapsi kannattaa ehkä toimittaa. Muutoin saattaa jäädä autismi huomaamatta. Ja kun diagnosoimaton autistilapsi kasvatetaan "normaalilasten tavoin" niin saattaahan siitä seurata vaikka mitä sairautta ja vaikeutta viimeistään vanhemmiten. Ns normaalikasvatus ei nimittäin sovi kaikille, vaan todellakin vain sairastuttaa ihmisiä joilla on erilaiset tarpeet.

Eli merkkejä siitä saattaa näkyä että lapsi tarvitsisi erityishuolta, vaikkei sairauksia olekaan. Mutta jos sitä erityishuolta ei anneta niin sitten kehittyy ne sairaudet.

Vahva turvallisuudentunne, joustavuus ja avoimuus suojaavat mt-ongelmilta. Jos lapselta puuttuu turvallisuudentunne tai persoonallisuus on kovin syrjäänvetäytyvä ja joustamaton ja ahdistukseen taipuva niin ainakin masennusta voi olla luvassa, toki muitakin ongelmia voi tulla. Vaikka persoonallisuuden rakenne olisikin altistava niin mitään mielenterveysongelmia ei välttämättä tule.

Jonkin urheilulajin, kuten counter striken, harrastaminen suojaa mt-ongelmilta.

Joo. Mun lapsi oli pienenä jotenkin omituinen paremman sanan puutteessa. Otti hirmu vähän kontaktia muihin, oli tosi säikky ja ahdistuneen oloinen aina kun jokin meni pieleen, usein jöi vain tuijottamaan jotakin. Nykyään sairastaa skitsofreniaa. Onneksi (ainakin toistaiseksi) lääkitys toimii ja lapsi on vähäoireinen ja osaa enimmäkseen erottaa toden harhoista. Saattaa välillä kysyä esimerkiksi nähdäänkö me muutkin tuo lintu/kissa pihalla eikä ole paranoidia skitsofreniaa.