Kun ihastuminen on vaikeaa. Ei tilitystä miehen perään. Pitkä pohdinta

Olen aina ollut helppo ihastumaan. En tiedä miksi. En tunne itseäni huonoksi tai etten saisi miestä, mutta aina minuun vetoaa juuri nämä helpon naisen iskijät.
Mutta parisen vuotta sitten tapasin harrastuspiireissä ja osin silloisen työni kautta miehen johon voin sanoa oikeasti rakastuneeni. Se tunne on jatkunut mutta muuttunut. Olemme ystäviä, hyviäkin mutta suhde ei tule kysymykseen koska hän on naimisissa. En ole edes mitään ehdotellut hänelle siihen suuntaan. Nautin huomiostaan ja ystävyydestä. Hän on aina sydämessäni.
Mutta en löydä itselleni ketään joka pitäisi minusta fyysisesti ja henkisesti. Jos joku mies hymyilee ja flirttaa ja tulee usen juttusille, ihastun niinkuin ennenkin. Mutten enää uskalla heittäytyä kokeilemaan olisiko ihastus vakavampaa. Se ei johdu tästä kaverirakkaudesta, vai johtuuko? Nytkin mukava ikäiseni mies on minusta kiinnostunut mutta minusta on parempi etten näe häntä enää koskaan. Aika parantaa tämän haavan, koitan keskittyä työhöni ja harrsteisiin. Koska vanhenen koko ajan, uskon myös että miesten mielenkiinto vähenee. Mutta jään yksin, ja se joskus surertaa.