Onko täällä muita jotka katuvat katkerasti muuttoaan?

Mä kadun muuttoa Turun läheltä maalta Helsinkiin. Mulla oli siellä ihana oma talo ja ihana iso puutarha omalla lammella, hyvä työpaikka. Ihastuin helsinkiläiseen mieheen ja lopulta suostuin muuttamaan hänen kanssa yhteen. Myin talon ja etsin uuden työn Helsingistä.

No, se parisuhde sitten kesti vain vuoden ja sitten mies vaihtoi nuorempaan. Nyt asun kerrostalokaksiossa Helsingissä, mulla on ääristressaava työ joka syö vapaa-ajankin enkä edes tunne koko paikkakunnalta ketään joten olen totaalisen yksin. Olen tavallaan tottunut, enkä kärsi jatkuvasti, mutta ei ole tämä kerrostaloelämä mun juttu, eikä ole varaa ostaa täältä omaa taloa.

Kaverit katuivat pohjoiseen muuttoa ja muuttivat takaisin vuoden päästä. 

mikäs vika pohojosesa ja mitenkä pohojosesa

😮

Vierailija kirjoitti:

Kaverit katuivat pohjoiseen muuttoa ja muuttivat takaisin vuoden päästä. 

Miksi he katuivat? Mitä pohjoisessa vikana?

Up

Joo-o, uskoin muijan höpötyksiä upeasta itä-suomesta, ja irtisanoin A+++ alueella olevan Heka kämpän ( n. 10e / neliö vuokra ).

Asuttiin n. 6kk ja takasin stadiin, A+++ vaihtu nipalähiöön idässä, sitä upeaa ja edullista asuntoani en tule ikinä enään näkemään.

Vain kerran.

Vuokrasin asunnon kiireessä näkemättä. Asunto sinänsä oli ok, mutta seinänaapuri paljastui diileriksi.

Kadun vähän Itä-Suomesta länteen muuttamista. Täällä on kyllä enemmän tekemistä, mutta ihmiset ovat mulkkuja ja kulttuuri vihamielinen. Tosin riitti niitä pässejä siellä idässäkin, mutta ei niin paljoa. Täällä ihmisten käytöstavat on ihan järkyttävät.

Tsemppiä ap! Minä muutin Helsingistä Itä-Suomeen pikkukaupunkiin, ja ekat puoli vuotta oli kyllä todella haastavaa aikaa. Porukka tuntui järjettömän sisäänpäinlämpiävältä, enkä meinannut millään saada uusia kavereita, eikä tekemistä ollut lainkaan töiden ulkopuolella. Pikkuhiljaa sitten harrastusten kautta kuitenkin sain jään murrettua ja nyt neljän vuoden jälkeen olen jo sopeutunut. Työpaikallekin on tullut minun jälkeeni jo lisää pääkaupunkiseutulaisia, joille olen voinut toimia "paikallisoppaana".

Nyt kun joskus käyn Helsingissä, vaikuttavat kaikki ihmiset kamalan kiireisiltä ja stressaantuneilta. On ollut mukava todeta, että rennompaan rytmiin on sopeutunut. Kyllä se siitä!

Muutin Helsingistä Hämeenlinnaan, en voinut asua siellä kahta vuotta, pakko oli muuttaa pois. Niin sisäänpäinlämpiävää, laiskaa, ammattitaidotonta, selkäänpuukota kansaa ei muualta löydy. Kunnallispolitiikka sieltä, ollut vuosikymmeniä, halutaan toriparkkia tornitaloja jne, mutta kun kunta on pa, nyt koronatuet korjaa taloutta joka tulkitaan taas jotenken kunnanjohdon eduksi ja entistä suurempia pilvilinnoja rakennetaan. Terveydenhoidossa niin samatonta ammattitaidotonta väkeä, joka kerta kun kävi sairaalalla, olisi voinut tehdä kantelun hoitovirheestä.

Ap, tuu pois sieltä.

Itse oon viihtynyt joka paikassa. Kaikkeen tottuu 🙂

Muutin Jyväskylään, enkä viihtynyt siellä ollenkaan. Nyt muutin takaisin Etelä-Suomeen. Oli vaikea tutustua ihmisiin.

Hämeenlinnan juomavedessä tai varhaiskasvatuksessa tai sekä että on oltava jotain pahasti pielessä, ei siellä voi asua.

Muutin pohjoisen pikkukylästä keskikokoiseen kaupunkiin itään enkä ole katunut sekuntiakaan. Täältä löytyy ne vähät pohjoisen hyvinä pitämäni puolet (mm. eteläisintä Suomea leppoisampi elämäntahti, turhia tärkeilemättömät ihmiset, luonto lähellä) ilman niitä lukuisia mielestäni karseita pohjoisen ominaisuuksia (jatkuva kylmyys, pitkät välimatkat, huonot yhteydet ja palvelut, takapajuinen ajatusmaailma, rehottava nepotismi, naapurikyylääminen, rajalliset työllistymis- ja koulutusmahdollisuudet, jne.). Pohjois-Karjala on Lappi v2.0, kaikin tavoin parempi.

Muutin rannikolta Etelä-Pohjanmaalle. En ole kotiutunut tänne. Täällä on perhe, siksi en muuta takaisin. Mies ei suostu muuttamaan, vaikka näkee, etten viihdy. Itse on täältä kotoisin.

Vierailija kirjoitti:

Mä kadun muuttoa Turun läheltä maalta Helsinkiin. Mulla oli siellä ihana oma talo ja ihana iso puutarha omalla lammella, hyvä työpaikka. Ihastuin helsinkiläiseen mieheen ja lopulta suostuin muuttamaan hänen kanssa yhteen. Myin talon ja etsin uuden työn Helsingistä.

No, se parisuhde sitten kesti vain vuoden ja sitten mies vaihtoi nuorempaan. Nyt asun kerrostalokaksiossa Helsingissä, mulla on ääristressaava työ joka syö vapaa-ajankin enkä edes tunne koko paikkakunnalta ketään joten olen totaalisen yksin. Olen tavallaan tottunut, enkä kärsi jatkuvasti, mutta ei ole tämä kerrostaloelämä mun juttu, eikä ole varaa ostaa täältä omaa taloa.

Minulla on vähän vastaava tilanne kuin tässä, muutin myös Helsinkiin joka kyllä oli tuttu kaupunki ennestään, mutta siltikään en ole sopeutunut vielä vuosienkaan jälkeen tänne asumiseen. Plus juuri työstressin määrä ja ihan kaikki.

Nyt olen muuttamassa takaisin kaupunkiin josta lähdin. Kaduttaa, että ylipäätään luovuin ihanasta asunnostani aikanaan ja kaduttaa koko Helsinki-episodi.

Ymmärrän. Mikset muuta pois?

Kadun muuttoa Joensuusta Jyväskylään. Ihana, lämmin, kohoisa ja ystävällinen Joensuu. Ja nyt tylyjen ihmisten torjuva ja epämukava Jyväskylä. Pari vuotta tässä yrittänyt sopeutua. Heti muutan takaisin jos työpaikka löytyy.

Kyllä näitä on.

Ihan en ole ymmärtänyt miksi pitää muuttaa ja sitten valittaa monta kuukautta miten kamalaa on. Minäkin muutin vuosikausia sitten ja en viihdy mutta en valita. Asuminen on niin paljon halvempaa että käteen jää huomattavasti enemmän ja sillä rahalla voi sitten tehdä elämästä niin mielekästä kuin se täällä voi olla.

Useammankin kerran olen katunut. Yhtä muuttoa ulkomaille. Toista muuttoa Itä-Suomesta PK-seudulle muka hyvän työn perässä...

no työyhteisö olikin niin pahoissa riidoissa keskenään, että sisällöllisesti kiinnostava työkään ei pelastanut tilannetta. Ja sit kolmatta muuttoa länsi-Suomeen opiskelemaan, en yhtään sopeutunut siihen kulttuuriin.

Mutta kaikesta oppii ja maitojuna kulkee. Ei näiden väärien ratkaisujen tarvitse muuttaa elämän suuntaa pysyvästi. Aina pääsee pois, joskus se vaan vie enemmän aikaa ja vaatii järjestelyjä.